Epärealistisia odotuksia

Tämän vuoden rakentamiset alkavat pikkuhiljaa olla loppusuoralla. Itse kullakin, jopa meillä. Meidän talonräppänämme on siinä mallissa, että tervetuloa lattialämmitys sekä valut. Ahkera Rakentaja on vetänyt lattiasähköt paikoilleen ja ahkeran Tiiminsä kera (kiitos ja terkkuja) levittänyt teräsverkon koko komeuden päälle.

Mitä tästä on nyt sitten jäänyt mieleen... pitkiä tunteja kiukuttelevien lasten kanssa, tunnetta siitä, että kaikki kaatuu päälle. Mietteitä rahojen riittämisestä ja siitä seuraavia valintoja: vedämmekö iv-kanavat paikoilleen itse säästäen sillä 7000 euroa vai menemmekö ihailemaan valmista kaunista kanavistoa? Siitä voi jokainen mielessään miettiä, mikä olisi oma valinta. Asiaa tuntemattomille tiedoksi, että se on päiväkaupalla työtä, putkien vetämistä hankaliin ja ahtaisiin paikkoihin ja vielä eristämistä kaupan päälle.

Ehkä päällimmäisenä mielessä ovat toteutumattomat odotukset. Viimeksi nyt odotus siitä, että joululomalla meidän perheellämme on hyvin aikaa olla ja tehdä yhdessä. Rakentaja totesi ihan aiheellisesti, että "Kuka sitä taloa sitten rakentaa, jos en minä", kun puhuimme asiasta. Ei kukaan tosiaankaan. Ei meillä ole varaa vain hiukan vahtia päältä ja tulla valmiiseen taloon. Se että Rakentaja on piinallisen oikeassa ei kuitenkaan vähennä meidän muiden pettymystä sekä turhautumista. Mielellänihän minä auttaisin kaiken mitä ikinä osaisin, muttakun jonkun pitää hoitaa, että koti pysyy suunnilleen pystyssä. Lapsetkaan eivät viihdy tuntia-paria pidempään tontilla.

Pettymykset kuitenkin yleensä unohtuvat nopeasti, onneksi näin. Vaan kuinkakohan käy, jos talon valmistuminen aikanaan ei vastaakaan sille asetettuihin odotuksiin. Koti on aina kuin paremmastakin sisustuslehdestä repäisty, lapset ovat rauhallisia ja kilttejä ja kaikki tavarat ovat aina paikoillaan. Pleikkari, lasten leffat, Nintendo sekä tietokone eivät huuda kilpaa olohuoneessa ja aina löytyy rauhallinen paikka, minne rojahtaa vaikka lukemaan kirjaa tai vain haaveilemaan. Piha on vihreä keidas, missä viiniköynnöksen alla voi siemailla omista hedelmistä tehtyä viiniä mukavien naapurien kera. Sohvan takana ei ole lattialaattoja (paitsi lattiassa).

Toivon kovasti, ettei näiden osittain epärealististen haaveiden romahtaminen saa aikaan mitään peruuttamatonta. Talo kun itsessään ei mitään nykyisiä ongelmia ratkaise (paitsi ne lattialaatat). Ehkä kuitenkin antaa sen verran hyvää mieltä, että asioille jaksaa taas tehdä jotain. Tämä lienee hyvä toivomus alkavalle vuodelle.

Hyvää Uutta Vuotta 2008 kaikille!

Ikävä jo rakentamaan

Jos jotain on pahempaa kuin rakentaminen, niin sen täytyy sitten olla joulu. Hirveää höseltämistä, ei mitään konkreettista aikaansaannosta. Rakentaessa sentään saa usein jotain pientä näkyvää edes aikaan.

Onneksi tänään pääsee taas työmaalle.

Talokin näyttää jo varsin talolta. Tiilikatto, iloisesti joulunpunainen, teki siitä taas vähän valmiimman oloisen. Nyt meneekin taas aikaa, ennenkuin ulkopuolella näkyy muutoksia parempaan. Herra Talotehtaan Timpurin osuus on käsittääkseni nyt melko lailla tässä. En tiedä, väkertääkö hän vielä jotain tuonne katolle tai onko sisällä vielä jotain pientä hommaa. Veikkaisin, että tästä eteenpäin olemme nyt Ihan Omillamme ja itse vastuussa talon valmistumisesta.


Muutama päivä ennen Pakollista Joulutaukoa (pakollista siksi, että sukulaiset väittävät, ettei meitä juurikaan enää rakentamiselta näe koskaan...) käytettiin kauniin valkean styrolattian luomiseen. Rakentajan veli teki iiiiison homman, suurkiitokset hänelle. Nyt alakerran peittää eepeeäs ja lattia tuntuu jalkojen alla ihanan lämpimältä ja pehmeältä. Jos valkoinen ei olisi niin ikävän herkkä likaantumaan, taitaisimme jättää lattian tuollaiseksi.

Kuvassa Rakentaja mittailee ja näpräilee. Jopa minä osasin tuota hommaa ja voin ihan rehellisesti väittää olleeni avuksi. Käytännön tietona kaikille, joilla tämä on edessä: uretaani ei lähde irti a) käsistä b) vaatteista ja lisäksi bonuksena c) reilu 2-vuotiaan mielestä se maistuu hyvältä.


Rauhallista ja Rakentamisentäytteistä Joulunaikaa kaikille blogini ihailijoille.

Pientä ennen suurta

Työmaa viettää tällä hetkellä - teoriassa - miellyttävää suvantovaihetta. Lämpö pysyy sisässä, runko on kasassa, pyhien aikana ei ole mitään uutta tulossa. Vaan todellisuudessa sisällä kuohuu.

Kun viikolla 2 valetaan lattiat. Mitä tarvitaankaan sitä ennen... no lattialämmitys. Jonka saamme viikolla 1. Se taas kaipailee sähköjä, verkkoja ja styroja. Yhtäkkiä suvanto alkaakin tuntua kovasti kiireiseltä. Onkai tässä vaiheessa sanomattakin selvää, että nämä hommat teemme itse.

Sinänsä kun tuo joulu ei minulle ole kauhean merkityksellinen, niin mielelläänhän sitä tekeekin jotain. Mutta kiirus taitaa kuitenkin tulla. Kova kiirus.

Onneksi Rakentajan veljen saimme laittamaan eepeeässää lattioihin. Se on Erittäin Iso Apu.

Voih Timpuria, mitä teitkään

Nyt on kyllä söpö Timpuri ollut vähän riiviö. Olen edelleen vähän järkyttynyt tästä. Tai en niin vähänkään.

Tämä kyseessä oleva ihme oli nimittäin käynyt möläyttämään Rakentajalle, että "Kyllä tänne varmaan pääsiäisenä voisi päästä muuttamaan". Siis anteeksi kuinka????????? (Jotain kertoo myös Rakentajan ilkeästä mielenlaadusta, että hän kertoi tämän edelleen minulle)

Olen tähän asti elänyt vakaassa uskossa ja toivossa, että me muutamme kesäloman loppuaikoina. Enkä ole haaveillutkaan paremmasta, alistunut vain kohtalooni, maksanut laskuja ja odottanut kesää normaaliakin isommalla vimmalla. Mutta mitäs nyt?

Kuultuani tällaisen arvion Ihan Oikealta Ammattilaiselta ei ole enää toivoakaan, että tyytyisin mihinkään pääsiäistä myöhäisempään. Yhtäkkiä lasken päiviä kalenterista, mietin jo koulunvaihdosta lapsille ja murehdin sitä, kuinka saamme viiniköynnöksen mukaan, jos piha on vielä jäässä. Tässähän voi kohta sanoa vanhan kämppänsä irti, kun kolmen kuukauden irtisanomisaika kuitenkin on.

Tuollaisia ne mukavannäköiset miehet juuri ovat. Herättävät vääriä odotuksia tyttölapsissa ja murskaavat sydämiä.

Askartelua sekä Rakentamista

Tuntuiko teistä koskaan pienenä siltä, että äiti ja/tai isi eivät askarrelleet kanssanne tarpeeksi? Ei hätää, onneksi tuon kaipuun voi isompana paikata alkamalla talonrakennukseen. Omaa askarteluviettiään saa toteuttaa koko lailla niin paljon kuin sielu sietää ja paaaaljon yli sen sietopisteen.

(Meillä oli pienenä kotona kiva kodinhoitaja, joka jaksoi askerrella ihan niin paljon kuin keksin pyytää. Siksi en välttämättä kaipaisi tätä pientä urakkaa. Mutta minkäs teet, itsepähän olen ristini valinnut.)

