keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Hienoa Posti, Hienoa Elisa

Mukavaa, että maalla aina kaikki toimii kivuttomasti. Omakotitaloasujan iloja, osa miljoona...

Viikonloppuna nimittäin pimenivät sekä telkkari että netti. Kätevää. Ei sillä etteikö päivä ilman nettiä tai TV:tä tekisi ihan hyvää itse kullekin, mutta ärsyttävää silti. Ei muuta kuin Rakentaja asialle roikkumaan lauantaiaamuna Elisan asiakaspalveluun ja mussuttamaan. Rakentaja osaa hyvin mussuttamisen jalon taidon, kadehdittavaa sinänsä.

Asiakaspalvelussa oltiin toki hyvin palveluhenkisiä. "Ei tältä alueelta oo muut valittaneet", "Teidän piikkiin menee asentajan käynti" jne laadukkaita kommentteja sateli tympeällä äänellä. Onneksi muukin naapurusto oli valmiina nousemaan barrikadeille, ja ilmeisesti jokusen soiton jälkeen Herra Asentajakin jaksoi liikuttaa laiskaa pyllyään meillepäin. Vikakin löytyi jostain sulakehommasta ja kaikki pelitti ihan hyvin - muutaman tunnin ajan.

Sama homma toistui myöhemmin iltapäivällä, ja taas olisi Elisan mielestä pitänyt tehdä viralliset vikailmoitukset, varmistaa että virrat on kytketty ja muuta sen sellaista. Siinä vaiheessa ei enää kauheasti naurattanut, allekirjoittaneellakin oli oikeasti tärkeitä syitä päästä nettiin ja elämäänkyllästynyt asiakaspalvelija sai karvat lopullisesti pystyyn. Illalla lopulta kymmenen aikoihin asentaja soittelee, että kaikki olisi taas kunnossa. Tällä kertaa syyllinen joku kaapelinpätkä jossain. Taattua laatua Elisalla.

No, onneksi on toinenkin kansallinen riistoyhtiö, jonka mielestä ihmisiä voi kohdella ihan miten vain. Posti-Itella nimittäin. Jo aikaisemmin olen käynyt henkevää keskustelua heidän kanssaan jakeluautojen nopeuksista tiellämme (eivät muuten aja ihan hiljaa...) ja nyt sitten aiheena on väärään paikkaan sijoitettu postilaatikko. Kun asiakaspalveluhenkisen Posti-Itellan asiakaspalveluhenkinen postinjakaja on nyt sitten keksinyt, ettei hän halua ajaa tietämme kuin yhteen suuntaan ja meidän pitäisi nyt tunkea postilaatikkomme naapurin pensasaitaan *syvä huokaus*. En tiedä haluaako hän mieluummin sitten jakaa postia piikkipensaisiin kuin avoimesti sijoitettuun laatikkoon, mutta on se hieman ihmeellistä, ettei katua muka voida jaella molempiin suuntiin. Mielenkiintoinen kysymys on sekin, mitä naapuri tykkäisi, jos tunkisimme laatikkomme keskelle heidän uutuudenkarheaa pensasaitaansa. Ei varmaan ainakaan kohottaisi naapurihenkeä.

En nyt tiedä mitä ajatella. Alistuako siihen, että monopolit saavat kohdella pientä ihmistä ihan kuten haluavat, vaiko jatkaa punalippujen heiluttamista barrikadeilla. Ainakin kaikki meidän puolellamme tulevaisuudessa asuvat naapurit voisitte älähtää Posti-Itellan suuntaan aiheesta, sikälimikäli haluatte laatikkonne oman porttinne pieleen ettekä jonnekin kaukaisemmalle tontille.

Loistavaa asiakkaiden palvelua. Hienoa Posti, hienoa Elisa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

tuo nyt ei ole Elisalta, eikä senpuoleen DNA:lta, Saunalahdelta, Soneralta, ja mitä hittoja niitä onkaan, mitään ihmeellistä. Noin ne oikeasti "asiakaspalvelee", linjat aukee sitten kun aukee, viat korjataan sitten joskus ehkä, ja ennenkaikkea: "asiakaspalveluun" päästäkseen on jonotettava linjalla pieni ikuisuus.
Ja mikään ei koskaan muutu, vaikka itse muuttuisit syvänpunaiseksi siellä barrikaadeilla. ;-)