Valtakunnan ykkösblogi on antanut kunniamaininnan blogilleni. Sain oikein Palkinnonkin. Ihan liikuttunut olen tästä huomiosta kyllä.
Näin Upea se Palkinto on (voisikohan tuon mekon värin muuttaa pinkiksi?):
*poksauttaa pinkkiä skumppaa*
Ahkera Rakentaja on viimein joutunut myöntämään, että ei ole enää mitään hauskempaa yleishommaa, jolla voisi vältellä näitä pieniä sisustuksellisia nyhväämisiä. Ja myöntymään nalkutukseen "koska mä saan ikkunalistoja, tääl on ihan törkeen näköistä". Nimittäin halleluja, alakertaan ilmestyi eilen osa ikkunalistoista. Itseasiassa kaikkiin ikkunoihin paitsi työhuoneeseen (=rojuvarastoon).
Harmi vaan, ettei Rakentajalla ollut päällilistaa, millä olisi saanut homman ihan valmiiksi asti. Nyt sai vasta tehtyä sisälistat (Rakentajalla oli joku hieno vierasperäinen termi tähän), mitkä kyllä nekin toivat jo paljon viimeistellympää lookkia huoneisiin. Ei tursua enää uretaani ikkunoiden raoista. Vielä kun kaikkiin oviin saisi saman... *vaatii julkisesti*
Hienoin homma, minkä Rakentaja eilen näperteli, oli kuitenkin keittiön kaappien alle sokkeli+jalkalista (neiti Näppärän mielestä sokkeli = sukkikset). Ilme muuttui ihan täysin. Ei uskoisi, mutta kaappien alunen on kyllä nyt Todella Hyvän Näköinen. Haluan ne heti kaikkien muidenkin kaappien alle... *vaatii lisää ja kovaäänisemmin*
Kyllä oli illalla mukava hipsutella keittiössä käymään kynttilöiden ja tunnelmalamppujen valossa sokkelia ihailemaan. Samalla tuli tietysti taas mässäiltyä. Rakentajan syy, mitäs teki keittiöstä niin nätin ;-)
Minä en ole yhtään syksyihminen, en sitten niin tippaakaan. Pimeät illat ahdistavat, pimeät aamut masentavat, sade tuskastuttaa, lehtiä joka puolella, kylmä.... yyyyyyh. Siksi mikään ei syksyllä huvita, ei bloggaaminen, ei kodinhoito, talviunet olisi ehkä paras vaihtoehto selvitä hengissä seuraavista 8 kuukaudesta.
Joitain pieniä valopilkkuja ehkä kuitenkin löytyy. Rakentaja on nimittäin todistanut, että hän ei sittenkään ole täysin epäromanttinen pässinpää aina. Tässä taannoin eräänä iltana nimittäin, kun nitisin vaihteeksi kylmää, ankeutta ja väsymystä, tämä kehitti jostain kynttilöitä kylpyhuoneeseen, punaviiniä lasiin ja lapset hiljaisiksi jonkun lastenleffan avulla. Olin aivan mykistynyt, rauhallinen kylpy hiljaisuudessa, ja vieläpä romanttisissa puitteissa. Joskus pimeä ilta voi sittenkin olla ihan kodikas.
Rakentaja on muutenkin viime aikoina väläytellyt muutakin kuin rakentamiseen liittyvää tekemistä. Kylpylässä lillumista, shoppailua, ravintolassa syömistä, pitkiä kävelyitä. Onkohan tuo tehnyt salaa jotain pahaa, mitä nyt hyvittelee? Täytyyhän tässä vähän olla perinaisellisen epäluuloinen.
Syksyn toinen ilonaihe on kaunis ruska tietysti. Täällä maalla sen jotenkin huomaa korostetusti, puita ja peltoja kun riittää. Minä valokuvailin tänään paljonkin ruskaa, mutta ne kuvat ovat vielä kamerassa. Tässä lähikuva omenapuun väriloistosta.
Syksyn paniikki taas on pihan väsääminen talvikuntoon. Esimerkiksi maalipurkkeja meillä lojuu kiitettävä läjä pakkasten armoilla. Saadapa tuo autotalli edes kattopäälle. Rakentaja väläytteli siitäkin, että sitä rupeaisimme tässä piakkoin tekemään. Siitä tämä äkillinen romantiikanpuuska tietysti johtuukin... edessä taitaa olla monia pitkiä rakennusviikonloppuja taasen *huoks*.
Ettei ihan ylimasentaisi maailman kurja meno, tarjoan teille ilmaiseksi hyvän pinkin vinkin (tämä liittyy myös sisustusratkaisuihin etäisesti, huomio). Ruoka nimittäin maistuu erittäin hyvältä, jos sen tekee pinkissä kattilassa. Tein elämäni parhaan jauhelihakastikkeen pari päivää sitten, kun korkkasin uuden kattilamme. Allekirjoittaneelle toki maistuu ruoka ilmankin pinkkiä kattilaa, kuten kurveista näkyy :-P
Älkää muuten välittäkö likaisesta hellasta, pesin sen vasta kuvan ottamisen jälkeen.
Pinkkejä ajatuksia kaikille!
Joskus minusta on varsin mukavaa olla onnellinen pihanomistaja. Kukat kukkivat, kasvimaa tuottaa satoa ja ruoho tuoksuu hyvältä. Krapulaisena sunnuntai-iltapäivänä ei varsinaisesti tuntunut siltä.
Tiedättehän tunteen, kun tulee oletettavasti syksyn ainoa aurinkoinen ja lämmin iltapäivä... pakko on tehdä hetikaikki mahdollinen operaatio, pistää piha viimeisen päälle ojennukseen ja olla niin keskiluokkaista, että äääh. Viis siitä, että edellinen ilta on mennyt myöhään, ja suurin ajatus jota jaksaa prosessoida, on sohvan pehmeys ja hellivät auringonsäteet sälekaihtimien välistä. Asiaa ei tietenkään helpottanut, että naapurit ovat nyt muutaman viikon paiskineet pihansa kanssa oikein urakalla ja se alkaakin olla oikein hyvännäköinen.
Joten meillä sitten eilen leikattiin ruohoa, laitettiin verkkoja puiden ympärille, haravoitiin, kitkettiin, hoivattiin kompostia, siivottiin roinaa sieltä jos täältäkin ja plääh. Kaikki ihan mukavaa hommaa, jos sattuu olemaan pirteä ja hyvävoimainen. Kuitenkin isompi Ongelma jotenkin tuntuu olevan, että suuret linjat eivät tule kuntoon. Rakennusrojua lojuu joka paikassa, puusilppua ja lautaa on kasoissa keskellä pihaa, varastorakennuksen talvenkestävyys tai sateenpitävyys on vähän heikonlainen, kuten kuvasta voi päätellä ja niin edelleen.
Mistään ei siis tule valmista, vaikka kuinka tekisi ja työkaluja ei saa minnekään piiloon. Ja se jos mikä on turhauttavaa... satunnaisia kauniita kohtia pihasta löytyy, mutta yleisvaikutelma on sotkuinen ja inhottava (toisin kuin naapureiden uusi takapiha, joka pistää kyllä kateelliseksi). Ja sitten kun melkein aina vielä sataa...
Onhan meillä toki paljon piha edistynyt. Hedelmäpuita löytyy, ruoho on melko kaunis, marjapensaita on istutettu, kukat kaunistavat useaakin kohtaa, terassi on hieno ja suunnitelmia on paljon. Mutta onko kokonaisuutta sitten kuitenkaan juurikaan mietitty... en ole varma.
Sitten tulee kuitenkin hetkiä, kun sitä uskoo oman pihan ja oman talon lumoon. Vaikkapa kun saunasta istuu vilvottelemassa terassilla ja taivas näyttää tältä...
p.s. Päivän ulkoiluvinkki muuten paikallisille, ja miksei muillekin. Keimolan vanha moottorirata on kiva paikka nyt vielä, kun siellä ei ole alettu rakentaa. Ihanaa luonnonvaltaamaa maisemaa ja paikka täynnä historiaa. Pieniä mystisiä polkuja, vähän aavemainen fiilis ja vaikka mitä. Kävimme lauantaina myös pyöräyttämässä radan ympäri autolla. Onnistui sekin ja kivaa oli.
Mukavaa, että maalla aina kaikki toimii kivuttomasti. Omakotitaloasujan iloja, osa miljoona...
Viikonloppuna nimittäin pimenivät sekä telkkari että netti. Kätevää. Ei sillä etteikö päivä ilman nettiä tai TV:tä tekisi ihan hyvää itse kullekin, mutta ärsyttävää silti. Ei muuta kuin Rakentaja asialle roikkumaan lauantaiaamuna Elisan asiakaspalveluun ja mussuttamaan. Rakentaja osaa hyvin mussuttamisen jalon taidon, kadehdittavaa sinänsä.