Katsokaahan ystävät pienet alla olevaa kuvaa. Näette varmaan tuon sinisen muovin tuossa seinissä. Tarkimmat kenties jopa huomaavat sen olevan taitettuna lattiasta ylöspäin ja teipattuna. Tällaista todella Tarkoituksellista Pientä Puuhaa minä sain eilen näperrellä. Bonuksena tuohon vielä näette kenties tuon mustan huovan törröttävän taitekohdan alapuolella. Se kaikki piti leikata pois. Arvatkaa kuinka mukavan työasennon tuohon sai ja kuinka helppo on leikata alkeellisilla työkaluilla paksua kattohuopaa. Alkeellisilla siksi, ettei noin pieneen tilaan mahdu mitään kunnon järeitä saksia. Huomaattehan todellakin, kuinka tärkeä funktio minulla on tässä hommassa *huokaus*


Suolana haavoihin sitten Rakentaja kyllä teki Ihan Oikeita Töitä. Piikkaili putkille koloja lattiaan ja sahaili metallikoukkuja pois ontelolaatoista. Siitä tuli muuten kiva kipinäsuihku, olin Aivan Varma, että koko murju palaa poroksi alta aikayksikön.


Näin kivalta talo tällä hetkellä näyttää. Kodikkaaltakin, kun valo tuikkii ikkunoissa. Huomaatteko muuten mitään pientä vikaa talossa? Vinkki: yläkerran parvekkeen ovi. Todellakin, söpön Timpurin kaveri oli onnistunut näpertämään sen sinne väärinpäin. Oikeastaan se on aika vinkeän näköinen, kun se noin loistaa tuolta puhtaan valkoisena. Kaippa se jossain vaiheessa kääntyy siitä.


Tässä taloa vähän toisesta suunnasta. Otsalaudat tuovat talolle kummasti vähän viimeistellymmän oloista ilmettä (joo, ne ovat nuo laudat tuossa missä katto loppuu, siis tuo valkoinen mitä on nyt puoli pitkää sivua). Oven päällekin on ilmestynyt katos. Tässä taas näitä kommunikaation liikuttavia ongelmia. Olen nimittäin Täysin Varma, että olen puhunut siitä kuinka noiden tukien (samoin kuin parvekkeen tolpan) tulisi olla metallia. Silti tieto ei ole koskaan välittänyt Talotehtaalle asti, eikä Rakentajakaan muista kuulleensa tällaisesta. Pöh.


Sisällä yläkerrassa on näin upeaa. Söpö Timpuri meinaa pistää sen ennen joulua siihen kuntoon, että talo pysyy ihan oikeasti lämpimänä. Mukavaa, että tyyppi on paitsi silmäniloa myös tehokas.


Alueella käy muuten melkoinen kuhina. Tämän kuvan nimi voisi vaikka olla "Bongaa neljä Kaivuria 50metrin matkalla". Bonuskaivuri löytyisi vielä tuosta 10 metriä vasemmalle, se ei vaan mahtunut kuvaan.


Nyt Rakentaja hoputtaa, pitää lähteä taas työhön.

Viikonloppuna uurastetaan

On tässä taas tulossa romantiikantäyttämä rauhallinen lapsivapaa viikonloppu... kynttiläillallisia, pitkiä rauhallisia aamuja, hempeilyä jne. Voih onnea. En malta odottaa.

Ja sitten takaisin maan pinnalle, sillä viikonloppu kulunee pitkinä päivinä Raksalla. Lattiaan pitäisi tehdä reikiä putkille, toisia reikiä pitäisi täyttää betonilla, kuivattelu pitäisi saada kunnolla käyntiin ja eepeeäs-bileet ovat valmiit alkamaan. Mitäköhän sitä nyt oli, nelisensataa neliötä tai jotain. Ja se kaikki pitäisi mättää lattioille.

Jotain hyvää sentään. Saanhan ihailla sekä Rakentajaa että söpöä Timpuria työn touhussa. Yksi mukavimpia katseltavia asioita on kyllä kivannäköinen mies hommissa, fyysisissä sellaisissa ;-). Itse taidan tässä porukassa jäädä likaisine Maalarihaalareineni ihan kolmanneksi.

p.s. Talo on edennyt kovasti, ja alakerrassa on jopa muutama aste lämmintä vaikka ulkona paukkuu pakkanen. Jos sinne tulee tarpeeksi kuuma, ehkä Rakentaja ja/tai söpö Timpuri tekevät hommia ilman paitaa *haaveilee*

Kurja, kurja Rakentaja

Olen pöyristynyt. Suorastaan vimmoissani. Ellen peräti raivopäinen. Rakentaja on, kuten edelliseen postaukseen jo pääsin mainitsemaan, pimittänyt minulta Kriittistä Tietoa.

Tiedän toki olevani vastustamaton, kaikki miehet lankeavat edessäni jnejne, mutta silti. Jättää nyt kertomatta siitä, että Raksalla heiluu söpöläinen Timpuri. Ei edes sitä vastinetta saisi rahoillensa, että saisi katsella ja ihailla. Zoomailenhan minä Rakentajankin söpöä pyllyä, kun hän ahkerasti uurastaa...

Äh, maailma on niiiiiin epäreilu paikka. Ensi viikolla söpö Timpuri ei enää ole siellä. Lintsaan joku päivä töistä ja menen vielä kuikuilemaan. Se saattaa olla Projektin viimeinen iloinen asia *positiivisena konkurssissa*.

p.s. Rakennusleskenä olo on Aivan Syvältä. Joutuu olemaan leskenä, muttei saa nauttia leskeyden iloista mitenkään.

Piippi nousee aamuhämärässä

Eilen talomme sai vihdoin kauan kaivatun Savupiipin. Nyt puuttuu enää takka sekä talja sen edessä (ja lattia ja muutama muu pikkujuttu). Sitten ei muuta kuin lämpöä tuottamaan takan edessä köllötellen ;-)

Piipin nostaminen oli aika villin näköistä touhua. En haluakaan kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos yllättävä tuulenpuuska olisi alkanut keinuttaa Piippiä. Yksi pieni talonraato olisi voinut olla aikas kevyttä kamaa.

Ongelmitta ei kaikki suinkaan sujunut. Eihän rakentaessa koskaan. Ensimmäisellä nostolla nimittäin Nosse ei kyennyt nostamaan Piippiä tarpeeksi korkealle. Ei se kai paljosta kiinni ollut, joitakin kymmeniä senttejä vain. En tiedä oliko Rakentaja tosissaan, kun sanoi, että voisihan sitä vähän heilauttaa Nossella tuosta harjan yli.

Tässä kuvassa ensimmäinen nosto. Oli vielä aika pimeää... tästä kuvasta voitte muuten hyvin aistia sen Kummitustalo-tunnelman.


Tässä kuvassa sitten toinen nosto, nyt jo vähän valoisemmissa merkeissä. Tällä kertaa Piippi pääsi onnellisesti harjan yli ja sisälle asti. Sisällä kaikki ei sujunutkaan niin onnellisesti, Piippi kun ei vaan halunnut tipahtaa paikoilleen. Rakentaja työnsi, Timpurit kiskoivat ja väänsivät, mutta ei. Lopulta Piippi-parka jätettiin sitten muutaman sentin korkeuteen ilmaan ja toivomme kovasti, että se pysyy siinä. Selvennykseksi siis, se köllöttelee nyt sellaisen betonimöhkäleen päällä. Betonin kun piti kauniisti levitä, kun Piippi siihen lasketaan.

Kahdesta nostosta oli kuitenkin hyötyäkin. Nosturifirmalle. Saavathan he nyt tehdä kaksinkertaisen laskutuksen.


Tältä Piippi näytti yläkerrasta käsin. Ehkäpä siihen pitää joku kaunis pinkki rappaus kiskaista pintaan.


Piipin kiinnityksen jälkeen veimme vielä kärryllisen roskia kaatopaikalle.


Rakentaja-kelju-mustasukkainen oli muuten jättänyt kertomatta, että toinen Timpureista on kerrassaan silmäniloa. Jospa jäisin ensi viikoksi sairaslomalle, ja menisin vahtimaan työn etenemistä. Mahtaisiko se nopeuttaa talon valmistumista?

Kummitustalo

Talo sai eilen hiukan professionaalimman ilmeen, kun koloihin alkoi ilmestyä ikkunoita. Ovat ne vaan räheän näköiset... ihan Oikeat Ikkunat. Noin puolet ikkunoista oli herra Timpuri 2 naputellut paikoilleen ja talolla oli ihan erilainen ilme.

