keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Kokonaisprojektin hallinta

Rakentaja, Kaivurikuski, Pääsuunnittelija, Timpuri ja kumppanit tarvitsisivat selkeästi jonkun Rautaisen Projektinhallinnan Ammattilaisen koordinoimaan Hanketta. Kuten vaikkapa allekirjoittaneen (ei, kiitos kunniasta, mutta häärätkööt vaan keskenään).

Nyt ne aina parhaassa tapauksessa parin päivän varoitusajalla, useammin tosin vasta samana päivänä arpovat, että kuka tulee milloinkin mihinkin ja miksi. Voitte arvata, että tämä aiheuttaa ylimääräisiä rytmihäiriöitä meidän perheessä... suunnitelmallisuus kun on selkeästi yliarvostettua.

Jokusen projektin joskus vetäneenä ei voi kuin ihmetellä... missä on kokonaisaikataulu, missä on eri tehtävät aikataulutettuna, mistä voi tutkia vaikutusta koko projektiin, jos joku työvaihe viivästyy. Nytkään siellä työmaalla ei tapahdu yhtään mitään, kun arvotaan taas päiviä mitkä kullekin sopivat *syvä huokaus*

Rakentajan kunniaksi voidaan tosin sanoa, että sillä on hienompi kustannustaulukko Hankkeelle kuin mitä omilla projekteillani on koskaan ollut. Se on tosin niin kryptinen, ettei sitä voi ymmärtää kuin Rakentajan mielellä varustettu ihme. Näillä hermoilla tulee hyperventilaatio jo siinä vaiheessa, kun avaa Ekselin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Me tilasimme tänään uuden keittiön. Ollessani työmatkalla Jukka kävi sen näppärästi suunnittelemassa keittiösuunnittelijan kanssa ja allekirjoitti sopimuksenkin ennen kuin soitti minulle, että tässä se nyt olisi... hieman olin aluksi närkästynyt, mutta suunnitelma osoittautui erinomaiseksi :)

Heidi kirjoitti...

Ohhoh. Onnea uudelle keittiölle. Koska se tulee????

*kateudesta sinivihreä*

Anonyymi kirjoitti...

Keittiö tulee joulukuun alussa. Se tilattiin vanhan purkua ja muutamia kodinkoneita lukuunottamatta kokonaan keittiöfirmalta, mutta meinataan sitten remontoida itse samalla muu alakerta itse. Ainakin yritetään... Ja taas pitää ottaa lisää lainaa.

Heidi kirjoitti...

Ihan huippua. Ei siis laina, mutta uudet vermeet.

Haluan kuulla näistä lissää livenä.