Asiakaspalvelussa oltiin toki hyvin palveluhenkisiä. "Ei tältä alueelta oo muut valittaneet", "Teidän piikkiin menee asentajan käynti" jne laadukkaita kommentteja sateli tympeällä äänellä. Onneksi muukin naapurusto oli valmiina nousemaan barrikadeille, ja ilmeisesti jokusen soiton jälkeen Herra Asentajakin jaksoi liikuttaa laiskaa pyllyään meillepäin. Vikakin löytyi jostain sulakehommasta ja kaikki pelitti ihan hyvin - muutaman tunnin ajan.
Sama homma toistui myöhemmin iltapäivällä, ja taas olisi Elisan mielestä pitänyt tehdä viralliset vikailmoitukset, varmistaa että virrat on kytketty ja muuta sen sellaista. Siinä vaiheessa ei enää kauheasti naurattanut, allekirjoittaneellakin oli oikeasti tärkeitä syitä päästä nettiin ja elämäänkyllästynyt asiakaspalvelija sai karvat lopullisesti pystyyn. Illalla lopulta kymmenen aikoihin asentaja soittelee, että kaikki olisi taas kunnossa. Tällä kertaa syyllinen joku kaapelinpätkä jossain. Taattua laatua Elisalla.
No, onneksi on toinenkin kansallinen riistoyhtiö, jonka mielestä ihmisiä voi kohdella ihan miten vain. Posti-Itella nimittäin. Jo aikaisemmin olen käynyt henkevää keskustelua heidän kanssaan jakeluautojen nopeuksista tiellämme (eivät muuten aja ihan hiljaa...) ja nyt sitten aiheena on väärään paikkaan sijoitettu postilaatikko. Kun asiakaspalveluhenkisen Posti-Itellan asiakaspalveluhenkinen postinjakaja on nyt sitten keksinyt, ettei hän halua ajaa tietämme kuin yhteen suuntaan ja meidän pitäisi nyt tunkea postilaatikkomme naapurin pensasaitaan *syvä huokaus*. En tiedä haluaako hän mieluummin sitten jakaa postia piikkipensaisiin kuin avoimesti sijoitettuun laatikkoon, mutta on se hieman ihmeellistä, ettei katua muka voida jaella molempiin suuntiin. Mielenkiintoinen kysymys on sekin, mitä naapuri tykkäisi, jos tunkisimme laatikkomme keskelle heidän uutuudenkarheaa pensasaitaansa. Ei varmaan ainakaan kohottaisi naapurihenkeä.
En nyt tiedä mitä ajatella. Alistuako siihen, että monopolit saavat kohdella pientä ihmistä ihan kuten haluavat, vaiko jatkaa punalippujen heiluttamista barrikadeilla. Ainakin kaikki meidän puolellamme tulevaisuudessa asuvat naapurit voisitte älähtää Posti-Itellan suuntaan aiheesta, sikälimikäli haluatte laatikkonne oman porttinne pieleen ettekä jonnekin kaukaisemmalle tontille.
Loistavaa asiakkaiden palvelua. Hienoa Posti, hienoa Elisa.
On vihdoin tullut se kauankaivattu hetki, jolloin talossamme alkaa oikeasti olla jotain esiteltävää. Siis sellaista, joka on oikein hienoakin, kun hyvin rajaa kuvakulman. Varoen ikkunalistojen paikkoja, noin esimerkiksi.
Tässä muutamia suosikkikohtiani talosta, ihania juttuja on paljon enemmänkin, ja yritän niitä tässä pikkuhiljaa teille esitellä sitä mukaa, kun paikat valmistuvat.
Lempparini on ehkä keittiön seinän hylly. Se on niin kubistisen persoonani ilmentymä, että joka kerta siihen katsoessa tulee hyvä mieli. Rakentaja sitä lakkaili rakkaudella ja kiroillen, enkä osaa sanoa, oliko se vaivan arvoinen tekijän näkökulmasta, mutta idean äiti on tyytyväinen.
Alakerran WC valolippoineen, kubialtaineen, isoine peileineen ja värimaailmoineen on toinen kohde, missä sydän meinaa sulaa. Älkää kiinnittäkö huomiota peilin kautta näkyvään puuttuvaan ovilistaan. Valolippakin on Rakentajan käsialaa. Etevä kaveri tuo Rakentaja. Varsin hyödyllinen toisinaan.
Takkaa olen esitellyt jo kyllästymiseen asti, mutta vielä kerran arvon lukijat. Taustalla oleva seinäkivi on myös melkoisen ihana, ei se tuossa pienessä kuvassa pääsekään oikeuksiinsa. Laitan paremman sisustuskivikuvan jossain vaiheessa (jos muistan). Kakkosnelosta meillä riittänee poltettavaksi hamaan ikuisuuteen asti, ei tarvitse koivuhaloista unelmoida.
Ruokatila itsessään, kokonaisuutena, on minusta oikein onnistunut (tässä on taitavasti rajattu pois lattialla majailevat listapaketit). Rakastan tuon seinän väritystä ja tummia kalusteita sitä vasten sekä kubilamppuja seinissä. Pöydästä olisin voinut tarjoilla lähikuvaa myös, olen oikein ihastunut siihen. Huomatkaa muuten, että meillä joka paikka pursuaa kasveja (ihme viidakko). Toinen huomio alla olevasta kuvasta on allekirjoittaneen profiili lasikaapin ovessa ;-)
Tämän päivän kruunaa yläaulan kattoikkunat sekä aurinkoinen seinä. Olen jo suunnitellut tästä ihanasta tilasta itselleni ateljeen, kun jälkikasvu muuttaa pois äidin helmoista.
Tämäkin päivä on koittanut, upea piharuohokasvustomme saavutti sen mitan, että sitä piti alkaa pätkiä. Ja niin Rakentaja urheasti käsikäyttöisellä parhaat päivänsä nähneellä ruohonleikkurilla ajeli nurmikon polvia myöten savessa rämpien. Leikkuri märästä ruohonsilpusta tukossa. Lämpöä oli noin 100 astetta ja ilman kosteus varmasti lähenteli kolmeasataa. Mukavaa sunnuntai-iltapäivää itse kullekin...
Noh, pienistä arjen ilmiöistä voisi mussuttaa vaikkapa loppupäivän (aina se työnteon voittaa), muttakun tässäkin blogissa kyse on Suurista Linjoista. Jotenka asiaan. Nurmikko leikattuna oli nimittäin yllättävänkin myönteinen ilmestys. Laikullinen toki, ja täynnä rikkaruohoja, mutta silti kokonaisuus muistutti enemmän pihanurmikkoa kuin vaikkapa heinäpeltoa. En voi kuin olla salaa hiukan ylpeä aikaansaannoksestamme. Etenkin kun päiväkävelyllä katselin alkukesästä laitettuja siirtonurmia lähiympäristössä - rikkaruohoa nekin puskivat ja hinta on ollut luokkaa 20-kertainen. (£$€€£$)
Nyt on sitten tehty ensimmäinen korjauskylvö pahimpiin laikkupaikkoihin. Sää näyttää enemmän kuin kohtalaiselta nurmikon juurtumista ajatellen: vettä, vettä ja lisää vettä. Tervetuloa vaan kaikki maailman vesi, me lennämme aurinkoon karkuun reilun viikon päästä.
Uskokaa tai älkää, terassinteko alkaa vedellä viimeisiään. Rakentaja on reippaalla tahdillaan muutama lauta per ilta sitä nakertanut, ja kannen osalta se onkin nyt siinä. Hienoine luukkuineen, mistä voidaan pelastaa terassin alle pudonnut kama. Enää puuttuvat kaiteet ja ne ihme poikkilaudat terassin sivuista.
Terassi on Aika Iso. Valtava, etten sanoisi. Meinasinkin, että pitäisikö alkaa pitää naapuruston lavatansseja siinä? Luukuttaa musiikkia neiti Näppärän pinceistä poppivehkeistä, tanssia myöhään yöhön ja aiheuttaa skandaaleja naapurustossa. Tiedättehän, ketkä pöllyttivät heinää leikkimökin takana illan hämärtyessä, kuka kähmi kenenkin pyllyä tanssin pyörteissä ja niin edelleen. On sitä oudompaakin naapurustossa nähty... isoja miehiä leikkimässä kauko-ohjattavalla helikopterilla esimerkiksi ;-) Kivalta sekin kyllä näytti, ei siinä mitään.
Tässä kuvassa vähän esimakua tulevista tansseistamme, neiti Näppärä hame melkein korvissa. Terassi kuvassa vielä ihan vaiheessa, mutta hahmotelkaa toki mittasuhteita.
Niin se vaan blogikin on sitten saavuttanut maagiset kymmenentuhatta lukijaa, vau, vaikka allekirjoittanut onkin pettänyt blogia kasvatustieteiden esseiden kanssa. Niinpäniin, faneille kuitenkin kiitokset aktiivisesta vierailutahdista. Lupaan yrittää parantaa tapani taas.
