Epärealistisia odotuksia

Tämän vuoden rakentamiset alkavat pikkuhiljaa olla loppusuoralla. Itse kullakin, jopa meillä. Meidän talonräppänämme on siinä mallissa, että tervetuloa lattialämmitys sekä valut. Ahkera Rakentaja on vetänyt lattiasähköt paikoilleen ja ahkeran Tiiminsä kera (kiitos ja terkkuja) levittänyt teräsverkon koko komeuden päälle.

Mitä tästä on nyt sitten jäänyt mieleen... pitkiä tunteja kiukuttelevien lasten kanssa, tunnetta siitä, että kaikki kaatuu päälle. Mietteitä rahojen riittämisestä ja siitä seuraavia valintoja: vedämmekö iv-kanavat paikoilleen itse säästäen sillä 7000 euroa vai menemmekö ihailemaan valmista kaunista kanavistoa? Siitä voi jokainen mielessään miettiä, mikä olisi oma valinta. Asiaa tuntemattomille tiedoksi, että se on päiväkaupalla työtä, putkien vetämistä hankaliin ja ahtaisiin paikkoihin ja vielä eristämistä kaupan päälle.

Ehkä päällimmäisenä mielessä ovat toteutumattomat odotukset. Viimeksi nyt odotus siitä, että joululomalla meidän perheellämme on hyvin aikaa olla ja tehdä yhdessä. Rakentaja totesi ihan aiheellisesti, että "Kuka sitä taloa sitten rakentaa, jos en minä", kun puhuimme asiasta. Ei kukaan tosiaankaan. Ei meillä ole varaa vain hiukan vahtia päältä ja tulla valmiiseen taloon. Se että Rakentaja on piinallisen oikeassa ei kuitenkaan vähennä meidän muiden pettymystä sekä turhautumista. Mielellänihän minä auttaisin kaiken mitä ikinä osaisin, muttakun jonkun pitää hoitaa, että koti pysyy suunnilleen pystyssä. Lapsetkaan eivät viihdy tuntia-paria pidempään tontilla.

Pettymykset kuitenkin yleensä unohtuvat nopeasti, onneksi näin. Vaan kuinkakohan käy, jos talon valmistuminen aikanaan ei vastaakaan sille asetettuihin odotuksiin. Koti on aina kuin paremmastakin sisustuslehdestä repäisty, lapset ovat rauhallisia ja kilttejä ja kaikki tavarat ovat aina paikoillaan. Pleikkari, lasten leffat, Nintendo sekä tietokone eivät huuda kilpaa olohuoneessa ja aina löytyy rauhallinen paikka, minne rojahtaa vaikka lukemaan kirjaa tai vain haaveilemaan. Piha on vihreä keidas, missä viiniköynnöksen alla voi siemailla omista hedelmistä tehtyä viiniä mukavien naapurien kera. Sohvan takana ei ole lattialaattoja (paitsi lattiassa).

Toivon kovasti, ettei näiden osittain epärealististen haaveiden romahtaminen saa aikaan mitään peruuttamatonta. Talo kun itsessään ei mitään nykyisiä ongelmia ratkaise (paitsi ne lattialaatat). Ehkä kuitenkin antaa sen verran hyvää mieltä, että asioille jaksaa taas tehdä jotain. Tämä lienee hyvä toivomus alkavalle vuodelle.

Hyvää Uutta Vuotta 2008 kaikille!

Ikävä jo rakentamaan

Jos jotain on pahempaa kuin rakentaminen, niin sen täytyy sitten olla joulu. Hirveää höseltämistä, ei mitään konkreettista aikaansaannosta. Rakentaessa sentään saa usein jotain pientä näkyvää edes aikaan.

Onneksi tänään pääsee taas työmaalle.

