Puuha Pete kaivaa (ja talomme sai kuopan)

Tänään tapahtui (vihdoinkin) kaksi merkittävää asiaa. Tärkeysjärjestyksessä nuo ovat:

1. Puuhis sai kaivaa ihan oikealla Kaivurilla ja
2. Talollamme on nyt kuoppa.

Kaikki kunnia Ihan Mahtavalle Kaivurikuskille! Olen hänen uusin suuri Faninsa, sillä eräs pieni Puuhis on tänään Maailman Onnellisin riiviö. Kieltämättä kuskin ammattitaito häikäisi jopa universumin toiseksisuurimman mestarin väheksymisessä, eli allekirjoittaneen (yleisen maailmanrauhan nimissä en kerro kuka on suurin... lisätietoja saa pyytäessä). Erään pienen kuopan käsinkaivuuta seuranneena (suurimmaksi osin tosiaan vain sivusta ja kommentoiden) kun tiedän, että suoran kuopan kaivuu jopa pienessä mittakaavassa on Ihan Oma Taitolajinsa.

Riemuksenne teille kuvia, rakkaat fanit.

Puuhis ja kuski kiipeävät kuoppaan ja Kaivuriin. Pohdimme Puuhiksen kanssa, oliko Kaivuri nyt keltainen vai oranssi... lopputulos oli Riittävän Keltainen :-)


Puuha Pete työn touhussa... muutaman kauhallisen sai ohjata Ihan Itse. Ylpeän Äidin mielestä se meni kerrassaan täydellisesti.


Tällainen kuoppa siitä syntyi, eikä niillä edes kauaa nokka tuhissut. Huomenna viimeistelevät homman ja se on sitten siinä. Tehokasta porukkaa.


On se vaan mukavaa, että homma etenee. Raksalla oli muuten silmäniloa tänään... kerrassaan söötti sähkösuunnittelijan apuri.

Ikkunaluettelot

ovat vain yksi kummallinen kiemura, joka pitäisi tässä vaiheessa hyväksyä, vaikka talosta ei ole tiedossa kuoppaakaan. Pirustako minä voin tietää, vaikka erinomainen ja täydellinen olenkin, että mihin suuntaan haluan ikkunoiden avautuvan ja missä kaikissa tarvitaan tuuletus. Aivan oma lukunsa on se seikka, että ovien toimitukseen eivät kuulu oven kahvat, tiesi Rakentaja kertoa. Milläs ne sitten avataan, kun ne on kerran tökätty paikoilleen? Ei riitä pinkkijärki tätä mysteeriä ratkaisemaan...

Kaikkea mielenkiintoista on tullut tässä tehtyä ja laskut satelevat... mm. tilasimme kodinkoneet, takan ja olemme lähes varmat jo lattialaattatilauksesta. Kaikki asioita, jotka näkyvät "sitten joskus". Sitten joskus en ehkä itse olen täysissä mielenterveyden voimissa näkemässä moisia ihmeitä.

Lämmitysmuotokin toki vaihtui, kiitos IV-suunnittelijamme *katkeraa jupinaa*. Rakentajan Ekseli meni uusiksi ja lopputuloksena saammekin maalämmön... tervetuloa velkavankeus.

Ja tontille tulee sähköä. Rakentaja kaivoi päheän kuopan sähkökeskukselle ja ilmeisesti joku paikallisen sähköyhtiön edustaja kävi tuomassa sinne möhkäleen. Tervetuloa sähkölaskut!

Lapset häiritsevät blogini luomisen tuskaa... miten ne voivatkin olla noin uskomattoman huomiohakuisia *syvä huokaus*

Koska Kaivuri tulee???????

Elämää hallitsee nyt Suuri Jännitys. Koska tulee Kaivuri????? Eilen kävimme tontilla pällistelemässä timpurin Kaivuria varten väsäämiä hienoja kulmamerkkejä... siinä ne naruseinät nököttivät kuin odottaen, että huonekalut tulisivat paikalle. Kysyinkin Rakentajalta, että koska luonnonmukaisuus on nyt muodissa, emmekö vaan voisi elellä naruseinien sisäpuolella. Säästyisimme monelta rakentamisen tuskalta...