Kymppitonnin kunniaksi ajattelin tarjota teille vaihteeksi jotain positiivistakin. Nimittäin niitä pieniä asioita, jotka tekevät jopa minunkaltaiseni kriisipakkauksen onnelliseksi. Asiaanhan ei vaikuta viime viikolla tullut uusi kamera. Voisinpa sanoa pihan olevan täydessä kukkaloistossaan, ja kaiken kauniisti paikoillaan. Päätelkää kuvista itse asioiden tila, ja tosiasioita tietävät voivat tietysti ihastella hyvinrajattuja kuvakulmia.
Vielä alkukesästä ruusupensaat kituivat täynnä kirvoja, mustina ja surullisina törröttäen. Nyt ne ovat täynnä isoja nuppuja ja yksi kukka jo täydessä loistossaankin. Pinkkiä tietysti.
Ruusuja kasvaa myös leikkimökin seinää vasten. Nämä ruusut sain muistaakseni äitienpäivänä tai vastaavaa. Siellä ne kohta kukkivat kilpaa muiden ihanuuksien kanssa. Tässähän ei tarvitse mainita ollenkaan sitä, että kukkapenkit puskevat inhottavaa rikkaruohoa nopeammin kuin allekirjoittanut edes ajattelee kitkemistä.
Leikkimökin seinää vasten kasvavat myös oudot pallokukat. En tiedä mitä ne ovat olevinaan, mutta värimaailmaltaan ovat lumoavia :-)
Leikkimökin takaa löysin heinien seasta isoja mansikoita piilosta. Ihana pieni mansikkapaikka. Eilen herkuttelin muutaman salaa lapsilta... ihana hetki ja herkullisia olivat.
Herkkuja meillä on muitakin, maissit odottavat kypsymistä ja herneet ovat hirmuisen hyviä. Herneet muuten Puuha Pete oli istuttanut äitienpäivälahjaksi vanhassa päiväkodissaan. Maissit olisimme syöneet eilen, mutta raakojahan ne vielä olivat.
Chilejä meillä kasvaa niin ruukussa kuin kasvimaassakin. Kasvimaan versiot ovat kukkineet ja tekevät jo pikkuchilejä. Nämä ovat vielä vähän vaiheessa... taustalla lasten uima-allas, missä on tullut pulikoitua paljon, vaikka onkin ollut kylmä. Sen huomaa myös savisina pikkutassun jälkinä pitkin kämppää.
Tulevaisuuden viiniviljelmämme tässä kuvassa. Tuolle pitäisi rakentaa hieno tukirakenne, nyt se vähän rönsyää ja karkailee. Tiedättehän, pian se varjostaa pergolaamme notkuen herkullisia rypäleitä, joista teemme ihanaa vuosikertaviiniä.
Tältä kukkaveijarilta odotan vielä paljon... se leviää ja rönsyää ja pian pihamme lainehtii pinkkiä unelmaa. Pinkkejä ruusuja, pinkkejä muita kukkia, pinkki unelma pinkistä elämästä.
Pinkkiä sarjaa tämäkin punahattu. Tuon ohi kulkiessa meinaa sydän sulaa joka kerta. Tiedättekö te rakkaat fanit asioita, jotka ovat niin kauniita, että tuntuu kuin pakahtuisi siihen paikkaan...
Tällaisia ruukkujakin olen viljennyt sinne tänne pitkin pihaa. Väripilkkuja keskelle savea, piikkikasveja ja laikukasta ruohikkoa.
Kuten vaikkapa terassin kulmaan...
Rakentaja on kyllä ollut ahkera terassinsa kanssa, kohta se on valmis ja ihana onkin. Ensi kesän auringonottoilmoja odotellessa. Tarjoilen kuvakollaasin siitä joskus erikseen. Tribuutti Rakentajalle.
Tässä hieman yleismaisemampaa. Ruoho kasvaa paikkapaikoin ihan hienonakin, ja sitten paikkapaikoin taas ei. On se tyhjää parempi. Kun tuo ruohikko ei vaan puskisi sitä penteleen voikukkaa, piikkikasvia ja muuta ihmekasvillisuutta *huokaus*. Tosin nyt taustalla halkopinon vierellä näkyvä komposti saa paljon ruokaa, kun allekirjoittanut hulluna repii ruohon seasta outokasveja.
Lähikuva halkopinosta. Rakentaja on hirmuisen pollea sirkkelinsä kera. Sillä on jämälautaa ja kuormalavoja silpottu polttopuuksi. Kuvassa ehkä öööööö, kymmenesosa kaikesta. Rakentaja myös muistaa mainostaa aina kaikille sirkkelin erinomaisuutta. Jos tulette meille juttelemaan ja allekirjoittanut sattuu olemaan paikalla, pyydän, älkää aloittako keskustelua, joka voi johtaa sirkkeliin.
Yksi asia on vielä ylitse muiden onnellisuustekijöissä. Vaikka teen erillisen sisustusartikkelin jossain vaiheessa, tämä on kympin kunniaksi pakko jakaa teillekin. Kuvitelkaa itse, kaatosade hakkaa ikkunaan, kädessä punaviinilasi, pehmeä sohvankulma ja hyvä kirja. Siinä tietää elämän olevan sittenkin aika ihanaa.
Näissä tunnelmissa, odotellaan kahdenkympin rajaa seuraavaksi.
(tai oliko se sirkkeli). Illan viimeisiä ääniä ovat rälläkän sulosoinnut tai yötä myöten rehkivä kaivinkone tai joku muu rakentamisen ääni.
Plääh, tiesinhän minä, että asumme keskellä suurta rakennustyömaata seuraavat 5 vuotta ainakin, kun tähän ryhdyimme. Mutta silti, ollappa edes joskus aamulla seitsemän aikaan hiljaista. Jos nyt muksut sattuvat nukkumaan sinne asti.
Pikkuhiljaa, ihan vain hitaasti tosin, mutta kuitenkin pikkuhiljaa, alkavat asiat ja tavarat loksahdella paikoilleen. Vain muutama muuttolaatikko enää koristaa eteistä (nekin voisi tunkea piiloon rojuvarasto-työhuoneeseen, jos jaksaisi). Useimmat Rakentajan työkalut ovat edes puolijärkevissä paikoissa. Enemmän on sellaisia kaappeja, joissa on kahvat, kuin sellaisia joissa ei ole.
Me olemme tehneet muutakin kuin raksanneet. Uineet, kyläilleet, kestinneet vieraita, retkeilleet ... melkein normaaleja asioita. Saunaa olemme ehtineet käyttää, puukiuas on kyllä autuas asia. Puukiuas, keskellä kaupunkia (no aika maalla, mutta silti). Oma piha on ihana, nurmikon kylvökin oli melkein mukavaa.
Autotallikin on kohonnut seinien osalta melkein valmiiksi. Vedenpitävyys ei ole vielä ihan huippuluokkaa (katto kun puuttuu), mutta ehkä tässä talvea kohti mennessä...
Palailen blogille pienen kuvareportaasin kera, jos Rakentaja saa joskus tuon tietokoneen kuntoon. Kas kun keskellä pahinta muutto-viimeistely-stressiä on hienoa formatoida koko roska ja alkaa viritellä sitä uuteen uskoon (ihan kuin ei olisi muutamaa muutakin juttua tässä...)
Tennispallon kokoisia rakeita, vettä vaakatasossa, kissoja ja koiria. Oikeasti, yhtenä päivänä oli maa valkoinen. Kesäkuun lopulla, haloo. Nyt pitäisi olla aurinkoa ja hellettä ja ihana pihanlaittosää. Välillä siiderin ja kasvatustieteen perusteoksen kanssa aurinkotuolissa köllötellen.
Mutta ehei, savipiha lilluu vesilammikkona ja askel väärään suuntaan saa uppoamaan polvea myöten.
Tsemppiä vaan Mauri-Muurarille, joka tulee muuraamaan meille autotallin ensi viikon loppuhujakoilla.
Kävipä nimittäin niin, että melkein kaikki tavara oli jo suunnilleen paikoillaan. Kaikista epämääräisintä rojua lukuunottamatta ainakin. Mutta voi itku, vanhan kodin kellarikomero oli vielä melkein kokonaan tyhjentämättä ja nyt sitten noin puolet siitä tyhjennettyämme kokonaisuus on taas rankka kaaos. En jaksa enää.
Jos meillä ei lojuisi Rakentajan työkaluja joka nurkka täynnä ja tosiaan niitä listapaketteja ja laattoja ja hyllynpaloja ja vastaavia, niin kaiken oikean tavaran voisi ehkä saadakin esim. vaatehuoneen hyllyille turvaan. Mutta ei... ne hemmetin työkalut valloittavat joka hyllystä jonkun kulman ja ovat niin hiton näppärästi muka saatavilla. Me emme pääse edes seminormaaliin elämään ikinä *parkuu sydämensä kyllyydestä*.