Talokin näyttää jo varsin talolta. Tiilikatto, iloisesti joulunpunainen, teki siitä taas vähän valmiimman oloisen. Nyt meneekin taas aikaa, ennenkuin ulkopuolella näkyy muutoksia parempaan. Herra Talotehtaan Timpurin osuus on käsittääkseni nyt melko lailla tässä. En tiedä, väkertääkö hän vielä jotain tuonne katolle tai onko sisällä vielä jotain pientä hommaa. Veikkaisin, että tästä eteenpäin olemme nyt Ihan Omillamme ja itse vastuussa talon valmistumisesta.


Muutama päivä ennen Pakollista Joulutaukoa (pakollista siksi, että sukulaiset väittävät, ettei meitä juurikaan enää rakentamiselta näe koskaan...) käytettiin kauniin valkean styrolattian luomiseen. Rakentajan veli teki iiiiison homman, suurkiitokset hänelle. Nyt alakerran peittää eepeeäs ja lattia tuntuu jalkojen alla ihanan lämpimältä ja pehmeältä. Jos valkoinen ei olisi niin ikävän herkkä likaantumaan, taitaisimme jättää lattian tuollaiseksi.

Kuvassa Rakentaja mittailee ja näpräilee. Jopa minä osasin tuota hommaa ja voin ihan rehellisesti väittää olleeni avuksi. Käytännön tietona kaikille, joilla tämä on edessä: uretaani ei lähde irti a) käsistä b) vaatteista ja lisäksi bonuksena c) reilu 2-vuotiaan mielestä se maistuu hyvältä.


Rauhallista ja Rakentamisentäytteistä Joulunaikaa kaikille blogini ihailijoille.

Pientä ennen suurta

Työmaa viettää tällä hetkellä - teoriassa - miellyttävää suvantovaihetta. Lämpö pysyy sisässä, runko on kasassa, pyhien aikana ei ole mitään uutta tulossa. Vaan todellisuudessa sisällä kuohuu.

Kun viikolla 2 valetaan lattiat. Mitä tarvitaankaan sitä ennen... no lattialämmitys. Jonka saamme viikolla 1. Se taas kaipailee sähköjä, verkkoja ja styroja. Yhtäkkiä suvanto alkaakin tuntua kovasti kiireiseltä. Onkai tässä vaiheessa sanomattakin selvää, että nämä hommat teemme itse.

Sinänsä kun tuo joulu ei minulle ole kauhean merkityksellinen, niin mielelläänhän sitä tekeekin jotain. Mutta kiirus taitaa kuitenkin tulla. Kova kiirus.

Onneksi Rakentajan veljen saimme laittamaan eepeeässää lattioihin. Se on Erittäin Iso Apu.

Voih Timpuria, mitä teitkään

Nyt on kyllä söpö Timpuri ollut vähän riiviö. Olen edelleen vähän järkyttynyt tästä. Tai en niin vähänkään.

Tämä kyseessä oleva ihme oli nimittäin käynyt möläyttämään Rakentajalle, että "Kyllä tänne varmaan pääsiäisenä voisi päästä muuttamaan". Siis anteeksi kuinka????????? (Jotain kertoo myös Rakentajan ilkeästä mielenlaadusta, että hän kertoi tämän edelleen minulle)

Olen tähän asti elänyt vakaassa uskossa ja toivossa, että me muutamme kesäloman loppuaikoina. Enkä ole haaveillutkaan paremmasta, alistunut vain kohtalooni, maksanut laskuja ja odottanut kesää normaaliakin isommalla vimmalla. Mutta mitäs nyt?

Kuultuani tällaisen arvion Ihan Oikealta Ammattilaiselta ei ole enää toivoakaan, että tyytyisin mihinkään pääsiäistä myöhäisempään. Yhtäkkiä lasken päiviä kalenterista, mietin jo koulunvaihdosta lapsille ja murehdin sitä, kuinka saamme viiniköynnöksen mukaan, jos piha on vielä jäässä. Tässähän voi kohta sanoa vanhan kämppänsä irti, kun kolmen kuukauden irtisanomisaika kuitenkin on.

Tuollaisia ne mukavannäköiset miehet juuri ovat. Herättävät vääriä odotuksia tyttölapsissa ja murskaavat sydämiä.