Asiaa ei yhtään helpota, että vastaava mestarimme kertoi sen olevan mahdollista, että Puuha Pete pääsisi ohjaamaan. Siis jos Äiti antaa luvan. Tästä on tullut oiva kiristyskeino: jos et syö nätisti, et varmasti saa ohjata Kaivuria ;-)))))

Kaivuri on kuulemma Keltainen. Sehän on selvä juttu, totesi Puuhis. No niinpä tietysti, olisihan Äidin nyt se pitänyt ymmärtää... se on yhtä itsestäänselvyys kuin se, että Rolle on vihreä ja Hyrre on oranssi. Itse näin suosikkiraittini Kehä III:n varressa ihanan pienen lilan Kaivurin. Taidan yön pimeinä tunteina käydä nappaamassa sen kainaloon, se kun on syötävän suloinen.

Kaivurin odottelutunnelmissa raportoivat Äiti & Puuhis.

Henkilökohtainen Huoltomies

Tänään ajellessamme tontille tulin tokaisseeni Rakentajalle, että haluan muuttaa kerrostaloon. Kun siellä voin soittaa huoltomiehelle, jos tulee jotain pientä fiksattavaa. Rakentaja tästä suivaantuneena esitteli minulle uuden konseptin, Henkilökohtainen Huoltomies. Minulla on kuulemma sellainen.

Kerrotaanpa hieman Henkilökohtaisesta Huoltomiehestäni. Tänä aamuna pienessä viini-illan jälkeisessä maistissa olisin kovasti tarvinnut Henkilökohtaista Huoltamista. Vaan oli herralla kiire rakentamaan... no, kahvit Huoltomies sentään keitti, nekin tosin hain itse keittimestä *huokaus*

(Kiitos naapureille muuten. Ainakin toinen viini oli kovasti hyvää...)

Tämän jälkeen lähdimme raksalle, ainoana eväänä pullollinen vettä (senkin otin itse matkaan). Ei puhettakaan Henkilökohtaisesta Eväshuollosta. Siellä Henkilökohtainen Huoltomies onnellisesti piti palaveria pääsuunnittelijan ja sähkösuunnittelijan ja timpurin kanssa. Itse palelin ja olin nälkäinen ja kiukkuinen ja pääkipuinen monta tuntia, ennenkuin saimme lähdettyä kotiin syömään. Kotimatkalla piti sitten "nopeasti poiketa" takkaliikkeen kautta tilaamaan takka. Ei se ollutkaan onneksi kuin sellainen parin tunnin lenkki...

Henkilökohtaisen Huoltomiehen kunniaksi voidaan sanoa, että hän sentään kotona ymmärsi taikoa nopeasti ruokaa pöytään. Sen ja parin tunnin päiväunien jälkeen olen taas melkein oma itseni. Se ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia sekään ;-))))

Projekti Pinkkimökki

Heippistä hei muruset, ja tervetuloa seuraamaan lempilapseni, Leikkimökin, sielunelämää...

Tänään projekti Leikkimökki etenikin melkoisen harppauksen. Se ei vähimmässäkään määrin ole minun ansiotani, vietinhän päivän ensimmäiset tunnit naristen kuopan reunalla rakentamisen tylsyydestä... (ihan ensimmäisistä tunneista ei näin julkisella foorumilla puhuta *punastus*)

Iloksenne kuva ihanista työhanskoistani. Rakentaja kyllä tietää, miten motivoidaan haluttomat naiset hommiin... eiväthän ne pinkit ole tietenkään *huokaus*, mutta aika kohtalainen korvike.


Isoin vikinän aihe olivat tyhmät perustukset. Niiden vääntäminen oli ihan uskomattoman tylsää hommaa... kuka normaali ihminen jaksaa mittailla ovatko nyt harkot suorassa vai sinnepäin ja miksi. Kuvassa ovat vielä sinnepäin.


Mutta niin vain Rakentajan sinnikkyys palkittiin, ja perustuksetkin valmistuivat. Tästä eteenpäin projekti oli minustakin ihan mukava.


Hirsien pystyttäminen oli paaaaljon palkitsevampaa kuin harkkojen mittaaminen. Leikkimökki kohoaa...


Ja kohoaa...


Ja kohoaa...


Nopeasti harjaan asti.


Ja sitten päivän kohokohta... pelkästä Leikkimökistä tulikin Pinkkimökki. On se vaan lutunen. Yritin muuten ostaa itselleni Maalarihaalarin, olenhan joutunut perheemme viralliseksi maalaajaksi... se vaan oli järkyttävän kallis. Jos joku tietää (valkoisen tai pinkin) Maalarihaalarin alle 40 eurolla, koordinaatit saa ilmoittaa bloginpitäjälle. Palkkiona saa ihailla minua keikkumassa katollamme maalaamassa talomme otsalautoja ;-))))


Eikös se olekin Iiiiiiiihana???????????