Nyt kun ei sillä tavalla voida ehkä puhua rakennusleskeydestä enää, niin pitäisikö muuttaa tittelinsä Anonyymit Rakennustavaroiden Uhrit kunniajäseneksi tai jotain... joku kaunis päivä pinoan vielä iloisen roihun pihallemme ja paistan kaiken, mikä edes etäisesti liittyy rakentamiseen (tai mikä muuten vain on väärässä paikassa mielestäni). Tervetuloa muutkin ahdistuneet kantamaan tavaranne kokkoon, tehdään koko Vantaan historian komein paistos ja lopetetaan tämä rakentamistyrannia kodeistamme!
Voisitko mitenkään hellittää vähän sitä kaasujalkaasi, kun ajat tässä kapeaa tietämme? Olen nyt jonkin aikaa katsellut menoasi ja aina sinulla tuntuu olevan kova kiire. Yritetään muistaa se kolmenkympin rajoitus, ei tämä niin pitkä tie ole.
p.s. Jos vielä kovin monta kertaa näen kiihdyttelyä talomme kohdalla julkaisen myös auton merkin ja rekkarin täällä
Ja syykin on harvinaisen yksiselitteinen, tuo kirottu kova savimaa. Kas kun Rakentajalla on perversio, että meidän pihalla pitäisi olla nurmikko (golf-harrastus mielessä??). Tosin opin juuri puutarha-alan keskustelupalstoilta, että on olemassa Nurmikkoja ja ns. nurmikkoja. Nurmikot ovat kauniita ja samettisen tasaisia ja niissä perustamistoimet on tehty oikein. Ns. nurmikoita ei ole perustettu oikein. Ne sisältävät jotain kasveja, sillä kyllähän maassa kuin maassa jokin kasvi elää, ehkä jopa joku sitkeä ruohotupsukin. Meille tulee takuuvarmasti tuota jälkimmäistä.
Eli meillä siis eilen jyrsittiin maata, haravoitiin ja tasoiteltiin kauniita multakerrostumia, kalkittiin, hemmoteltiin, juteltiin, suostuteltiin, kostutettiin, manattiin jne. Kokonainen muutamankymmenen neliön kaistale jopa, enempää ei vaan sillä käsivoimin työnneltävällä jyrsimellä allekirjoittanut jaksanut. Rakentaja toki muisti vähätellen huomautella naurettavan pienestä alueesta... meinaatko tosiaan Tuohon kylvää. Ääääääh, joskus tekisi kyllä mieli huitaista jyrsimellä herra Kaikkitietävää.
Mutta nyt siis sattuu käsiin. Ja sattuu jalkoihin. Ja hartioihin. Ja sympatian vuoksi vielä päähän, mutta se johtuu kyllä valkoviinistä ja siideristä, uskon. Motivaatio tänään lähteä tyhjentämään vanhasta kodista viimeisiä roinaesiintymiä on katossa.
Pihanhoidosta tuli mieleen naapuruston valmiit talot, siis ne vanhat upeat pihat, joita lähimaastosta löytyy *sinivihertävänpinkin kateellinen*. Tietääkö kukaan mikä upea korkea kirkkaanoranssi iso kukka kukkii nyt? Rakentaja väittää, että kukinto olisi vähän kellomainen... haluaisin niitä pihalleni, upeita ovat.
Koittakaahan malttaa pysyä poissa raksalta, ettei muutu talo innostuksessa juhannuskokoksi.
Siinä olisi varmaan puolensa, jos olisi viitsinyt odotella maltillisesti talon valmistumista ennen muuttoa. Voisi oikeasti vaan muuttaa ja laittaa tavarat paikoilleen ja se siitä. Elää normaalia elämää.
Nyt me emme elä normaalia elämää. Nytkään, sillä emmehän me ole mitään normaalin oloista tehneet viimeisen vuoden aikana montaakaan kertaa. Joka nurkka on täynnä muuttolaatikoita. Vanhassa kodissakin on vielä tavaraa tuomatta (hyvänen aika, muutamme tuplakokoiseen kämppään ja tavara ei mahdu minnekään). Sen sijaan, että viettäisimme kaunista sunnuntaiaamua puistossa lasten kanssa, me saumaamme kylppärin seinien viimeisiä laattoja. Kypsää hommaa muuten, ainakin se osuus kun sitä saumatököttiä pestään irti laatoista.
Ja rojua riittää. Työkaluja, puolikkaita laattapaketteja, listoja, pahvia, ruuvia ja mutteria, ääääääh. Siinäkin olisi puolensa, jos tuo autotalli olisi valmiina. Saisi vaatehuoneen käyttöön vaatteille, ei laatoille.
Mukava kesäloma meillä tiedossa selkeästi :-P
Kävin tänään pienten muksujen kanssa tutustumassa lähistön päiväkotiin. Siellähän nuo vintiöt aloittavat sitten elokuussa. Täytyy sanoa, että meillä kävi kyllä uskomaton tuuri, kun kuuntelee lähiseudun päivähoidon tilannetta. Pääsimme juuri siihen päiväkotiin mihin halusimme, ja vieläpä mukavanoloisiin pienryhmiin kumpikin. Joskus on hyötyä siitä, että on säälittävä.
Nyt kun on kaksi vuotta ajanut autolla lapsia päiväkotiin, ei voi kuin sanoa, että viiden korttelin kävelymatka on aika luksusta. Ei tappelua siitä kuka istuu edessä. Ei kuraisia ja kiukkuisia lapsia, joiden kanssa tapellaan siitä, osataanko laittaa turvavyö itse vai ei. Ei itkuraivareita siitä, että autossa soi väärä musiikki tai on kuuma tai kylmä tai liian sopiva.
Päiväkoti vaikutti oikein kivalta paikalta. Henkilökunta otti meidät hyvin vastaan, tuli oikein tervetullut olo. Tilat olivat siistit, puuhaa tuntui riittävän. Arvomaailma tuntui olevan sellainen, että siihen oli hyvä samaistua.
Mutta voi onnea ja parasta. Päiväkodista löytyi Puuhiksen paras tarhakaveri, joka lopetti vuosi sitten nykyisessä paikassa. Vieläpä samasta ryhmästä. Siis Puuhiksen-paras-kaveri-en-ikinä-enää-mene-tarhaan- kun-Kaveri-lopetti-hysteria. Puuhis ja Kaveri olivat aivan ylionnellisia, keinuivat ja kiipeilivät ja saivat aikaan jo tappelunkin. Nyt uskon, että vaikka ero vanhasta päiväkodista tekeekin kipeää (etenkin äidille), niin kyllä me tuonnekin kotiudumme.
Pikkuinenkin otti ryhmänsä heti haltuun. Etenkin aikuiset olivat myytyjä toisen reippauden edessä. Pikkuisella on kyllä sellainen vaikutus, hän on niin aurinkoinen valon lapsi, luottavainen ja avoin. Eihän siinä voi kuin sulaa kylmempikin.
ja hyvät ovat fiilikset. Koti on kiva ja toimiva, vaikkakin vaiheessa, ja ympäristö mukava. Viikonloppuna pääsin jo vähän pihaakin laittelemaan... muutama kukkanen ja pari pientä omenapuun rääpälettä. Siitä se lähtee.
Muuttovaihe tosin kypsyttää. Kun elämälle välttämättömät tavarat on saatu paikoilleen, niin ei ole enää kiirettä purkaa muita tavaroita. Saati tyhjentää kellaria ja romuja vanhasta samalla kun hakee rautakaupasta milloin koukkuja, milloin proppuja ja milloin häivähdystä sosiaalisesta elämästä. Plääh. Tähän pitäisi kehittää joku palvelu - Stressitön Muutto, Pakkaa Vain Itsesi ja Muuta Valmiiseen Kotiin. Kysyntää olisi varmasti. Hinnoitellakin voisi varmasti itsensä ihan miten vain. Hmmmm, olisikohan tässä se rikastumisen sauma...
Ei meillä tokikaan valmista ole millään muotoa. Listoja puuttuu, hyllyjä puuttuu, varastotilaa puuttuu, terassi siintää jossain kaukaisuudessa, koukkuja seiniin, sokkeleita keittiöön... hommaa riittää seuraavaksi 15 vuodeksi. Sitten alkaakin jo remontointi.
Ruusuista omakotitaloelämää vaan itse kullekin.
Olipa kerran eräs alue Vantaan perukoilla, jossa rakennettiin paljon. Alueen läpi kulkeva tie muodosti hauskan lenkin peltojen ympäri. Paikallisilla oli tapana käyttää sitä kiihdyttelyratanaan ja työmaaliikenne muodosti varsinaisen rekkarallin...
