Joskus minusta on varsin mukavaa olla onnellinen pihanomistaja. Kukat kukkivat, kasvimaa tuottaa satoa ja ruoho tuoksuu hyvältä. Krapulaisena sunnuntai-iltapäivänä ei varsinaisesti tuntunut siltä.
Tiedättehän tunteen, kun tulee oletettavasti syksyn ainoa aurinkoinen ja lämmin iltapäivä... pakko on tehdä hetikaikki mahdollinen operaatio, pistää piha viimeisen päälle ojennukseen ja olla niin keskiluokkaista, että äääh. Viis siitä, että edellinen ilta on mennyt myöhään, ja suurin ajatus jota jaksaa prosessoida, on sohvan pehmeys ja hellivät auringonsäteet sälekaihtimien välistä. Asiaa ei tietenkään helpottanut, että naapurit ovat nyt muutaman viikon paiskineet pihansa kanssa oikein urakalla ja se alkaakin olla oikein hyvännäköinen.
Joten meillä sitten eilen leikattiin ruohoa, laitettiin verkkoja puiden ympärille, haravoitiin, kitkettiin, hoivattiin kompostia, siivottiin roinaa sieltä jos täältäkin ja plääh. Kaikki ihan mukavaa hommaa, jos sattuu olemaan pirteä ja hyvävoimainen. Kuitenkin isompi Ongelma jotenkin tuntuu olevan, että suuret linjat eivät tule kuntoon. Rakennusrojua lojuu joka paikassa, puusilppua ja lautaa on kasoissa keskellä pihaa, varastorakennuksen talvenkestävyys tai sateenpitävyys on vähän heikonlainen, kuten kuvasta voi päätellä ja niin edelleen.
Mistään ei siis tule valmista, vaikka kuinka tekisi ja työkaluja ei saa minnekään piiloon. Ja se jos mikä on turhauttavaa... satunnaisia kauniita kohtia pihasta löytyy, mutta yleisvaikutelma on sotkuinen ja inhottava (toisin kuin naapureiden uusi takapiha, joka pistää kyllä kateelliseksi). Ja sitten kun melkein aina vielä sataa...
Onhan meillä toki paljon piha edistynyt. Hedelmäpuita löytyy, ruoho on melko kaunis, marjapensaita on istutettu, kukat kaunistavat useaakin kohtaa, terassi on hieno ja suunnitelmia on paljon. Mutta onko kokonaisuutta sitten kuitenkaan juurikaan mietitty... en ole varma.
Sitten tulee kuitenkin hetkiä, kun sitä uskoo oman pihan ja oman talon lumoon. Vaikkapa kun saunasta istuu vilvottelemassa terassilla ja taivas näyttää tältä...
p.s. Päivän ulkoiluvinkki muuten paikallisille, ja miksei muillekin. Keimolan vanha moottorirata on kiva paikka nyt vielä, kun siellä ei ole alettu rakentaa. Ihanaa luonnonvaltaamaa maisemaa ja paikka täynnä historiaa. Pieniä mystisiä polkuja, vähän aavemainen fiilis ja vaikka mitä. Kävimme lauantaina myös pyöräyttämässä radan ympäri autolla. Onnistui sekin ja kivaa oli.