Taisimme olla epäilyttävän oloinen seurue eilen pimeässä taloa pällistelemässä. Yliaktiivinen Puuhis viuhahteli liiketunnistimella varustetun lampun ohi ja sai aikaan hirveän kikatuksen joka kerta, kun lamppu syttyi. Itkevä Pikkuinen ei tahtonut odottaa autossa, mutta meinasi upota sohjomössöön koko ajan, kun kiersimme taloa. Tuli mieleen se joku kappale pienestä oravanpojasta, joka "itkien lumessa rämpi". Minä heiluin taskulampun kanssa kurkkimassa siellätäällä. Ikävä kyllä oli niin pimeää, ettei kuvia enää kännykameralla saanut.

Sisältä pimeä talo oli Aavemainen. Muovit heiluivat viimassa ja taskulampun valokeila sai aikaan mielenkiintoisia illuusioita. Askeleet kopisivat ja kaikuivat tyhjässä tilassa. Oli kylmää ja kosteaa.

Oih, voisin niin visioida sinne kauniin kalpean naisen veitsi kurkullaan...

Timpurit 3&4

Hipheijaa, Timpurit 3&4 ovat ilmeisesti pistäneet rakennuksilla hösseliksi, jos Rakentajaa on uskominen. Se ikuisuuskysymys: voiko Rakentajaa uskoa vai onko hän uskoton?

Timpurit 3&4 (kumpikohan on kumpi) olivat nimittäin eilen muovittaneet seiniä ja tehneet meille jotkut portaantapaiset, että yläkertaankin pääsee nyt töihin. Tai keikkumaan ja hyppimään lautojen päälle vaarallisesti. Mitäköhän he tänään puuhastelevat?

Perjantaiaamuna myös ilmeisestikin tulee Nosse kiskaisemaan Piipin paikoilleen. Tyypillistä Rakentajaa, että oli sitten ihan aamukahdeksaksi sen sinne ottanut. Hirveä dilemma nyt, mennäkö vapaapäivänään katsomaan aamukasilta Nossea vai nukkuako Linnan juhlien jälkeistä (moraalista) pahaaoloaan ja kestääkö pikku-monstereiden itku ja valitus siitä, kuinka ilkeä mami vaan aina nukkuu, kun tapahtuu jotain kivaa. Taidan laittaa Rakentajan ja Monsterit keskenään viettämään Laatuaikaa Nossea ihmetellen.

p.s. Ihan pian muuten menee 3000 lukijaa rikki. Kiitokset kaikille fanittajilleni *halii kaikki*. Pitäisikö 5000 kohdalla pitää isot bileet rakennustyömaalla?

Hyvä käytännön vinkki kaikille

Tiedoksi kaikille, jotka ette ole vielä talokauppoja tehneet: älkää tehkökään. Tarkemmin sanottuna, älkää tehkö niitä niin, ettette sovi mitään takarajaa, milloin pystytyksen tulisi olla valmis. Ja uhkasakkoa päälle.

Me olemme nyt mielenkiintoisessa tilassa: asennus on venynyt huomattavasti ohi suullisen sopimuksen ja jatkuu edelleen hamaan tulevaisuuteen. Sopimuksessa ei puhuta mitään aikatauluista, joten emme voi vaatia mitään, vaikka Projektin kokonaisaikataulu nyt venyy ja paukkuu ties minne. Silti talotehtaan mielestä on ihan oikein laskuttaa: onhan tavara toimitettu. Paljonpas sitä tekee tontilla makaavalla tavaralla, kun herra Timpurilla on milloin varvas kipeä, milloin auto rikki ja milloin muuten vaan viiraa.

Herra Timpuri sinänsä on oikein mukava, ja halutessaan tehokaskin. On nyt vaan sattunut kaikkea, ja pitäisi pienen ihmisen jaksaa olla Ymmärtäväinen. Ei paljoa naurata, kun lainan korot pitäisi maksaa ja muutto pois nykyisestä läävästämme toisi vähän enemmän rahaa käytettäväksi. Onneksi Rakentaja keksi jostain pari lisätimpuria tekemään sisähommia ensi viikolle.

Tässä vielä muutamat kuvat todisteeksi, että jotain sentään tapahtuu. Pihanpuoleinen seinä näytti eilen vähän valmiimmalta. Enää kaksi seinää jäljellä ja talo alkaa pidellä säätä... vain ovista ja ikkunoista enää tuulee sisään *huokaus*


Olohuone näyttää nyt näin upealta. Kieltämättä siisteysasteeltaan se on paremmassa kuosissa kuin se läävä, missä asumme...

Valtakunta nosturista

Kääk sentään, kun pitäisi Savupiippi saada pystyyn. Nyt hyvät rakkaat kiltit ihanat suloiset naapurimme, tulevan naapurisovun nimissä on enemmän kuin tarpeen, että lainaatte meille sopivaa Nossea.

Eli joskunvaan joku ikinä on tekemässä jotain Nossella, viestiä meillepäin ja huiskaistaan Piippi ylös.

Katto ja seinä

Vielä tuulee sisään, ja talossa on aika kylmä... mutta ilouutisia: talossa on aluskate paikoillaan ja melkein kokonainen seinäkin. Ehkäpä se jouluna jo pitää pahimmat säät ulkona, kun poltan kynttilöitä ja haaveilen takkatulen lämmöstä ja auon yksin lasten paketteja... (inhoan joulua, olen yrittänyt epätoivoisesti saada työvuoroa jouluaatoksi) Mitäköhän muuten, jos sitten palellun sinne talonräppänään yksin ja kynttilät polttavat paikan raunioksi?

Tältä se nyt näyttää. Värissä on vähän toivomisen varaa, muttamutta... ehkä se kohti kevättä vielä muuttuu taivaallisen pinkeäksi ;-))))


Sisältä näytti tältä. Puuhiksen mielestä villa oli Ihanan Lämmintä. Pohdimme, että parempi ollakin, jotta talokin olisi ihanan lämmin. Tuo on muuten kodinhoitohuoneen ovi, missä norkoilevat. Ja katselevat naapurin paalutustouhuja.


Sieltä ne pällistelevät sitten. Voi herra Timpuri, pistä talo pystyyn pian...

Inhoan koko taloa

Se ei valmistu koskaan. Sen piti jo olla rungon pystytyksen osalta valmis. Tai siis huomenna pitäisi. Viimeksi olen nähnyt sen niin, että katossa oli pikkuisen aluskatetta. Tämä tapahtui tiistaina.

Kait siihen rungon laittoon vielä ainakin pari viikkoa menee, jos yhtään osaan arvioida. Pari viikkoa kauempana on siis se päivä, kun sinne vihdoin pääsee asumaan. Kun vihdoin on tilaa asua ja elää ja ylipäätään hengittää. Nykyinen ahtautemme saa minut aika ajoin toivomaan, että voisin vaan lähteä menemään ja olla tulematta takaisin ikinä.

Tänään on taas tällainen päivä, että kaikki ärsyttää.

Uusia vimpaimia

Ihanuus sentään, mitä löytyi taas paikallisesta halpahallista. Katsokaa nyt, miten lutuisia. Voin jo sieluni silmillä nähdä itseni mittailemassa, onko herra Timpuri rakentanut seinät suoraan.


Rakentajakin tietysti halusi uusia leluja, kun minäkin sain: hän osti itselleen muurauslastan. Kaikki kunnia Rakentajan etevyydelle, mutta mietin kyllä muutaman kerran ennenkuin muutan hänen muuraamaansa taloon...

Rakentaja urheasti kiipesi tänään kiikkeriä tikkaita parvekkeelle ja kuvasi pihamaiseman. Lelumökki-parka näyttää ylhäältä aika pieneltä.


Itse en uskaltautunut parvekkeelle.


Näin vinkeältä raatomme nyt näyttää. Kuka ei kuulu joukkoon kadun taloista?


Siinä vielä kuvaa Rakentajasta dallaamassa pitkin Kotikatua. Vielä tuossa saa jotain tapahtua ennenkuin Maisema-arkkitehdin visio on valmis.


Oletteko naapurit hyvät muuten huomanneet, että tien päässä on inhottava leveä ja syvä oja, jonka yli pääsee vain kiikkerää lankkua pitkin? Ehdottaisin, että kaikki alkavat pommittaa jotain kuntatahoa, että siihen rakennettaisiin joku pikkuinen silta. Muuten ovat kyllä lapset siellä uimassa, halusivat tai eivät.