Ajan saatossa alueelle muutti muutama lapsiperhe, ja määrä koko ajan kasvoi. Tilanne ei varsinaisesti muuten muuttunut: valtaosa ajoi ihan kauniisti, mutta aina tuntui löytyvän yliegoisia teiden ritareita, joita ei alueen 30km/h rajoitus tai edes normaali taajamanopeus koskettanut. Eräänä aamuna sitten muuan perheenäiti ulkoilutti lapsiaan etupihallaan, ja jalkakäytävien puuttuessa antoi heidän pyöräillä tiellä valvovan silmänsä alla. Saapui paikalla iso kallis saksalaista automerkkiä edustava menopeli, eikä hidastanut kohdalla tippaakaan. Nopeutta oli ainakin tuplasti sallittu, luultavasti enemmänkin. Kivet ja hiekka vaan pöllysivät, ja toinen ulkoilleista lapsista joutui kaatamaan pyöränsä ojaan, ettei olisi jäänyt alle. Onneksi lapsella oli sen verran tilannetajua, toisin kuin autoa kuljettaneella herrahenkilöllä.
Eli arvostetut rakkaat naapurit ja muut alueen kävijät: Olkaa kilttejä ja ajakaa varovasti. Alueella ei ole jalkakäytäviä tai kevyen liikenteen reittejä. Kaikki siirtymiset on hoidettava autoteiden kautta. Pieniä lapsia on melkein joka talossa ja vaikkei olisikaan, niin kyllä niitä aikuisiakin on ihan hyvä joskus varoa. Me pidämme kyllä ryntäilevät kersamme mahdollisimman hyvin kurissa ja olemme tietoisia vastuustamme vanhempina. Tiedämme myös, ettei kukaan ole pakottanut meitä tekemään lapsia.
Yrittäkää tekin kuitenkin ymmärtää, että vaikka alla olisikin kottero, jolla pääsee yli kahtasataa, niin jättäkää ne kiihdyttelykokeilunne moottoritielle. Useimpien mielestä makein auto ei ole se, mistä lähtee kovin kiihdytysääni. Vaikka olettekin keskimääräistä parempia kuskeja, niin kannatan silti liikennesääntöjen huomioimista, ihan siltä varalta, jos joku muu vaikka toimii jotenkin oudosti (esim. liikennesääntöjen mukaisesti ajaa 30km/h).
Erittäin hyvä linkki kaikille kaahareidenvastustajille löytyy tästä . Pistetään aloitetta kunnalle, että saisimme alueelle muutaman hidastetöyssyn sekä pihakatukyltit tai vähintään toisesta suunnasta puuttuvat 30km/h aluemerkit paikoilleen (yliegoisille kaahareille tiedoksi, että vaikka merkki puuttuu, siitäkin suunnasta on voimassa 40km/h aluemerkki). Allekirjoittanut lähtee hamstraamaan piikkimattoja ja spraymaalia odotellessa.
ja muuttolupa taskussa. Nyt se on siis totta, me muutamme tänä viikonloppuna.
Epätodellinen olo, nytkö tämä loputtomalta tuntunut piina, ajelu, ramppaaminen, kahden kodin loukku viimein loppuu? Me menemme kotiin, oikeaan Kotiin. Meidän rakkaudella ja vaivalla ja kyynelillä rakennettuun ihan omaan Kotiin.
Taitaa olla pincin skumpan paikka tänään.
Me nukuimme koko viikonlopun uudella talolla. Sänky oli ihana, maisema kaunis. Hiljaista oli myös, ei mökääviä naapureita. Luukutin musiikkiakin jonnekin yhteen asti yöllä, tuskin tuo ketään häiritsi. Vuohonjuustoleipä ja espresso aamiaiseksi uuden ruokapöydän äärellä maistuivat ja takkatuli lämmitti ihanasti yön hämärinä tunteina.
Silti palasin hyvillä mielin vanhalle talolle, hengähdys, takaisin kotona. Elämä on toki paljon helpompaa toimivan suihkun ja vessan kanssa, ja tavaroistakin tietää noin suurinpiirtein missä ne ovat. Mutta miten sitten tehdä uudesta talosta Ihan Oikea Koti?
Tavaratko sen tekevät vaiko ihmiset? Lasten touhut vai paluu arkeen? Vai tietoisuus siitä, ettei tänne enää tunge työmiehiä ja tarkastajia meidän reviirille? TV ja pyykkikone? Vaiko aika?
Talo alkaa olla kyllä asuttavassa kunnossa. Osa tavaroista on jo paikoillaankin kaapeissa. Suurin osa työmaaroskasta on poissa, ihan oikeita astioita käytössä. Työkalut kun vielä tunkee kaappeihin, niin siinäpä se. Ja ennen perjantaita on luvattu ne pöntötkin kytkeä. :-)
ja Internetyhteys. Mitä sitä muuta voi elämältä toivoa? Aijuu, takkatulta. Rakentaja juuri sitä virittää...
Me vietämme nyt ensimmäisen yön uudessa talossa. Laatuaikaa ihan kahden. Jännittävää. Ei täällä ehkä vielä ole kummituksia ehtinyt muuttaa sisään. Tai mistä sitä tietää, vaikka katkeran timpurin haamu hiiviskelisi nurkissa.
Aika mieletön fiilis.
Nyt se on sitten vahvistunut, ensi viikon perjantaina meillä on lopputarkastus. Sopivasti ennen ylppäriviikonloppua, niin ei sitten kerkeä paneutua muuttamiseen seuraavina päivinä *huoks*. Tosin aion kyllä jo tänä viikonloppuna laittaa paikkoja mahdollisimman kuntoon: vaatteita kaappeihin, leluja ja astioita paikoilleen ja semmoista.
Paljonhan tuohon jää vielä tekemistä. Listoja ja valoja, laattoja ja peilejä, hyllyjä ja ties mitä. Mutta pääasia, että päästäisiin vihdoin Kotiin. Minä en oikein ole koskaan kotiutunut tuonne nykyiseen asuntoomme, se on aina ollut sellainen tilapäisratkaisu. Paremman puutteessa. Pidemmän päälle sekin nyppii, ettei oikeasti kuulu minnekään.
Rakentaja on viettänyt enemmän kuin paljon aikaa talon kimpussa. Työssäkäyminen on jäänyt vähille, kauhistelen jo seuraavien kuukausien toimeentuloa. Paljon hän on toki tehnytkin, viimeksi nyt keittiön kaappien sivuihin ja taustoihin viritteli peitelevyjä. Tiedättehän, kaappien taustan lastulevyluukki pitää saada piiloon.
Pinkit tasot tulivat eilen, mutta voi ihmetys, ne olivatkin ihan lilat. Ja sopivat täydellisesti, sävy oli aivan sama kuin wc:n seinissä. Olen mykistynyt kyllä. Putkihiippari on muuten luvannut vettä viikonlopuksi. Se voisi helpottaa siivousoperaatiota. Sähköhemmotkin tulevat viimeistelemään paikat viikonloppuna. Huomenna Rakentaja ja Kaivurikuski vääntävät pihan pohjat lopulliseen malliin. Kaivurikuski on huippu!
Jotenkin pahin ahdistus helpotti, kun nyt tiedämme päivän jolloin tämä touhu siirtyy taas uuteen vaiheeseen. Kiire ennen sitä on, mutta nyt kun tietää, ettei se kestä enää kauaa... no, ehkä tästä sittenkin selvitään.
Tätä ette ikinä usko, nyt on sattunut jotain Kerrassaan Uskomatonta. Ällistyttävää, etten sanoisi. Pyydän ehdotonta hiljaisuutta Suuren Paljastuksen edessä... sen kunniaksi kirjoitankin loput postauksesta pinkillä.
Meillä on portaat!
Eilen ne saapuivat puolenpäivän jälkeen. Ja saapui samalla Porrasasentaja-tyyppikin. Hetken päästä myös arvostettu Myyntipäällikkö kera porraspinnojen.
Nopeasti tuo väsäsi ne kasaan, vaikka pystyynnosto taisikin olla varsinainen Operaatio. Ensin sen piti puheiden mukaan vaan sujua keveästi Rakentajan, Asentajan ja Myyntihemmon voimin. Mutta kun nostohetki tuli, alettiinkin kummasti itkeä lisävoimia avuksi. Onneksi lisävoimia sattui olemaan hollilla, mutta ei se kuulemma kuuden miehenkään voimin ihan mikään pikkuverryttely ollut.
Tässä kuva portaista vielä asennusvaiheessa. Rakentajalla oli parempiakin kuvia, laitan niitä myöhemmin. Iltaan mennessä portaat olivatkin täysin valmiit.
Väristä olen vähän ihmeissäni. Sen piti mielestäni olla vähän vaaleampi ja ei yhtään punertava. Lisäksi Älyn Jättiläiset olivat a) jättäneet lapsiportin pois ja b) asentaneet tuohon ikkunan eteen kaiteen. Hurjan viisasta, kuvissa se ainakin näytti supertyhmältä. Täytyy keksiä joku fiksaus siihen.