Rakentaja muuten etsi parempaa seuraa jossain vaiheessa. Saas nähdä saammeko vielä riesan pihallemme näistä pikkukavereista.


To be continued...

Suurvelallinen

Mistä tietää olevansa Hyvä Ihminen?

Olen tullut siihen tulokseen, että Suurin ja Hienoin hyvyyden osoitus on, kun Henkilökohtainen Pankkineuvoja antaa lainaneuvottelun päätteeksi pankin mainoskynän sijasta lahjaksi pyyhkeen, vieläpä kaksin kappalein (sivuseikka on, että meillä kaapit pullistelevat pyyhkeistä ja kyniä taas ei koskaan tunnu olevan tarpeeksi.)

Nyt olen todellakin saavuttanut elämässä uuden Tason.

p.s. Jos Rakentaja suostuu, lupaan lahjoittaa toisen pyyhkeistä blogini tuhannennelle lukijalle. Vierailkaahan ahkerasti ;-))))

Laudat saapuvat tontille...

Nyt se rakentaminen sitten alkaa. Tänään nimittäin haimme ensimmäisen kuorman lautoja tontillemme. Niistä tulee kuulemma talokuopan kulmamerkkejä. Ja valuja. Ja lasten mukaan mm. leikkipuhelin.

Lautojen kantaminen lyhyessä kesäminimekossa (pinkinsävyinen) on yllättävän tyydyttävää hommaa... voisin muuten vaikka vannoa, että erään suurehkon vantaalaisen rautakaupan myyjä ei saanut silmiään irti kaula-aukostani. Rakentaja tosin väitti sen olevan puppua, koska kaula-aukkoa ei edes ollut ;-))))

Tarjoilisin teille kuvan mekosta, jos Rakentaja olisi yhtään aktiivisempi kameran kanssa. Vaan tiedättehän te miehet... pirun omistavaista porukkaa. Vedotkaa Rakentajan hempeämielisyyteen, jos tahdotte joskus ihailla pinkkiä eleganssia.

Pikkuiseen kärryymme mahtuu ihan kivasti lautaa nätisti pakattuna.


Tällainen kasa niistä tuli. Tervetuloa timpuri!


Rakentajalla on pakkomielle ajaa tontillamme autolla... siinä se nyt möllöttää keskellä peltoa. Nokun se on Ihan Oikea Neliveto ja kaikkea...


Julistettakoon rakentaminen nyt ihan virallisesti alkaneeksi. Korkkaisin pinkkiä skumppaa sille, jos olisi. Valitettavasti meillä ei ole mitään hapankorppua hehkeämpää *huokaus*

Projekti Leikkimökki, lapset raksaavat

Kiireisen työviikon jälkeen perheiden on yleensä mukavaa viikonloppuisin viettää paljonpuhuttua Laatuaikaa... missäpä muuallakaan kuin raksalla. Joten meidänkin perheemme suuntasi lauantaina tontille rakentamaan Leikkimökkiä. Lapset olivat siitä muuten tosi innoissaan, joten suotakoon Rakentajalle tämän kerran pisteet kotiin.

Joku kuningasidea kuitenkin oli mennä lasten kanssa mökkiä väsäämään... "Mä tahdon maalata", "Kuka tulee auttamaan", "Miks toi ei anna sahaa", "Tää on vaikeeta", "Pissahätä", "Tuu kattoon nyt heti" (kolmesta suunnasta yhtä aikaa) ja sitä rataa. Jokainen teki suurinta ja hienointa tekelettä. Ja jokaisen olisi pitänyt saada jakamaton huomio koko ajan.

Pienimmäisemme on hieman pieni vielä, kun heinät ovat tuplasti mittaisiaan...

Leikkimökin osat saivat uutta hienoa väriä. Maalaaminen taisi olla suurin tappelun aihe, joten jouduin tyrannina maalaamaan yksin. Kuvassa Puuhis sahailee. Taisi sahata jokaista lautaa pikkuisen. Ja yhtä sormea...

Rakentaja viihtyi kuopassa (outo!!!). Lapset etsivät sieltä kastematoja ja pyörivät lapion edessä vaarallisesti.

Välillä isommat onnistuivat viihdyttämään itseään jopa järkevästi... kuvassa mahtava teline valmisteilla...