Taistelutanner

Tiedättekö rakkaat fanini, mikä on vielä aavistuksen kamalampaa kuin isot märät savikasat pihamaalla? Oikea vastaus on: ne samat savikasat levitettyinä pitkin pihaa (oikeinvastanneet voivat lunastaa pillimehun allekirjoittaneelta)

Se mikä aikaisemmin oli iso likainen kasa yhdessä tontinkulmassa on nyt siis tasainen märkä mutaällökerros joka puolella. Vaikken yleensä turvaudu Korkeampiin Voimiin elämäni Suurissa (tai pienissäkään) asioissa, niin nyt olen lähettänyt oraakkelilleni Pinkille Pakkasukolle vienon pyynnön pitää lämpöiset kelit poissa, jotta tontillaolo olisi edes semisiedettävää.

Allaolevasta kuvasta sen tuhon ja hävityksen voi hyvin todeta... olen epätoivoinen, sillä en mitenkään pysty uskomaan, että tuossa joku päivä kasvaisi kaunis hyvinhoidettu ruoho-apila-kenttä (tai edes ruma ja rehottava sellainen).


Tässä toinen kuva, mistä voi hävitystä kauhistella. Ilahduttavaa on, että talokin sieltä kohoilee tasaisen varmasti. Vasemmalla ylhäällä on muuten parveke.


Talosta tulikin mieleen Herra Kauppias Talotehtaan Edustajan pyhät lupaukset, että Talotehtaan osuus pystytyksestä kestää kolme viikkoa. Nyt on mennyt kaksi ja tuohon nyt pitäisi vielä saada katto tiilineen sekä ulkoseinät villoineen... ikkunat ja ovet ja jotain väliseinäjuttujakin. En nyt muista, oliko tämä ihan kirjallisesti jossain, mutta Herra Kauppias kyllä vielä kuulee meistä...

Talo kohoaa

Monta on mutkaa ollut matkassa. Mikään ei ikinä rakentamisessa tapahdu ajallaan ja aina lisätään päivä tai muutama pystytykseen, tai milloin mihinkin. Mutta silti se talonraato sieltä nousee tasaisen varmasti. Eilen saivat nosturilla nostettua yläkerran paikoilleen... vinkeän näköisiä ne yläkerran palat, jotka lentävät halki syksyisen taivaan ja napsahtelevat kiinni taloon. Ihan kuin palapeli, oikeasti.

Alla vauvaosasto katselee lentävää Talopalaa. Hyvät katselupaikat siinä Savupiipin päällä. Saivat Savupiipinkin pois keskeltä tietä, joten nyt me emme taas ole ne pahimmat tieterroristit. Muutama tontti kohti pohjoista oli mielenkiintoinen kivikasa keskellä ajoväylää.


Tänään talo näyttikin sitten tältä. Melkein jo talolta.


Olemme myös törmänneet ikuisuuskysymykseen, kuka vastaa mistäkin. Perustustemme päältä herra Timpuri 1 oli jättänyt pois jonkun lautasysteemin ja herra Timpuri 2 ei myöskään sitä laittanut. Kumpikin ilmeisesti kuvitteli sen kuuluvan toisen hommiin. Nyt siellä ei sitten ole lautasysteemiä, mutta herra Pääsuunnittelija väitti tietävänsä miten ongelma ratkaistaan: kalliimmilla pohjaeristeillä ja joillain muilla väsäyksillä.

Piipittää

Tässä teille kuva kyljellään uinuvasta Savupiipistä. Kauniisti se siinä keskellä ajoväylää odottelee Nossea paikalle. Rakentaja tiesi kertoa Nossen tulevan perjantaina nostamaan Piipin - ja kattotuolit - paikoilleen.



Arvon naapurit, jos teitä ärsyttää, että meidän Piippimme makaa siinä ajoradalla, niin ollos hyvä ja siirtäkää pois tieltä ;-)

Joka ikkunassa kaksi...

...poikkilautaa.

Talomme sai tänään ikkunat. Korjaan, talomme seiniin ilmestyivät ikkunoiden paikat kahden poikkilaudan merkkaamana. Herra Asentaja niitä näppärästi jollain naulanampumiskoneella sinne näpsytteli.

Alla kuva ikkunasta.


Tässä kuvassa vähän yleismaisemaa välillä toisestakin suunnasta. Siinä se talo nököttää, toistaiseksi vielä keskellä melko tyhjää peltoa. Ei vielä tietoakaan siitä jenkki-idyllistä vierekkäisine taloineen. Mietinkin, että kun tuossa on niin mukavan avaraa ja vehreää, pitäisikö minun ryhtyä jotenkin sabotoimaan naapureiden rakentamishankkeita. Pohtikaahan sitä, arvon tulevat naapurit, jos talonne rakenteet yö toisensa jälkeen käydään "nollaamassa".

(Tähän täytyy tosin vielä mainita, että herra Rakennusviranhaltija on omalta osaltaan toiminut hyvänä sabotaasinaiheuttajana myös naapureille, kuten aiemmin meillekin... ainakin jos huhuihin on uskomista.)


Puuhis kurkkaa pääovesta. Onkohan kyseessä laadunvalvontakatselmus vai työmaalla pelleily?


Tänään piti ainakin tontille ilmestyä myös Savupiippi. En tiedä, onko näin onnellisesti päässyt tapahtumaan. Aamulla ainakin tontti ja reunukset näyttivät kohtalaisen täyteenahdetuilta. Kuulemma iltapäivä oli tuonut tullessaan ainakin kipsilevyjä, jotka eivät enää mahtuneet minnekään... tiedä sitten, minne Savupiippi on päätynyt.

Talossa on seinät! (ja maassa on lunta)

Eilen meidän talomme sai Ihan Oikeat Seinät. Sopivasti juuri ennen ensilunta. Vähän ne tosin vielä huonosti pitävät säätä kieltämättä.

Alla kuva komeista seinistämme. Siihen se talo alkaa hahmottua (jos oikein villin mielikuvituksen omistaa)


Talo kadultapäin katsottuna. Tuossa erkkerissä eli Maisema-arkkitehdin toisessa lempilapsessa (toinen on Mongoloidivaahtera) aikanaan sijaitsee kaunis pähkinäpuinen ruokapyötämme. Siis se, jota emme ole vielä hankkineet ja joka ei oikeasti ole pähkinäpuuta vaan pähkinän väristä puuta. Rakentaja vielä kinaa vastaan, ettemmekö muka ostaisi siihen moderneja pirttipenkkejä ympärille. Epäilen, että kun pöydän hankinta tulee ajankohtaiseksi, me olemme niin konkurssissa, että ihan ilomielin laitamme siihen vanhan pöytämme. Oikeassa laidassa muuten Yläkerran Talopalat.


Tänään maisema näyttikin sitten lumiselta. Lumi oli mukavasti haudannut kaiken mudan ja saven ja näytti oikein kotoisalta.


Saanko esitellä... olohuoneemme. Sisustuksessa ehkä on vielä hieman hiomista.

Vauhtia hommiin

Kääk, tätä vauhdin hurmaa. Ne aikovat huomenna alkaa kasata meidän talopeliä. Onkohan meillä viikonlopuksi katto päällä? ;-))

Siellä tontilla lojuu nyt kuutisen kilometriä lautoja, erilaisia kattovimpaimia ja ilmeisesti jo jotain oviakin. Pystyyn vaan koko roska, että päästään Jouluksi Kotiin. Laskujakin sataa kiitettävässä tahdissa ja suhde pankin kanssa syvenee päivä päivältä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis tiedossa.

p.s. Rakentaja ei puhu mistään muusta kuin Talosta. Tuleekohan hänen elämäänsä hirvittävä tyhjiö rakentamisen jälkeen? Muistaakseni vielä puolisen vuotta sitten puhuttiin siitä, että Rakentaja vähän siivoilee Raksalla, eikä juuri muuta. Kauhuskenaario: hän alkaa heti rakentaa seuraavaa...

Onteloeläimiä...

Eilen tulivat Onteloeläimet. Tämähän tarkoittaa vain yhtä asiaa: perustukset ovat kohta valmiit *korkkaa pinkkiä skumppaa*.

Tässä teille iloksi muutamat kuvat. Ensimmäisessä kuvassa näkyy hieno Ontelo-Nosse. Arvatkaa, rakkaat fanini, ketkä olivat onnesta soikeina Nossea katsellessaan. Pikkuisella oli villi visio: hän meni makaamaan Ontelorekan lavalle ja huusi Nosselle "Nosta minut, nosta minut..." (toistetaan sata kertaa).