Portaissa on kuitenkin yksi hyvä puoli. Nyt me voisimme alkaa varailla loppukatselmuksia, kun vaan IV-ihme kävisi tekemässä mittauksensa ja putkihemmo saisi vihdoinkin ne vedet päälle. Rakentaja on aivan liian kiltti näissä asioissa... yhtään ei ole sellaista pakottamishenkeä vaan pyytelee vaan joskus tulemaan, kun ehtivät. Suututtaa.
lähti tänään isolla pakettiautolla uuteen Kotiin. Vaatetta ja astioita, leluja, lakanoita, pyyhkeitä. Polkupyörät ja grilli. Kaikkea sellaista, minkä avulla pääsee alkuun asumisessa. Tiedä sitten, josko vaikka joku ilta itsekin vaan sulavasti valuisi uusille kämpille. Ihan vain vaivihkaa, kunhan vaan ne portaat ovat paikoillaan. Huomennahan niiden pitäisi tulla. Ainiin ja vesi.
Rakentaja tosin hannailee. Nokun ei meillä ole tehty lopputarkastusta. Mitä jos jotain sattuu? Mitä jos herra Rakennustarkastaja pahastuu? Luuleekohan Rakentaja tosiaan, että herra Rakennustarkastajan mielipaha vetää millään tapaa vertoja Rakennuslesken vastaavalle? Kenties tässä olisi pienen perheen sisäisen kehityskeskustelun paikka.
No niin tai näin, yksi etappi on saavutettu. Pian me menemme tavaroiden perässä.
Elämä on kunnossa, koti on kaunis ja siisti, vietän villiä sinkkuelämää ja nautin täysillä.
Tällainen fantasia aina väliin pyörii mielessä porrassotkujen, yliegoisten rakennusihmisten, levottomien lasten ja olemattoman vapaa-ajan keskellä. Ja kasvavan asuntolainan. Tili tuli ja meni taas samantien, ja mikä on vastike? Unettomat yöt, elämä jatkuu ahtaassa läävässä, sotku ja muuttolaatikot tukkivat viimeisetkin positiiviset ajatukset ja normaalistikin herkkä pinna lapsien suhteen poksahti ajat sitten. Muuttopäivä leijuu jossain ulottumattomissa. Joka päivä Rakentaja keksii jonkun uuden asian, joka siirtää hommaa viikolla. Viimeksi nyt parvekkeen lattian eristäminen.
Älkää kukaan, joka voi valita, rakentako itse taloa.
tuota Timpurien naurettavaa lapsellisuutta, täytyy vaan sanoa, että hyvä kun niistä päästiin näinkin kivuttomasti. Mitäpä ne muuta ovat tässä lomilta palattuaan olleet kuin pohjaton rahareikä (omasta mielestään varmasti jonkin jumaluuden lahja ja siunaus)? Eivät ole ottaneet kuuleviin korviinsa toiveita töiden prioriteeteista, tahti on ollut surkean hidasta (oikeasti, paikkapaikoin olisin itse opetellut homman nopeammin ja tehnyt sen) eivätkä he varsinaisesti luoneet hyvää tiimihenkeä narisemalla kaikkien muiden Talomme parissa työskentelevien työjäljestä ja tahdista ja vaikka mistä.
En vieläkään tajua tuollaista. Ei edes tekstiviestillä viitsi ilmoittaa, että aikoo lopettaa työt. Ei vastaa puhelimeen, kun koittaa soitella perään (itse harrastin tuota siinä 14-16 vuotiaana, kun oli joku säätö päällä). No, kertoo näiden henkisestä tasosta aika paljon.
Onhan se jo jonkin aikaa näkynyt, että motivaatio on ollut syystä tai toisesta ihan nollassa. Ja ilman motivaatiota, no tietää sen itse kukin, ei synny tulosta. Se vaan vinkiksi, että kannattaa se oma motivaationsa hoidattaa kuntoon muuten kuin laiskottemalla asiakkaan työmaalla. Puhuminen ja perusteltu keskustelukin auttaa, jos tahtoo vaikuttaa työnsä sisältöön, kiukuttelu ja jurmutus ei. Laatukin on ollut aika vaihtelevaa: tahtoessa oikein hienoa, mutta juuri viimeksi viime viikonloppuna tuli korjailtua herrojen mokia kodinhoitohuoneessa. Niinpäniin. Söpöä naamaa kyllä katselee mieluusti, mutta ei se kauheasti auta, jos se on ainoa kohdillaan oleva ominaisuus.
Rakentaja on tuhat kertaa etevämpi kuin nuo kaksi tomppelia yhteensä (ja söpömpikin ja hurjan fiksu vielä kaupan päälle). Räystäsalulaudat menivät heittämällä eilen paikoilleen ilmankin "Ammattilaisia", ja oli muuten diilannut alkuperäisen luottotimpurimme viimeistelemään muutamat keskeneräiset kohdat. Tervetuloa asiallinen jälki ja reipas työtahti. Niin niillä asioilla on tapana järjestyä, ja yleensä parhainpäin. Rakentajalla on ihmekyky luimia asiat kohdilleen <3
On sitä taas nähty ja kuultu. Ei uskoisi, että ollaan tekemisissä kolmekymppisten kanssa, kun välillä meno on kuin lastentarhassa parhaimmillaan (kaikki kunnia lastentarhoille tosin).
Meillähän tilanne on nyt se, että Timpurien hommat alkavat olla kutakuinkin valmiina. Joitain yksittäisiä hommia lukuunottamatta. Samaten meidän rakennusbudjettimme alkaa olla pikkuhiljaa käytetty, jos huomioidaan vielä tiedossaolevat tulevat kulut. Mitä tästä yhtälöstä siis loogisesti seuraa?
Kasvokkain Timpurit ottivat ilmeisesti kohtuuhyvin tiedon siitä, että muutama päivä enää ja sitten homma loppuu. Sovimme jäljelläolevista päivistä ja töistä ja laskuista ja niin edelleen ja homman piti olla siinä. No, eiköhän Rakentajan lähdettyä ala kuulua. Timpurit ovat lähteneet ovia viskellen "kun me ei kerran saada rahaa niin ei me mitään tehdäkään"-mentaliteetilla, tiesi raportoida paikallaollut Maalarinalku. Niin tyypillisiä miehiä... mitäköhän ne kuvittelivat? Että saisivat vielä kolmen kuukauden palkat, vaikka työt ovat melkein loppu?
Äääääh, miten inhoan tuommoista. Mitenkään ottamatta kovin vahvasti kantaa heidän viimeaikaiseen työtahtiinsa (joka on ollut surkea), niin tuo oli jotenkin viimeinen pisara. Turha odottaa suosituksia, vaikka jälki onkin ollut oikein asiallista silloin kun tahti ja moraali vielä olivat. Ihme kiukuttelua, viisivuotias Puuhiskin osaa käyttäytyä paremmin ja huutaa suoraan päin naamaa "Äiti on maailman tyhmin", joskus jopa perustellen, jos kokee tulleensa väärinkohdelluksi. Ihan naurettavaa.
Eipä kai tämä meille katastrofi enää tässä vaiheessa ole. Räystäsalulaudat ja väliovet kun olisivat viimeistelleet, niin kaikki olisi ollut aivan hyvin. Nyt vaan sitten on lisää piiiitkiä rakennusiltoja tiedossa.
Kääk ja ääk, miten paljon voikaan tappaa aikaa tähän loppujen viilailuihin. Ovia sinne, saranoita tonne, vetimiä tuonne, piuhaa minne, sekoan kohta. Välillä pillahtelee itkuun, välillä tulee maanisia tekemisenpuuskia, välillä vallitsee mukava tiimihenki, välillä pohtii miten yksin onkaan. Loppuisi jo, saisipa muuttaa, voisipa asettua ja lopettaa tämän kahden paikan välillä elämisen...
Tulihan taas viikonlopun mittaan tehtyä. Minä jonkinverran, Rakentaja paljon, Sähkömiehet ahkerasti, Rakentajan sisko upeasti, Muurari tyylillä. Hieno porukka meillä kyllä viikonloppuna oli hommissa, jos muussa onkin välillä toivottomat fiilikset, niin tsemppihenkeä ja taitoa meidän ihmisillä riittää.
Sauna valmistui kuin valmistuikin Äitienpäiväksi. Allekirjoittaneella vaan loppui siivousinto ennenkuin ehti alkaakaan, joten emme sitten saunoneet. En usko, että se sahanpuru ja pöly yhdistyneenä veteen (joka olisi pitänyt hakea teknisestä tilasta) olisi ollut kovin terveellinen yhdistelmä lauteille. Mutta sauna on upea, ei sitä näin kuvissa voi esittää... tervetuloa vaan saunomaan kanssamme ja pihatalkoisiin jossain vaiheessa. Kaikki voivat tuoda monivuotisia pihakukkia tuparilahjana :-)
Saunatiloihin liittyy olennaisesti Amme, joka oli muuttanut oikeaan ympäristöönsä. Se on kyllä ihana. Tahdon uimaan sinne (vauhtia putkihemmo!).