Askartelua sekä Rakentamista

Tuntuiko teistä koskaan pienenä siltä, että äiti ja/tai isi eivät askarrelleet kanssanne tarpeeksi? Ei hätää, onneksi tuon kaipuun voi isompana paikata alkamalla talonrakennukseen. Omaa askarteluviettiään saa toteuttaa koko lailla niin paljon kuin sielu sietää ja paaaaljon yli sen sietopisteen.

(Meillä oli pienenä kotona kiva kodinhoitaja, joka jaksoi askerrella ihan niin paljon kuin keksin pyytää. Siksi en välttämättä kaipaisi tätä pientä urakkaa. Mutta minkäs teet, itsepähän olen ristini valinnut.)

Katsokaahan ystävät pienet alla olevaa kuvaa. Näette varmaan tuon sinisen muovin tuossa seinissä. Tarkimmat kenties jopa huomaavat sen olevan taitettuna lattiasta ylöspäin ja teipattuna. Tällaista todella Tarkoituksellista Pientä Puuhaa minä sain eilen näperrellä. Bonuksena tuohon vielä näette kenties tuon mustan huovan törröttävän taitekohdan alapuolella. Se kaikki piti leikata pois. Arvatkaa kuinka mukavan työasennon tuohon sai ja kuinka helppo on leikata alkeellisilla työkaluilla paksua kattohuopaa. Alkeellisilla siksi, ettei noin pieneen tilaan mahdu mitään kunnon järeitä saksia. Huomaattehan todellakin, kuinka tärkeä funktio minulla on tässä hommassa *huokaus*


Suolana haavoihin sitten Rakentaja kyllä teki Ihan Oikeita Töitä. Piikkaili putkille koloja lattiaan ja sahaili metallikoukkuja pois ontelolaatoista. Siitä tuli muuten kiva kipinäsuihku, olin Aivan Varma, että koko murju palaa poroksi alta aikayksikön.


Näin kivalta talo tällä hetkellä näyttää. Kodikkaaltakin, kun valo tuikkii ikkunoissa. Huomaatteko muuten mitään pientä vikaa talossa? Vinkki: yläkerran parvekkeen ovi. Todellakin, söpön Timpurin kaveri oli onnistunut näpertämään sen sinne väärinpäin. Oikeastaan se on aika vinkeän näköinen, kun se noin loistaa tuolta puhtaan valkoisena. Kaippa se jossain vaiheessa kääntyy siitä.


Tässä taloa vähän toisesta suunnasta. Otsalaudat tuovat talolle kummasti vähän viimeistellymmän oloista ilmettä (joo, ne ovat nuo laudat tuossa missä katto loppuu, siis tuo valkoinen mitä on nyt puoli pitkää sivua). Oven päällekin on ilmestynyt katos. Tässä taas näitä kommunikaation liikuttavia ongelmia. Olen nimittäin Täysin Varma, että olen puhunut siitä kuinka noiden tukien (samoin kuin parvekkeen tolpan) tulisi olla metallia. Silti tieto ei ole koskaan välittänyt Talotehtaalle asti, eikä Rakentajakaan muista kuulleensa tällaisesta. Pöh.


Sisällä yläkerrassa on näin upeaa. Söpö Timpuri meinaa pistää sen ennen joulua siihen kuntoon, että talo pysyy ihan oikeasti lämpimänä. Mukavaa, että tyyppi on paitsi silmäniloa myös tehokas.


Alueella käy muuten melkoinen kuhina. Tämän kuvan nimi voisi vaikka olla "Bongaa neljä Kaivuria 50metrin matkalla". Bonuskaivuri löytyisi vielä tuosta 10 metriä vasemmalle, se ei vaan mahtunut kuvaan.


Nyt Rakentaja hoputtaa, pitää lähteä taas työhön.

Viikonloppuna uurastetaan

On tässä taas tulossa romantiikantäyttämä rauhallinen lapsivapaa viikonloppu... kynttiläillallisia, pitkiä rauhallisia aamuja, hempeilyä jne. Voih onnea. En malta odottaa.