Sinne herrat Timpuri, Pääsuunnittelija ja Joku mättivät Onteloita. Vähän kuin palapeli sellaisilla henkilöauton painoisilla paloilla. Metkaa. Talo näyttää kauhean pieneltä. Hirviöt muuten keksivät, että laattojen alla oli hauska leikkiä piilosta.


Ontelorekan lavalla olivat parhaat katselupaikat. Sydäntä vähän kylmäsi, kun ne siellä riehuivat. Allaolevan kuvan nimi on muuten "Laatta lentää".


Ensi viikolla saamme Talo-Paloja. Perustusten on siis parastakin olla valmiina. Herrat Timpuri ja Pääsuunnittelija-perfektionistitkin vaikuttivat tyytyväisiltä perustuksiimme. Niistä taisi siis oikeasti tulla Erittäin Hyvät ellei Täydelliset. Jopa joku herra Kaupunginvirkamies oli todennut talon olevan oikealla kohdalla. En tiedä, mitä olisin ajatellut, jos hän olisi ilmoittanut virkamiesäänellään: tuota noin, taloa pitäisi siirtää 3 senttiä vasempaan.

Rahareikä ja Leipätyö

Eilen tontille porattiin syvänoloinen Rahareikä. Sen poraamiseen meni paljon rahaa... toivoaksemme se myös joku kaunis päivä säästää meille rahaa. Nyt ei ainakaan sähkön hinnankorotusten pitäisi niin pahasti tuntua, kun lämpö tulee omasta Rahareikäkuilustamme ;-)

Kaikkia muitakin rahareikiä ajatellen (rakentaessahan niitä riittää) olisi kai melko tärkeää myös tehdä oikeaa Leipätyötä. Siksi täällä itsekin bloggaan työpaikalla sen sijaan, että olisin Raksalla raittiissa ulkoilmassa ahkeroimassa. Tätä ajatellen tarjosin Rakentajalle mahdollisuutta viettää työilta Leipätyön parissa. Rakentaja kun on viettänyt aikaa lähinnä Raksan puolella ahkeroiden viime aikoina ja säännöllisesti päivittelee, kuinka joskus pitäisi ehtiä edistää työprojektejakin.

Rakentaja kuitenkin mieluummin halusi viettää Perheiltaa. Ok, onhan se ymmärrettävää, ettei Raksapäivän jälkeen välttämättä jaksa enää Leipätyöiltaa. Toivottavasti jostain kuitenkin löytyy sitten se aika tehdä rahaa tuottavaakin työtä... muuten taitaa jäädä lyhytaikaiseksi ilo uudesta talosta ja saavat jotkut muut nauttia sähkön kustannussäästöistä Rahareikämme kanssa.

Ahkera Rakentaja

Rakentaja taas tänään mättää tontille styroja yhdessä Kaivurikuskin kanssa. Reippaita ovat <3

Kuulemma maalämpökin saapuu tänään.

Minä sain Rakennuskehuja

Minutkin on huomattu, eläköön ;-)

Herra Timpuri oli tässä taannoin puheliaalla tuulella talomme perustuksia tasoitellessaan. Norkoilin siinä Puuhiksen kanssa, ja Puuhis kyseli tapansa mukaan kaikkea pikkupoikia kiinnostavaa. Yllättäen herra Timpuri innostui jopa juttelemaan. Ehkäpä aurinkoinen hieno ilma vaikutti tähän, tai säkenöivä olemukseni, tiedä sitten.

Herra Timpuri siinä tosiaan tasoitti, ja yhtäkkiä vaan pääs toteamasta: kyllä on kerrankin hyvin tehdyt pohjatyöt. Minä siinä vähän ihmettelin, että mistäs nyt tuulee. Mutta tosiaan, itsehän olin sunnuntaina sitä betonia käsin rakkaudella sinne seinään mättänyt, ja hienon tasaiseksi tehnyt saumat. Kaikki aina ylistävät ja kehuvat Rakentajan uutteruutta (kehunsa on kyllä ansainnut, ei siinä mitään) vaan nyt kerrankin sain itse loistaa. Muussakin kuin kodinhoidossa (inhoan sitä).

Taidan vaihtaa alaa!

Tässä kuvassa näkyy, miten talo sieltä pikkuhiljaa kohoilee.


Herra Timpuri levittelee tasoituslaastia ja Puuhis seuraa tarkkana. Puuhis ei muuten halunnut päästä muuraamaan, vaikka herra Timpuri mahdollisuutta tarjosikin. Mutta oli Puuhis kovasti mielissään, kun oli pyydetty.

Kuraleikkejä Raksalla

Tänään on sisäinen vauvani saanut toteuttaa itseään sydämensä kyllyydestä. Herra Timpuri nimittäin laittoi "emännän" (äääh, inhoan sitä sanaa...) tasoittamaan muuraussaumoja. Siinä sai pikku näpeillä mättää seinään niin paljon betonia kuin vain jaksoi, ja tasoitella sitä sitten "hellin pyörivin liikkein". En tiedä johtuuko perverssistä mielenlaadustani vaiko vain levottomasta yleisväsymyksestä, että äsken kirjoittamani kuullostaa vähän kyseenalaiselta? ;-)

Näppärästi herra Timpuri apulaisensa kanssa kyllä muurasi pohjia. Sitä oli ihan ilo katsella... aurinkoinen ilmakaan ei yhtään haitannut hyvää leppoisaa mieltä ja tunnelmaa. Eikä se, että Rakentajalla on ihan mahtava Perhe ja Kaverit. Iso kiitos avusta kaikille! Rakentaja itsekin oli kyllä hirmu reipas <3

Odottelen tässä edelleen, että Rakentaja laittaisi kuvia koneelle, että voisin julkaista niitä. No, jossain vaihteessa sitten.

Ensi viikolla tapahtuukin kaikenlaista suurta. Kaivurikuski tulee täyttämään talonreunoja ja pihaa, Maalämpöporaaja tulee tekemään kuilun ja Onteloeläimet tulevat lätkimään laattojaan perustusten jatkoksi. Jännittäviä hetkiä ja isoja laskuja siis tiedossa. Joku hemmo kävi tänään kytkemässä putkia ja viemäreitä myös... ehkä me saamme jopa vettäkin?

Kuulemma muuten joku Talotehtaan Edustaja oli hiippaillut aamuhämärissä katselemassa paikkoja. Näin väittivät herrat Timpuri sekä Rakentaja. Samaten joku "punapukuinen keski-ikäinen missi viinihöyryissään". Kaikesta sitä jää paitsi, kun nukkuu aamulla eikä ole pyörittämässä betonimyllyä muiden kanssa.

Halit ja pusut kaikille!

Rakentaja valittaa...

Rakentaja ihme-natisee, etten muka plokita tarpeeksi usein. Taitaa parka olla ihan koukussa blogiini (ei sinänsä mikään ihmekään, kun fanipostin määrää katselee)

Eipä sillä, tyyppi on niin sydänverellään kiinni nyt touhussa... pari päivää on mennyt raittiissa ulkoilmassa raksaten ja jos meillä ennen puhuttiin vain talosta, niin nyt ei puhuta sen vertaakaan muusta. Parissa päivässä urhea Rakentaja on ollut kyllä mahdottoman reipas: valumuotit on purettu, sähköojia kaivettu, viemäriputkia laiteltu, maadoituspiuhoja jemmattu jne. Samalla on hallittu oikein briljantisti koko Projektia: neuvoteltu eri suunnittelijoiden kanssa, hallittu rahallista menoa (se on hallitsematonta kyllä) ja luotu naapurisopua. Iso kiitos myös Rakentajan Kaverille Erittäin Isosta Avusta (terkkuja!).

Tässä teille kaikille Puuha Peten aluille ihailtavaksi iso ihmeellinen Betoniauto. Se kävi tontilla kyllä jo tiistaina, mutta kun en ole aikaisemmin kuvaa kerennyt laittaa (lukekaa: jaksanut/viitsinyt).


Tältä näytti autotalli betonin ruiskimisen jälkeen. Jos Rakentaja jossain vaihteessa ottaa talteen kuvia koneelle kännystäni (ihan kuin en itse osaisi, heh, mutta antaa Rakentajan tuntea itsensä meidän perheen sankariksi bittiasioissa), niin laitan teille lisää kuvia, missä valumuotit on jo purettu.