Eikä sovi väheksyä kohtalaisen oleellista elementtiä: saunatilojen väliovia. Ne tuovat kummasti valmiimpaa ilmettä komeudelle. Vähän nuo törröttävät sähköpiuhat ahdistavat, mutta aika hyvin niitäkin viikonlopun aikana muuttui rasioiksi ja katkaisijoiksi. Kattoihin voisi jo laittaa lamppujakin moneen kohtaan ja ne jopa toimisivat. Vaikka eipä sitä valoisina kesäöinä lamppuja tarvitse, näkee lempiä ilmankin, ainakin jos lähipiirissä ja lähipiirin lähipiirissä olevasta vauvabuumista mitään voi päätellä...
Saunan ohella valmistui ulkoseinien muuraus. Aika eriltä näyttää kuin se kipsilevyilmestys. Ihan Oikealta Talolta jopa. Tuohon enää parveke, ja pinkki rappaus, niin Ihanaa. Rappaukseen tosin on varmasti varaa joskus vuonna 2020 tms... yhden rappaustarjouksen nähneenä. Haukon vieläkin henkeä summan aiheuttamasta järkytyksestä.
Upeinta varmasti, mitä tapahtui viikonloppuna, oli Rakentajan siskon taideteoksen ilmestyminen seinälle. Eikös olekin Ihanuus?????? Minusta se on Täydellinen. Mielettömän suuret kiitokset Siskolle *haleja*
Ja kiitos myös apujoukoille: Talon toistaiseksi nuorimmalle vierailijalle. Tyytyväisenä köllötti pölyn ja sotkun keskellä, kun äiti taiteili hevosta.
Keittiö on edennyt: tasot ovat paikoillaan, samoin melkein kaikki kodinkoneet (jopa sähköistettynä), laatikot odottavat valmiina, että putkimies kävisi laittamassa vedet ja siinäpä se alkaa ollakin. Jääkaapin otimmekin jo käyttöön viikonloppuna. Aah, kylmä juotava on parempaa kuin auringossaolleenlämmin... muutama lampunpaikka tuosta kuvasta vielä puuttuu, en tiedä mikä on tarkka tämänpäivän saldo.
Lavuaariin olen erityisen Rakastunut. Se on tyylikäs ja kubinen ja ylellinen. En malta odottaa tuohon Ihanaa Kubihanaani.
Putkihommat ja portaat ovat nyt oikeastaan ne, mistä muutto on kiinni (ja siivous juu). Pöntöt odottelevat makuuhuoneessa vielä (hienot paketit) ja yhtään hanaahan meillä ei ole. Portaista en tiedä, tai siis huomennahan niiden pitäisi tulla ja asennus tiistaina. En tosin usko tähän, tuo firma on pettänyt niin monta lupausta ja ollut malliesimerkki Äärimmäisen Surkeasta Asiakaspalvelusta.
Jaa mitäkö minä tein sitten... maalasin räystäsalulautoja, kokosin laatikoita, laitoin saranoita, pitelin kaappeja kun Rakentaja kiinnitti, sellaista pientä. Rakentaja teki kauhean paljon kaikkea, en edes jaksa luetella. Pitkää päivää ja paljon hommaa...
Ahkerat Lämpöpumppausihmeet saivat kuin saivatkin kytkettyä meille tänään lämmityksen, ja nyt voisimme siis saada lämmintä vettäkin. Edelleen vaan odotellen hanojen asentamista (terkkuja Putkimille, joka taisi tänään olla laittamassa viemäreitä). Eli homma etenee, jippii.
Mutta voi sanonko mitä. Maalarinalkujen maalausteline oli vahingossa puhkaissut yläkerrasta yhden lattiaputken poikki. Sieltähän tuli sitten vettä sisään, ja lattia jouduttiin repimään auki yläaulasta. En tiedä mitä nyt sanoisin, itkisinkö vai hirttäytyisinkö saunan takana. Millään ei näin loppumetreillä kaipaisi enempää ihmeviivästyksiä, niitä on jo ihan tarpeeksi tässä saanut katsella.
Ei muuta kuin ahkeraa viikonloppua minulle (& kaikille meidän Projektilaisille).
Käväisin aamulla tutustumassa Talon nykytilaan. Ilman minuakin tuntui, että ihmisiä oli aivan liikaa.
Kaksi Maalarinalkua oli korjausmaalailemassa joitain katon epäonnistuneita kohtia sekä makuuhuoneen koristemaalauksia. Kovasti esittivät toiveen, että saataisiin kamaa pois alta ja heille tilaa maalata. Kääk, mihin tuo kaikkien ihmisten roina oikein tungetaan???
Kaksi Timpurinretaletta teki saunaan lauteita. Ne näyttivät tukevilta ja hienoilta, ja hienoilta näyttivät myös valmiiksi paneloidut katot kylppäritiloissa. Lupasivat herrat muuten virittää saunatilojen ovet paikoilleen, ehkä sittenkin saunaan Äitienpäivänä... kylpyammekin oli ilmestynyt ruokatilan lattialle. Mitä se siellä teki, veisi nyt joku sen kylpyhuoneeseen. Koemakasin ammeen keskellä ruokahuonetta. Absurdi fiilis, eikä mielikuvaa yhtään helpottanut Rakentaja, joka tarjoutui tuomaan kylmää vettä ammeeseen.
Kaksi Lämpöpumppuihmettä oli tekemässä kytkentöjä. Kohta meillä on lämmitys. Jippii.
Yksi tai kaksi Muuraria väsäili ulkopintaa. Se on kadunpuoleista seinää vaille valmis ja Talo näyttää ihan erilaiselta ilman kipsilevylookkia. Ihan oikealta talolta, ei vain ihme-levy-kyhäelmältä. Tähän vaikuttavat myös räystäsalulaudat, ne tekevät kyllä kummasti enemmän talomaista ilmettä. Pinkkiä rappausta odotellessa...
Yksi IV-ihmetys oli myös pällistelemässä paikkoja. En ole ihan varma mitä hän teki, ainakin oli tiellä.
Sähkömies ja putkimies loistivat poissaolollaan, vaikka heitä tässä kipeiten juuri tarvittaisiin. Mokomat lierot. Haluan sähköä ja vettä... ja ihailla kauniita kubispottejani katossa.
Portaista muuten kuului sen verran, että olisivat nyt tulossa maanantaina ja asennus olisi tiistaina. Näinköhän... noiden lupauksiin en usko ennenkuin portaat nököttävät kauniisti kasassa. Kääk, mitäköhän vielä. Rakentaja tiesi WC-tilojen pinkkien tasojen lähteneen kohti Suomea ja tulevan ensi viikon lopulla meille asti. Mukavaa, ne ovatkin lempilapseni.
Ette varmaan arvaa, missä meidän perheemme vietti vapun- ja viikonlopunaikaa. Kai ne hommat vähän etenivätkin, luulisin. Toivoisin ainakin, monilta osin alkaa olla aika tyhjä olo rakentamisen suhteen. Sitä on nyt nähty aivan tarpeeksi. Rakentaja oli kyllä reipas ja ahkera ja sai paljon aikaan. Me muut, no, hidastus-auttamis-saldo taitaa olla jossain siellä nollan hujakoilla.
Mutta ensin porraskuulumisia. Niidenhän sovittu toimitus olisi ollut nyt tällä viikolla perjantaina ja vielä suunnilleen viikko takaperin lupasivatkin, että juu kaikki kunnossa. Me olimme jo kuulleet huhuja kanssarakentajilta, että useamman viikon viivästymää on tiedossa. Siksi hyvissä ajoin toimitusta varmistelimme ja mitään ongelmaa ei pitänyt olla. Aikataulu pitää aivan varmasti. Tänään kuitenkin kuului toista ja sekin vain, koska Rakentaja sitten taas aktiivisena asiakkaana soitteli sinne kysyäkseen lopullista varmistusta... juuei, kyllä tässä joitakin viikkoja on nyt viivästymää. Joitakin viikkoja? Anteeksi? Me muutamme kahden viikon päästä ja silloin pitää olla portaat.
Viivästymä itsessään suututtaa Aivan Mielettömästi. Vielä pahempaa on kuitenkin tuo valehtelu ja tiedottomattomuus. Me olisimme varmaan odotelleet portaita perjantaiaamuna asennusapulaisten kanssa ja he eivät olisi ilmoitelleet mitään. Tiedoksi siis kaikille kanssarakentajille, joilla ei ole portaita vielä hankittuna: Älkää tilatko kyseiseltä firmalta mitään, vaikka heidän hintansa saattaa olla aavistuksen edullisempi kuin monella muulla (lisätietoja allekirjoittaneelta ja Rakentajalta).
Edistymistäkin on onneksi tapahtunut. Rakentaja asensi laminaatit työhuoneeseen, teki meille vaatehuoneisiin hyllyt ja systeemit ja minä tein niinkin mahtavaa hommaa kuin silitysraudalla liimasin reunanauhaa ikkunalautoihin (jippii, Vuoden Turhin ja Epämotivoivin Homma on löytynyt). Alla kuva eteisen vaatehuoneen hyllysysteemistä, joka ainakin minusta vaikuttaa tosi pätevältä. Vielä vähän tankoja ja naulakoita ja kenkätelinettä, niin jo on hieno.