Ja sitten takaisin maan pinnalle, sillä viikonloppu kulunee pitkinä päivinä Raksalla. Lattiaan pitäisi tehdä reikiä putkille, toisia reikiä pitäisi täyttää betonilla, kuivattelu pitäisi saada kunnolla käyntiin ja eepeeäs-bileet ovat valmiit alkamaan. Mitäköhän sitä nyt oli, nelisensataa neliötä tai jotain. Ja se kaikki pitäisi mättää lattioille.

Jotain hyvää sentään. Saanhan ihailla sekä Rakentajaa että söpöä Timpuria työn touhussa. Yksi mukavimpia katseltavia asioita on kyllä kivannäköinen mies hommissa, fyysisissä sellaisissa ;-). Itse taidan tässä porukassa jäädä likaisine Maalarihaalareineni ihan kolmanneksi.

p.s. Talo on edennyt kovasti, ja alakerrassa on jopa muutama aste lämmintä vaikka ulkona paukkuu pakkanen. Jos sinne tulee tarpeeksi kuuma, ehkä Rakentaja ja/tai söpö Timpuri tekevät hommia ilman paitaa *haaveilee*

Kurja, kurja Rakentaja

Olen pöyristynyt. Suorastaan vimmoissani. Ellen peräti raivopäinen. Rakentaja on, kuten edelliseen postaukseen jo pääsin mainitsemaan, pimittänyt minulta Kriittistä Tietoa.

Tiedän toki olevani vastustamaton, kaikki miehet lankeavat edessäni jnejne, mutta silti. Jättää nyt kertomatta siitä, että Raksalla heiluu söpöläinen Timpuri. Ei edes sitä vastinetta saisi rahoillensa, että saisi katsella ja ihailla. Zoomailenhan minä Rakentajankin söpöä pyllyä, kun hän ahkerasti uurastaa...

Äh, maailma on niiiiiin epäreilu paikka. Ensi viikolla söpö Timpuri ei enää ole siellä. Lintsaan joku päivä töistä ja menen vielä kuikuilemaan. Se saattaa olla Projektin viimeinen iloinen asia *positiivisena konkurssissa*.

p.s. Rakennusleskenä olo on Aivan Syvältä. Joutuu olemaan leskenä, muttei saa nauttia leskeyden iloista mitenkään.

Piippi nousee aamuhämärässä

Eilen talomme sai vihdoin kauan kaivatun Savupiipin. Nyt puuttuu enää takka sekä talja sen edessä (ja lattia ja muutama muu pikkujuttu). Sitten ei muuta kuin lämpöä tuottamaan takan edessä köllötellen ;-)

Piipin nostaminen oli aika villin näköistä touhua. En haluakaan kuvitella, mitä olisi tapahtunut, jos yllättävä tuulenpuuska olisi alkanut keinuttaa Piippiä. Yksi pieni talonraato olisi voinut olla aikas kevyttä kamaa.

Ongelmitta ei kaikki suinkaan sujunut. Eihän rakentaessa koskaan. Ensimmäisellä nostolla nimittäin Nosse ei kyennyt nostamaan Piippiä tarpeeksi korkealle. Ei se kai paljosta kiinni ollut, joitakin kymmeniä senttejä vain. En tiedä oliko Rakentaja tosissaan, kun sanoi, että voisihan sitä vähän heilauttaa Nossella tuosta harjan yli.

Tässä kuvassa ensimmäinen nosto. Oli vielä aika pimeää... tästä kuvasta voitte muuten hyvin aistia sen Kummitustalo-tunnelman.


Tässä kuvassa sitten toinen nosto, nyt jo vähän valoisemmissa merkeissä. Tällä kertaa Piippi pääsi onnellisesti harjan yli ja sisälle asti. Sisällä kaikki ei sujunutkaan niin onnellisesti, Piippi kun ei vaan halunnut tipahtaa paikoilleen. Rakentaja työnsi, Timpurit kiskoivat ja väänsivät, mutta ei. Lopulta Piippi-parka jätettiin sitten muutaman sentin korkeuteen ilmaan ja toivomme kovasti, että se pysyy siinä. Selvennykseksi siis, se köllöttelee nyt sellaisen betonimöhkäleen päällä. Betonin kun piti kauniisti levitä, kun Piippi siihen lasketaan.