Rakentamiseniloa kaikille, ja toivottavasti muitakin iloja.

Ainiin, herra Timpuri ymmärsi vihjeen ja aloittaakin muuraukset vasta huomenna klo 7. Sain sittenkin Rakentajan itselleni yhdeksi aamuksi. Luksusta... ja tätäkin harvinaisuutta tuhlaan istumalla koneella.

Rakentaja purkaa

Nyt on kyllä viimeinen pisara nähty. Ne hienot päheät muotit, joita herra Timpuri väsäsi rakkaudella (ja kalliilla euroilla) ja joihin kuljetettiin lautoja peräkärry väärällään... ne sydänverellä ja tuskalla aikaansaadut muotit...

Rakentaja aikoo tänään kaverinsa kanssa purkaa ne!

Mikä Rakentaja se sellainen on, joka purkaa vasta valmistunutta? On tämä rakentaminen outoa. Puretaan vaivalla tehdyt jutut. Ihan tyhmää.

Rakentajalla viiraa

Rakentaja-parka on ilmeisesti haistellut liikaa betonihuuruja tai jotain... kuulin nimittäin hälyttäviä Tosiseikkoja. Rakentaja on mennyt lupailemaan jotain, että me tai hän tai joku on lauantaiaamuna tontilla kello 7 pyörittämässä betonimyllyä.

En tiedä onko Rakentajalla nyt ihan kaikki kohdallaan. Itselläni nimittäin lauantaiaamuna klo 7 on vielä ainakin neljä tuntia Ruususenunia edessäpäin (Lapsivapaa!!!!). Tämän jälkeen haluan ruhtinaallisen aamupalan rauhallisissa tunnelmissa ja mielellään jotain muutakin aamuaktiviteettia. Kertokaa rakkaat fanit, mitä minä oikein teen tuon kanssa?????

Pitäisikö varastaa vähän betonia Raksalta ja kiinnittää sillä herra Rakentaja nyrkin ja patjan väliin, jotta ymmärtäisi, missä häntä lauantaiaamuna saatetaan tarvita eniten?

Huomenna valetaan...

Nii-in, yksi kauan kaivattu etappi on käsillä, sillä huomenna meillä tosiaan suihkitaan betonia kantaviin rakenteisiin. Perustukset siis etenevät kovaa vauhtia. Jännintä tässäkin ovat tietysti Betoniautot.

Saimme muuten kirjeen talotehtaalta... Herra Kauppias Talotehtaan Edustaja on taas päässyt loistamaan tyhjillä puheillaan. Muistaakseni hän kun pyhästi vannoi, että jos lunta tule asennuksen aikaan, niin kyllä Asennusporukka sen hoitaa helposti. Toimitussisältö vaan kertoi toista, joten parempi olisi, kun lunta ei asennuksen aikana hirveästi näkyisi.

Voi muuten olla, että Herra Kauppias pääsee itse lapioimaan. Sille ruumiinrakenteelle se muuten tekisi varsin hyvääkin.

p.s. Talopalojen toimitus on muuten 29.10. Kääk, kahden viikon päästä.

Vesisopimus tehty

Joskus hamassa tulevaisuudessa meille saattaa tulla vettäkin. Siis ihan oikeaa Puhdasta Vettä. Tänään kävimme nimittäin Rakentajan kanssa myymässä sielumme paikalliselle Vesiyhtiölle. Täysi vastakohta muuten paikalliselle Sähköyhtiölle noin niinkuin palvelualttiudessa mitattuna.

Reissun kohokohta oli, kun pääsi autoon syömään (semi)roskaruokaa. Mihinkäs sitä vettä tarvitaan niin kauan kun saa kokalimpparia?

Luovuttamisfiilis

Miksi mekään mitään kivaa taloa teemme? Ei se ole uusi ja kiva ja puhdas kuin ehkä viikon ja sitten se on jo samannäköinen kuin nykyinen läävä, missä asumme.

Turhaa hukata aikaa tällaiseen.

Raksalla tapahtuu

Eilen illan jo hämärtyessä hurautimme käymään työmaalla. Iloinen yllätys oli, että valumuotit olivat hieman edenneet. Niin projektin Isotalon kuin projekti Autotallinkin osalta. Timpuri on näköjään ollut ahkerana. Veikeä kaveri se Timpuri. Ei puhu paljoa, vaan tekee hommia. Harvinainen piirre näin rakennusympyröissä.

Puuhis ja Pikkuinen olivat onnesta sinivihreinä, kun saivat hyppiä eepeeäs-kasan päällä. Siinä ne jahtasivat toisiaan ja iloinen nauru kaikui naapuruston ylitse. Hieman katselin kyllä kateellisena naapureiden jo kohonneita taloja tien toisella puolella. Valot tuikkivat ikkunoista pimeässä. Tuli sellainen olo, että eihän tässä tehdä taloja vaan koteja...

Naapurien maauimalassa hääräsi kaivinkone. Puuhis sanoi, että ei hän tahdo uimaan noin likaiseen veteen. ;-))))

Haleja kaikille.

Onko kuvassa kaunis valkoinen hanki...

Eikun... hitonmoinen eepeeäs-palapeli. Oikein kokoamalla voit voittaa kivan autotallin ilman kylmävaurioita.



Tätä me eilen iloksemme näpersimme tuntitolkulla. Eepeeässää muuten kun sahaa, niin sitä lumisateen oloista silppua löytää tukastaan vielä seuraavanakin päivänä. Ja mikä pahinta, kesken hienon samppanja-illallisen...

Mieltä tosin lämmitti hiukan, että naapureilla ei ollut helppoa heilläkään. Paikallinen maauimala valmistui pellon toiselle laidalle: kohtuukokoinen kuoppa, joka täyttyi kivasti vedellä. Siellä saisi hyvät savikylvyt. Ei pääse ainakaan savi loppumaan kesken *huoks*

Vaan enää muutamia viikkoja eteenpäin, ja meilläkin on katto päällä. Sitten voimme siisteistä sisähommista naureskella sade-räntä-savi-mössön keskellä rämpiviä kanssarakentajiamme ja muistella, voih noita aikoja...

Viikonlopun Saldo

Mikä oli tämän syyskuun viimeisen Rakennusviikonlopun Lopputulema?

Aloitetaan loogisesti vaikkapa alusta. Eräästä lämpimästä lauantaiaamusta.

(Tästä voisimme tietysti väitellä, alkoiko kaikki tuona lauantaiaamuna, vaiko kenties alkuräjähdyksestä tai jonkun jumaluuden hetken mielijohteesta, mutta...).

Tuona samaisena aamuna tontille kerääntyi sekalainen seurue: inspiraatiota (ja liikuntaa) etsivä Kirjailija, hetken rauhaa lapsiperheen kiireiltä etsivä Mikäliesekatietotyöläinen (sorry, täsmentäkööt itse Tittelinsä) sekä meidän oma Rakentajamme. Jossain vaiheessa myös itse Pääsuunnittelija. Oikein Reipas ja Ahkera Tiimi.

Sekalainen seurue Ahkeroikin koko päivän. Allekirjoittanut kokee syyllisyydentuskaa, sillä herra-titteli-epäselvän kumppani kyllä leikki Hyvää Raksanhengetärtä tuomalla herkkuja raatajille samalla kun itse yritin etsiä uusia Päheitä Saappaita. Uskon kuitenkin, että Rakentajalle on enemmän iloa siitä, että sipsuttelen kauniissa Saappaissa kuin että nurkuan tontinkulmalla, että pakkoko teitä on passata ja paapoa. Tarina ei kuitenkaan pääty tähän, sillä Saappaita ei löytynyt *kiukku*. Rakentajan iloksi kuitenkin jotain pientä ja sievää ja pinkkiä.

Seurue tasoittikin talonpohjat ansiokkaasti, lapioi kilokaupalla soraa, hukkasi soraan muutamia kaivoja ja putkia ja mitälie, sekä asetteli autotallin paikalle häikäisevän valkoista eepeeässää. Laitan teille siitä kuvan jossain vaiheessa. Iso kiitos Seurueen Reippaille Ihmisille *pusuja*

Näin kului lauantai...

Mitä sitten sunnuntaista jäi mieleen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei paljoakaan. Olin Rakentajan ja Puuhiksen ja Pikkuisen kanssa tontilla, sahailin eepeeässästä paloja Rakentajalle, lapioimme taas soraa (minä vähän, Rakentaja paljon), Rakentaja leikki Täryttämiskoneella... Eepeeässää kun sahaa muuten, tulee mielenkiintoista lumisateen näköistä valkoista mömmöä. Pikkuisen kaikki vaatteet pikkareita myöten olivat täynnä sitä. Aika ajoin myös suu (nam?).