Kallipalkkaiset Timpuritkin olivat vaihteeksi saaneet jotain selkeästi näkyvää aikaan. Nimittäin paneloineet saunan melkein valmiiksi. Valokuidut kun sytytti kattoon, niin tuo näytti jumalaisen kauniilta. Kun saunan ovikin saapui perjantaina ja kiuas on ollut jo pitkään, niin ehkäpä me ensi viikonloppuna saunomme Äitienpäivän kunniaksi... (ai mitkä lauteet muka???)
Tässähän tätä taas, tällä viikolla jatkuu ulkopinnan muuraus, sähkömies tulee kytkemään sähköjä ja lämmitystyypit tulevat kytkemään lämmityksen. Keittiön ja kodinhoitohuoneen tasot tulevat tänään. Timpurit aloittavat listoituksen. Viimeiset maalaukset (=makuuhuoneen koristemaalaus) tulevat valmiiksi. Kodinhoitohuoneen ja vessan katot paneloidaan (toivon ainakin, sillä ensi viikonloppuna pitäisi laittaa kaapit paikoilleen). Putkimieskin toivottavasti ehtii loppuviikosta paikalle. Ja mikä tärkeintä, sikälimikäli Muurarit saavat telineensä pois takapihalta, Kaivurikuski tulee tekemään pihan pohjatyöt. Voi onnea ja kukkaloistoa. Portaat...? No, jää nähtäväksi.
Etenkin jos meinaamme vajaan kolmen viikon päästä muuttaa *panikoi*. Mutta kyllä nyt tapahtuukin vauhdilla.
Tänään tulevat kodinkoneet (sähköjä niille odotellessa) ja lämpöpumppu. Lämmitys kytketään ensi viikolla. Myös peilikaappien mittaaja tulee tänään hommiin, kohta meillä on eteisen ja makuuhuoneen kaapit. Rakentaja tilasi alkuviikosta lastenhuoneisiin kaapistot, nekin pitäisi saada ihan lähiaikoina. Hyllyt ovat muuten todella kallista tavaraa. Rakentaja suuressa Viisaudessaan sitten päätti, että tekee hyllyt itse. Hinta on noin 0,3-kertainen.
Kylpyammeen toimitus on joko perjantaina tai alkuviikosta. Paikallisen rautakaupan myyjä kun ei tiennyt, että tarkoittaako toimituspäivä sitä, että tavara lähtee tehtaalta vai sitä kun se saapuu. Keittiön tasoistakin kuulin huhuja, että ne olisivat lähdössä matkaan tänään. Sitten kun on tasot ja lämminvesivaraaja, tulee putkimies tekemään vesihommat kuntoon. Hyvä niin, loput hanatkin ehdimme juuri parahiksi ostaa.
Timpurit olivat eilen väsänneet saunaa eteenpäin. Olettaisin, että tänään sitä paneloidaan. Olisi ihan hyvä, jos osa tiellä lojuvasta puutavarasta saataisiin paikoilleen. Lattioilla alkaa olla aika ahdasta.
Yläkerta alkaa olla yhtä huonetta lukuunottamatta aika pitkälle laminoitu. Sieltä puuttuu enää listat ikkunoista ja jalkalistat ja väliovet. Pitäisi keretä Ikeaan joku päivä hakemaan kylppärin kaapit yläkertaan.
Eli kiirettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on aivan tarpeeksi tiedossa.
Keittiö, se kaunis ihana olento, koki tänään melkoisen harppauksen. Kaikki yläkaapit nimittäin ovitettiin. Ja kylläpä tuli väkerrykselle upea ilme, vetimet ovat taivaalliset ja tunne kun saa avata ja sulkea ovia ja laittaa tavaraa kaappiin (vain työkaluja mutta silti)... on se vaan mahtava fiilis. Ihailkaa itse, tässä muutama kuva.
Ensiksi räpsittiin hyllyt paikoilleen. Huomatkaa, että muista poikkeava hyllyjärjestys on minun tekemäni... muut säntillisesti linjassa olevat Rakentajan. Hyllyjä ajatellessa tulen muuten Hyvin Pahalle Tuulelle. Armoitettu Keittiötäti oli suuressa viisaudessaan nimittäin myynyt meille korkeat kaapit ilman hyllyjä. En tiedä mitä hänen sievässä päässään nyt liikkui, mitä tekee keittiönkaapeilla ilman hyllyjä tai muuta säilytysmekanismia. En keksi mitään järkevää tarkoitusta sellaiselle...
Sitten voi ihanuus, kaappeihin lätkittiin ovet ja kahvat. Nuo vetimet ovat Mielettömän Ihanat. Tiesin kyllä omaavani erehtymättömän tyylitajun, mutta nuo ylittivät jopa suunnattoman itserakkauteni.
Tässä vielä toiselta suunnalta. Apteekkarikaappi tuossa kolmas vasemmalta ja jääkaapin ja pakastimen paikat oikealla. Tähän ihanuuteen kun vielä kuvittelee kivijäljitelmätasot, valoja, kodinkoneet ja pähkinänväriset alakaapit... muutan asumaan keittiöön.
Eikä tässä suinkaan vielä kaikki... ehei. Keittiön vieressä oleva ruokatila on taivaallinen sekin väriloistossaan. Ihailkaa itse. Tuo näyttää niin upealta ja luksukselta... tuli ihan sellainen hotellitunnelma (hotelliaamiaisia odotellessa, terkkuja Rakentajalle).
Itse vietin raksapäivää toipilaana flunssasta (joo, ei tämä ikinä parane, kun aina ryntää raksalle heti kun vähän piristyy). Rakentaja teki minulle paraatipaikan, josta oli hyvä komentaa.
Tässä vielä kuvia muista ihmetyksistä... talon ulkopintaa on muurattu nyt viikon verran. Suunnilleen viikon työt vielä edessä.
Räystäsalulautojen maalaaminen on melkoinen homma. Lautaa on aika paljon, tässä ehkä kolmasosa valmiina odottamassa asennusta.
Ja jotain, mikä saa oikeasti tuntemaan olon kodiksi. Postilaatikko pihan kulmalla. Sinne tuli jo ensimmäiset postitkin: Vantaan sanomat ja kasa muita mainoksia.
*iso huokaus*
Taas piti aamusella tänään käydä ihmevääntö herrojen Rakentaja, söpö Timpuri sekä Laminaatinasentajakaveri kanssa. Tai ei se nyt varsinainen vääntö edes ollut, mutta olivatpa herrat keskenään onnistuneet kehittämään ongelman. Nimittäin tuleeko lastenhuoneiden ja leikkiaulan väliin kynnyksiä. Aaaaargh.
Kynnykset ovat tappolistallani aika korkealla, inhoan niitä. Rakentajan pitäisi tämä nyt tässä vaiheessa jo ymmärtää. Niitä ei tule kuin paikkoihin, missä on Aivan Pakko. Mutta koska söpö Timpuri oli kynnykset syystä tai toisesta (joku meluhomma muka, EVVK) halunnut, piti tästä taas muistuttaa. Söpö Timpuri ei sisusta saati asu meillä. Pitäisi nyt nokkansa erossa asioista, jotka eivät hänelle kuulu. Paistan jokaisen ylimääräisen kynnyksen takassamme.
Noh, siellä ne nyt väsäävät laminaattia. Toivottavasti siitä tulee hieno. En malta odottaa, miltä yläkerta näyttää. Pitkä avara tila kauniine väreineen ja ilman yhtään rumaa kynnystä. Voi sitä valon ja avaruuden tunnetta.
Tänään muuten pitäisi kaikkien laattahommien valmistua, näin väitti herra Timpuri. Aika hurjaa, enää listoitushommat jäljellä ja sitten talo tosiaan alkaa olla muuttovalmis (no mitä nyt sähkö ja vesi puuttuu... pikkuseikkoja).
korvaa ja nenää se virkistää...
Yläkerta pintautuu kovaa vauhtia, nimittäin aurinkoseinäksikin kutsuttu ihmetys on ilmestynyt paikoilleen. Ihana keltaisen, oranssin ja punaisen sekamelska. Aurinkoisia ajatuksia valon lapsille. Aivan ihanalta näyttää, olen rakastunut siihen jo ennenkuin olen edes sitä livenä nähnyt. Jos yläkerta kylpi auringossa viime viikonloppuna, niin nyt se suorastaan loistaa. Ihailkaa itse.
Rakentaja oli väitteidensä mukaan ilmoittanut herra Vastaavalle, että me muutamme reilun kolmen viikon päästä viikonloppuna. Vastaava oli tapansa mukaan ollut sympaattinen ja ymmärtäväinen ja kannustava (sellainen isällinen tyyli, siinähän nuo lapset intoilevat).
Apua, paniikki, pakkaamaan.
