torstai 23. lokakuuta 2008

Tunnustus Rakennusleskelle

Valtakunnan ykkösblogi on antanut kunniamaininnan blogilleni. Sain oikein Palkinnonkin. Ihan liikuttunut olen tästä huomiosta kyllä.

Näin Upea se Palkinto on (voisikohan tuon mekon värin muuttaa pinkiksi?):

*poksauttaa pinkkiä skumppaa*

maanantai 13. lokakuuta 2008

Ahkera Rakentaja sisustushommissa

Ahkera Rakentaja on viimein joutunut myöntämään, että ei ole enää mitään hauskempaa yleishommaa, jolla voisi vältellä näitä pieniä sisustuksellisia nyhväämisiä. Ja myöntymään nalkutukseen "koska mä saan ikkunalistoja, tääl on ihan törkeen näköistä". Nimittäin halleluja, alakertaan ilmestyi eilen osa ikkunalistoista. Itseasiassa kaikkiin ikkunoihin paitsi työhuoneeseen (=rojuvarastoon).

Harmi vaan, ettei Rakentajalla ollut päällilistaa, millä olisi saanut homman ihan valmiiksi asti. Nyt sai vasta tehtyä sisälistat (Rakentajalla oli joku hieno vierasperäinen termi tähän), mitkä kyllä nekin toivat jo paljon viimeistellympää lookkia huoneisiin. Ei tursua enää uretaani ikkunoiden raoista. Vielä kun kaikkiin oviin saisi saman... *vaatii julkisesti*

Hienoin homma, minkä Rakentaja eilen näperteli, oli kuitenkin keittiön kaappien alle sokkeli+jalkalista (neiti Näppärän mielestä sokkeli = sukkikset). Ilme muuttui ihan täysin. Ei uskoisi, mutta kaappien alunen on kyllä nyt Todella Hyvän Näköinen. Haluan ne heti kaikkien muidenkin kaappien alle... *vaatii lisää ja kovaäänisemmin*

Kyllä oli illalla mukava hipsutella keittiössä käymään kynttilöiden ja tunnelmalamppujen valossa sokkelia ihailemaan. Samalla tuli tietysti taas mässäiltyä. Rakentajan syy, mitäs teki keittiöstä niin nätin ;-)

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Syksyn iloja

Minä en ole yhtään syksyihminen, en sitten niin tippaakaan. Pimeät illat ahdistavat, pimeät aamut masentavat, sade tuskastuttaa, lehtiä joka puolella, kylmä.... yyyyyyh. Siksi mikään ei syksyllä huvita, ei bloggaaminen, ei kodinhoito, talviunet olisi ehkä paras vaihtoehto selvitä hengissä seuraavista 8 kuukaudesta.

Joitain pieniä valopilkkuja ehkä kuitenkin löytyy. Rakentaja on nimittäin todistanut, että hän ei sittenkään ole täysin epäromanttinen pässinpää aina. Tässä taannoin eräänä iltana nimittäin, kun nitisin vaihteeksi kylmää, ankeutta ja väsymystä, tämä kehitti jostain kynttilöitä kylpyhuoneeseen, punaviiniä lasiin ja lapset hiljaisiksi jonkun lastenleffan avulla. Olin aivan mykistynyt, rauhallinen kylpy hiljaisuudessa, ja vieläpä romanttisissa puitteissa. Joskus pimeä ilta voi sittenkin olla ihan kodikas.


Rakentaja on muutenkin viime aikoina väläytellyt muutakin kuin rakentamiseen liittyvää tekemistä. Kylpylässä lillumista, shoppailua, ravintolassa syömistä, pitkiä kävelyitä. Onkohan tuo tehnyt salaa jotain pahaa, mitä nyt hyvittelee? Täytyyhän tässä vähän olla perinaisellisen epäluuloinen.

Syksyn toinen ilonaihe on kaunis ruska tietysti. Täällä maalla sen jotenkin huomaa korostetusti, puita ja peltoja kun riittää. Minä valokuvailin tänään paljonkin ruskaa, mutta ne kuvat ovat vielä kamerassa. Tässä lähikuva omenapuun väriloistosta.


Syksyn paniikki taas on pihan väsääminen talvikuntoon. Esimerkiksi maalipurkkeja meillä lojuu kiitettävä läjä pakkasten armoilla. Saadapa tuo autotalli edes kattopäälle. Rakentaja väläytteli siitäkin, että sitä rupeaisimme tässä piakkoin tekemään. Siitä tämä äkillinen romantiikanpuuska tietysti johtuukin... edessä taitaa olla monia pitkiä rakennusviikonloppuja taasen *huoks*.