Kahdesta nostosta oli kuitenkin hyötyäkin. Nosturifirmalle. Saavathan he nyt tehdä kaksinkertaisen laskutuksen.


Tältä Piippi näytti yläkerrasta käsin. Ehkäpä siihen pitää joku kaunis pinkki rappaus kiskaista pintaan.


Piipin kiinnityksen jälkeen veimme vielä kärryllisen roskia kaatopaikalle.


Rakentaja-kelju-mustasukkainen oli muuten jättänyt kertomatta, että toinen Timpureista on kerrassaan silmäniloa. Jospa jäisin ensi viikoksi sairaslomalle, ja menisin vahtimaan työn etenemistä. Mahtaisiko se nopeuttaa talon valmistumista?

Kummitustalo

Talo sai eilen hiukan professionaalimman ilmeen, kun koloihin alkoi ilmestyä ikkunoita. Ovat ne vaan räheän näköiset... ihan Oikeat Ikkunat. Noin puolet ikkunoista oli herra Timpuri 2 naputellut paikoilleen ja talolla oli ihan erilainen ilme.

Taisimme olla epäilyttävän oloinen seurue eilen pimeässä taloa pällistelemässä. Yliaktiivinen Puuhis viuhahteli liiketunnistimella varustetun lampun ohi ja sai aikaan hirveän kikatuksen joka kerta, kun lamppu syttyi. Itkevä Pikkuinen ei tahtonut odottaa autossa, mutta meinasi upota sohjomössöön koko ajan, kun kiersimme taloa. Tuli mieleen se joku kappale pienestä oravanpojasta, joka "itkien lumessa rämpi". Minä heiluin taskulampun kanssa kurkkimassa siellätäällä. Ikävä kyllä oli niin pimeää, ettei kuvia enää kännykameralla saanut.

Sisältä pimeä talo oli Aavemainen. Muovit heiluivat viimassa ja taskulampun valokeila sai aikaan mielenkiintoisia illuusioita. Askeleet kopisivat ja kaikuivat tyhjässä tilassa. Oli kylmää ja kosteaa.

Oih, voisin niin visioida sinne kauniin kalpean naisen veitsi kurkullaan...

Timpurit 3&4

Hipheijaa, Timpurit 3&4 ovat ilmeisesti pistäneet rakennuksilla hösseliksi, jos Rakentajaa on uskominen. Se ikuisuuskysymys: voiko Rakentajaa uskoa vai onko hän uskoton?

Timpurit 3&4 (kumpikohan on kumpi) olivat nimittäin eilen muovittaneet seiniä ja tehneet meille jotkut portaantapaiset, että yläkertaankin pääsee nyt töihin. Tai keikkumaan ja hyppimään lautojen päälle vaarallisesti. Mitäköhän he tänään puuhastelevat?

Perjantaiaamuna myös ilmeisestikin tulee Nosse kiskaisemaan Piipin paikoilleen. Tyypillistä Rakentajaa, että oli sitten ihan aamukahdeksaksi sen sinne ottanut. Hirveä dilemma nyt, mennäkö vapaapäivänään katsomaan aamukasilta Nossea vai nukkuako Linnan juhlien jälkeistä (moraalista) pahaaoloaan ja kestääkö pikku-monstereiden itku ja valitus siitä, kuinka ilkeä mami vaan aina nukkuu, kun tapahtuu jotain kivaa. Taidan laittaa Rakentajan ja Monsterit keskenään viettämään Laatuaikaa Nossea ihmetellen.

p.s. Ihan pian muuten menee 3000 lukijaa rikki. Kiitokset kaikille fanittajilleni *halii kaikki*. Pitäisikö 5000 kohdalla pitää isot bileet rakennustyömaalla?