Enemmän jäi mieleen, että ruoka oli jo selkeästi jäähtynyttä, kun pääsimme syömään. Että maailma tuntui loppuvan kaiken rakentamisen, arjen, töiden, ihmisten sekä oman ajan ja rauhan puutteen takia. Milloin me olemme viimeksi tehneet mitään Normaalia Ajan Kanssa? Milloin olemme vaikka viimeksi laittaneet oikein hyvää ruokaa ja syöneet pitkän kaavan mukaan? Ei kai näistä kauaa ole, sitten loppujen lopuksi. Ensi syksynä ehkä tähän aikaan siihen on taas mahdollisuus.

p.s. Tiesittekös muuten, että syksyisin kaikenlaisiin kuoppiin kertyy Paljon Vettä?

Homma etenee

sillä eilen illalla Kaivurikuski yhdessä Rakentajan kanssa saivat riivittyä ylimääräiset sorat pois autotallista ja kaivettua viemärit paikoilleen.

Tämä tietää runsaasti omatoimisia hommia meille viikonlopulle, sillä herra Timpurin pitää ensi viikolla päästä puuhastelemaan. Pitää levittää sitä eepeeässää ja lapioida sitä hiekkaa ja tasoitella täryttimisvempaimilla pohjia. Olisi se aika paljon pyydetty, jos meidän perhe joskus viettäisi vaikka ei-aikataulutetun kotiviikonlopun...

Homman etenemisen kääntöpuoli on lisääntyvien laskujen määrä. Suhteellisuudentaju alkaa kai hieman hämärtyä, kun 8-10 tonnin lasku ei tunnu muuten kuin, että "se on aika paljon rahaa...". Hei haloo, se on kokolailla suuruusluokassa meidän perheen kaikki yhteenlasketut bruttokuukausitulot. Ja näitä laskuja tulee vähintään kerta viikkoon tahdilla.

Tuon talonräppänän olisi parasta olla sen arvoinen.

Kokonaisprojektin hallinta

Rakentaja, Kaivurikuski, Pääsuunnittelija, Timpuri ja kumppanit tarvitsisivat selkeästi jonkun Rautaisen Projektinhallinnan Ammattilaisen koordinoimaan Hanketta. Kuten vaikkapa allekirjoittaneen (ei, kiitos kunniasta, mutta häärätkööt vaan keskenään).

Nyt ne aina parhaassa tapauksessa parin päivän varoitusajalla, useammin tosin vasta samana päivänä arpovat, että kuka tulee milloinkin mihinkin ja miksi. Voitte arvata, että tämä aiheuttaa ylimääräisiä rytmihäiriöitä meidän perheessä... suunnitelmallisuus kun on selkeästi yliarvostettua.

Jokusen projektin joskus vetäneenä ei voi kuin ihmetellä... missä on kokonaisaikataulu, missä on eri tehtävät aikataulutettuna, mistä voi tutkia vaikutusta koko projektiin, jos joku työvaihe viivästyy. Nytkään siellä työmaalla ei tapahdu yhtään mitään, kun arvotaan taas päiviä mitkä kullekin sopivat *syvä huokaus*

Rakentajan kunniaksi voidaan tosin sanoa, että sillä on hienompi kustannustaulukko Hankkeelle kuin mitä omilla projekteillani on koskaan ollut. Se on tosin niin kryptinen, ettei sitä voi ymmärtää kuin Rakentajan mielellä varustettu ihme. Näillä hermoilla tulee hyperventilaatio jo siinä vaiheessa, kun avaa Ekselin.

Aivan sikana laattoja

Uskoisiko kukaan, jos kertoisin olohuoneemme lattialla olevan tällä hetkellä jotain reilusti yli 1500 kiloa laattoja? En uskoisi minäkään, ellen olisi nähnyt. Olohuone pursuaa laattoja. Sohvantausta on täynnä laattoja. Telkkarin edusta on täynnä laattoja. Eteisenkin puolella on laattoja. Jos meillä oli ennestäänkin ahdasta, niin nyt laatat ovat vieneet vähäisestä oleskelutilasta luokkaa puolet...

Näitä sitten katselemme jonnekin pitkälle kevääseen.

p.s. Eräs isohko vantaalainen rautakauppa oli vielä onnistunut hukkaamaan laatat. Niiden siis piti saapua jo viikonloppuna, mutta löytyivät vasta nyt. Haluaisin todella tietää, miten tuollainen määrä laattaa hukataan, sillä ei yhtään haittaisi jos ne hukkuisivat jonnekin sanotaan huhtikuulle saakka. Ottaisikohan ko. rautakauppa minut harjoittelijaksi???

Mitä opin Habitaressa???

Ei liene kellekään blogini fanittajalle yllätys, että meidän perhe ramppaa kaikki messut. Niin myös Habitaren. Kiitokset vaan erään isohkon rautakaupan myyjälle, joka mielestään teki hienonkin palveluksen meille antamalla Rakentajalle kaksi vapaalippua *huokaus*

No, mitä sitten opin... ainakin sen, että eräillä B-luokan julkkiksilla on siviilissä ihan yhtä tyhmät jutut kuin telkkarissa/iltapäivälehdissä (lisätietoja allekirjoittaneelta, joka ei halua saada herjaussyytettä). Toinen hyvä oppi oli, että kuution mallinen pönttö maksaa sikana enemmän kuin perusrautakaupan peruspönttö (suuruusluokkaa kymmenkertainen hinta). Kolmas tärkeä asia, josta aion pitää kiinni tiukasti on, että ennen talon valmistumista en enää mene yksillekään messuille.

Paitsi että messuilla on kiljoonamiljardi ihmistä, jotka ryysivät kaikki tiellä, niin tällä kertaa koimme myös kahta standia lukuunottamatta harvinaisen myyntihengettömiä esittelijöitä. Ihan kuin ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, ostammeko heidän tuotteitaan. No, tiedoksi vaan, emme kyllä eilisen kokemuksen jälkeen aiokaan ostaa... näillä hinnoilla sitä jo kuvittelee saavansa edes alkeellista palvelua.

Tarinaa paaluttamisesta tulossa... pysykää kuulolla.

p.s. Opin muuten neljännenkin asian. Jos Rakentaja alkaisi IT-hihhuloinnin sijaan tekemään design-pyyhekuivaimia, meillä olisi paaaaaljon paremmat mahdollisuudet rikastua nopealla aikajänteellä.

Miksi miehet eivät Koskaan lue ohjeita???????

Paaluttajaihminen on todella loistanut Miehisyydellään. Eli jättänyt meidän paalutussuunnitelman lukematta...

Tämän tuloksena oikeanlaiset paalut loppuivat kesken eilen ja homma jatkuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Jos asialla olisi ollut nainen, meillä olisi paalut jo nätissä rivissä tontilla ja voisimme siirtyä hommassa eteenpäin.

Ääääääääh, kuinka inhoan tuollaisia.

Varkaita naapurustossa

Rakentaja kuuli eilen hurjan Huhun: naapureilla olivat varkaat kähveltäneet rakennustelineet. Alan yhä vahvemmin kallistua sen puoleen, että muutan tontille telttaan asumaan. Siitä olisi kaksikin hyötyä. Ensinnäkin voisin haulikon kanssa olla valmiina listimään kaikki pitkäkyntiset hiipparit, ja toiseksi asumiskuluissa säästäisi huiman summan. Todella houkutteleva idea näin talvea vasten...

Mutta pitäkäähän arvon naapurit silmät auki epäilyttävien tyyppien osalta. Niitähän ei noin muuten rakennusympyröissä tapaa ihan laillisilla asioilla jatkuvasti...

Ainiin, meillä paalutetaan tänään.

Pinkki tupa ja Mansikkamäki

Jokaisella itseään arvostavalla puutarhurinalulla pitää Tietenkin olla oma pieni Mansikkamäki. Meidän Mansikkamäkemme sijaitsee Pinkkimökin takaseinällä.

Kun minun kerrassaan häikäisevät puutarhurintaidot tiedetään, oli parempi pistää Lapset asialle. Nuoret neidit tekivätkin varsin hyvää työtä samalla kun itse yritin viettää Laatuaikaa päiväunien merkeissä kotona. Puuhiksella oli valitettavasti eriävä mielipide siitä, saako Äiti nukkua *ZZZZZZ*

Saapuessani tontille pari tuntia myöhemmin kuin mitä ahkerat raatajat, Mansikkamäki näytti kutakuinkin tältä. Tässä sitten ensi kesänä herkuttelen salaa iltaisin ;-))))


Rakentaja ei varsinaisesti tänäänkään loistanut normaaliudellaan, vaan maalasi punaisia viivoja soraan. Punainen on toki kaunis väri, mutta olisi nyt edes käyttänyt pinkkiä.

Kuvassa projekti Autotallin sijainti. Tervetuloa paaluttaja, kaikki on nyt valmista (kiitos ja pusuja Kaivurikuskille, joka on sinnikkäästi auttanut meitä, vaikka olemmekin yrittäneet olla mahdollisimman hankalia)


Tästäkin kuvasta voitte miettiä, missä on Järjen Valo.

Vaahtera muuttaa

Maisema-arkkitehdin lempilapsi mongolianvaahtera muutti tänään uuteen kotiinsa. Tai ainakin vähän lähemmäksi sitä. Alla teille lyhyt reportaasi aiheesta...

Kuten jokainen tätä blogia yhtään aktiivisesti seurannut jo tietää, meidän lauantaipäivämme alkoi Rautakauppaa sponsoroiden. Tällä kertaa mukaan tarrasi pupuverkkoa ja juurikangasta vaahteravauvalle sekä puuhanelikkomme pitkäaikainen vinkumisen tuote: Puuhahaalarit. Tässä kuva yhdestä Puuha Petestä ja kahdesta Annista kotisohvallamme... haalarit vielä puhtaina ja kiiltävinä.


Uskotteko muuten, että Rakentaja oli sangen epäilyttävän näköinen kärrätessään vaahteravauvaa kottikärryillä pitkin peltoa? Vähemmästäkin on joskus hullun paperit saanut ;-))))

Vaahteravauva saapuu...


Tässä kuvassa on vaahteran kuoppa. Ja kukas sinne kerkesikään köllöttämään...
(huomatkaa muuten mielenkiintoinen hampaiden väri)


Tappelun ja itkun ja kyynelien ja puolittaisen verenvuodatuksen jälkeen vauvavaahtera sai uuden kodin. Tässä se nyt leikkimökin takana talvehtii ja ensi keväänä sitten nähdään, selvisikö pikkuisemme hengissä. Pitäkäähän peukkuja!


Kaikkeen sitä joutuukin tässä oudossa taloprojektissa... mitäköhän seuraavaksi seuraa?????

Paljon soraa

Enää ei tontti olekaan savikuoppa, vaan sorataso.

Hirveä meteli oli jostain kuopasta, ja sitten se vaan täytettiin. Ihme touhua. Kuulemma ensi viikolla saamme siihen paaluja.

Täytyy sanoa, että talon perustusten tekemisen katselu on harvinaisen epämielenkiintoista.

Loputon väsymys...

Onkohan elämässä liian paljon tekeillä? Alkaa tuntua siltä, ettei unta saisi koskaan tarpeeksi ja Rauhallista Laatuaikaa vielä vähemmän.

Rakentaminen on vain yksi iso asia meneillään. Oma panokseni siihen vähän vaihtelee, Rakentaja nyt enemmän sitä puuhailee. Mutta kaikki vaikuttaa kaikkeen...

Uusperheellisyydessä on omat, välillä aivan ylitsepääsemättömiltä tuntuvat ongelmansa. Se on sellaista jatkuvaa tasapainoilua omien/toisen lapsien välillä ja ex-kumppaneiden erilaisten kasvatusmetodien sietämistä ja kiukuttelua etävanhemmalta paluun päivinä ja sitä, ettei ole mitään sanomista omien tärkeiden perheenjäsentensä asioihin ja jatkuvaa riittämättömyyden ja joka paikkaan repeämisen tunnetta ja vaikka mitä...

(Vaikkei se siis Pelkkää Syvää Kurjuutta olekaan)

Tähän täytyy vielä todeta, että Rakentajalla on usein helpompaa tässä suhteessa. Jos Rakentaja ratkoo perhekriisiä, niin sitten hän tekee tasan sitä ja piste. Jos minä taas ratkon perhekriisiä, pesen samalla pyykkiä ja juoksen pissattamassa pienintä ja teen ruokaa ja suunnittelen viikon ruokaostoksia ja niin edelleen. Onko se kirous osata tehdä asioita moniajona? Ainakin siinä vaiheessa, kun on tuon jokailtaisen sählingin pyörittänyt, on niin väsynyt, että nukahtaa Puuhiksen viereen yrittäessään lukea iltasatua.

Sitten on ihan normaalit lapsiperheen arjen asiat ja pyörittely. Rahan kanssa sumpliminen. Ja kaupan päälle vielä Uusi Työpaikka. Mitäköhän vielä tähän soppaan keksisi... pitäisikö vaikka pyöräyttää kolmoset maailmaan...

Terveisiä paikalliselta sähköyhtiöltä

Kaikille rakkaille tuleville naapureille tulevaisuutta varten Hyvä Vinkki: Älä koskaan soita sähköyhtiöösi ja kysy (hyvässäkään hengessä), että miksi he eivät ole vielä toimittaneet sähköä tontille, vaikka sitä luvattiin jo viikko sitten...

Jos näin teet, saat Katkerasti Katua! Sähkösuunnittelijasi saa tulikivenkatkuisen soiton herkkänahkaiselta sähköyhtiön edustajalta, missä uhataan repiä kaikki piuhat pois ja laskuttaa moneen kertaan, ellei tällainen hoputtamismeininki lopu. Pahimmassa tapauksessa vaaniva sähköyhtiön edustaja kenties kuristaa sinut sähköjohdolla yön pimeinä tunteina...

Olette varoitettuja!

Yli Tuhat Kävijää

Blogini kävijämäärä on viime yönä ylittänyt Tuhannen Kävijän rajan.
Jos joku faneistani kokee olleensa Tuhannes Kävijä, pyyhettä saa vaatia allekirjoittaneelta ;-)

Rakennusleski kiittää kaikkia tähän saakka fanittaneita. Vierailkaahan jatkossakin, mielenkiintoista urputusta on tulossa.

Salaojia vatupassilla

Tänään olen todistanut jotain, mitä en ikinä uskonut joutuvani näkemään. Tämän mielenkiintoisen kokemuksen minulle tarjoilivat ketkäs muut kuin itse Rakentaja kaverinaan Kaivurikuski. Kaikessa kieroutuneisuudessaan he tosiaan ryömivät talomme kuopan pohjalla vatupassin kanssa mittaamassa, ovatko salaojaputket sopivan vinossa.

Olen sinänsä aina tiennyt, että Rakentaja on pilkuntarkka perfektionisti, mutta että joku muukin jakaa saman perversion... toisaalta mikäpäs siinä on katsellessa, kun muru esittelee sööttiä pyllyään ;-))))

Itse olin Kerrassaan Esimerkillinen Rakennuspuoliso. Keittelin Raskaan Työn Raatajille kahvia ja väsäilin leipiä ja pyörin ja söpöilin tiellä ja niin edelleen.

Tässä faneilleni muutamat kuvat. Syyttäkää surkeaa uutta puhelintani ja sen kurjaa kameraa (siitä ei puhuta, että linssiä suojaava muovi kannattaisi irrottaa) niiden huonosta laadusta.

Alla kuva Rakentajasta uima-altaassa. Rakentajasta on muuten tullut ihan pro-Rakentaja uusien työhaalareiden myötä. Uppopumpun virittely käynnissä... mielenkiintoinen prosessi sinänsä, miten yhden pumpun toimimaansaattaminen voi olla niiiiiiiin hankalaa. Tässä tarvittaisiin selkeästi Naisellista Otetta.


En ihan kerennyt ikuistaa vatupassin kanssa nysväilyä, mutta putkia ne oudot ihmiset tosiaan mittailivat ja lisäilivät yksi kivi kerrallaan tukea niiden alle. Huoh sentään... mutta kai niistä tuli sitten Täydelliset.


Projekti Pinkkimökin seuraajille vielä ilouutisia: Pinkkimökki on jalkalistoja vaille valmis. Allekirjoittanut sai jopa naputella kolme terassilautaa paikoilleen, kärrätä varmaan sata kuormallista soraa (nii-in, kaikki raskaat hommat jätetään naisille) ja tietysti maalauksellinen jälki on sievien näppieni tekosia.


*haleja* kaikille!