Istuminen (ja hyppiminen) lautakasassa olivat päivän teemoja...

Kun kuoppa viimein valmistui, pikkuinen paineli eepeeässän päälle nukkumaan.

Puuhis saksien kanssa... koska tontillamme on muutama ruoho, kunnon saksista oli ihan iloa rakennustilaa raivattaessa.

Kotona vielä maalailin lattialautoja.

Lopputulemana viikonlopusta Leikkimökkiä odottaa Monta Upeaa Naulakkoa... kun lapset keksivät, että naulaaminen on kivaa. Leikkimökkikin edistyi hieman ja kiitos suloisten naapuriemme *paljon suukkoja* saamme myös soraa tällä viikolla. Meidän perhesuhteemme, no, kai nekin jollain tapaa kehittyivät...

Ehkä se siitä...

Erään mongolianvaahteran tarina

Olipa kerran maisema-arkkitehti, joka visioi kauniista jenkki-idyllistä... kymmenittäin samanlaisia taloja rivissä autotalleineen. Joka pihassa hieman toista prameampi Volvo tai Bemari tai jopa Mersu. Ja jokaisen talon kulmalla kaunis tuuhea mongolianvaahtera syksyisessä väriloistossaan. Täällä idyllissä lapset leikkisivät turvallisesti valvovassa (lue kyttäävässä) yhteisössä ja kasvaisivat ihannoimaan materiaa.

Olipa myös kerran eräs perhe, joka osti alueelta tontin...

Tämän samaisen perheen aikuiset kerran suuressa vantaalaisessa puutarhaliikkeessä näkivät pienen mongolianvaahteran tyngän. Tarina ei kerro, kuinka he päätyivät tämän pienen ja kerrassaan surkeasäälittävän olennon adoptoimaan, mutta joka tapauksessa tänä päivänä puu köllöttelee tyytyväisenä aurinkoisella takapihalla odottaen pääsyä maisema-arkkitehtia ilahduttamaan.

Iloksenne tässä yksi kuva vauvastamme.


Tarina jatkuu, ja sitä seurataan tässäkin blogissa, kasvupaikalle istuttamisella ja talven yli selviämisellä... tai sitten karmean brutaalilla kuolemalla, viimeisten hetkien traagisella kuvaamisella ja toki Rakennusviranhaltijan kootuilla väläyksillä. Jännittäkää kanssamme.

*pusuja ja haleja*

Viimeistä viedään...

Ensi viikolla meidän tontilla pidetään aloituskokous. Saanen arvata, taas se maksaa joitain satasia. Tuntuu hassulta, että tähän mennessä kaikki isommat kulut ovat olleet kaupungille: rakennusluvat, talon merkkaaminen ja niin edelleen. Yllättävän iso summa niistä satasista on kertynyt...

Kahden viikon päästä meillä ehkä on jo kuoppa. Sitten voikin heittää hyvästit niille lopuillekin rauhallisille vapaailloille... on tietenkin suhteellista, onko neljän pikkuhirviön kanssa koskaan rauhallista. Mites muuten arvon naapureilla, minkäikäistä jälkikasvua teiltä löytyy meidän pikkukullannuppujen kavereiksi?

On kyllä kiva, että alkaa tapahtua. Ehkä tämä rakennuskypsytys helpottaa, kun alkaa näkyä jotain konkreettistakin tulosta. Se luo tietysti uudenlaisia ongelmia sitten, asuntovelka kasvaa silmissä ja Rakentaja luuhaa kaikki illat jossain suurennuslasin kanssa etsimässä virheitä seinistä. Väittävät isot pojat kuitenkin, että jos rakennusprojektista selviää ehjin nahoin, sen jälkeen sitä tuntee puoliskonsa niin hyvässä kuin pahassakin.

Sitä odotellessa...

Vanha tyhmä koti

Vaikka rakentaminen ei ole vielä kunnolla käynnissäkään, niin se hallitsee elämää totaalisesti. Joskus mietin, että mitä rakentamisen jälkeen... tipahtaako sitä tyhjiöön, kun ei olekaan enää mitään Suurta ja Mahtavaa projektia.

Paitsi että kaikki viikonloput menevät rautakaupoissa, ja suunnitelmien parissa, niin myös arki-illat tuntuvat olevan rakentamisen valloittamia. Eilenkin illalla Rakentaja kävi ostamassa meille peräkärryn... siihen meni käytännössä koko ilta. Päivisin Rakentaja roikkuu (työajalla) puhelimessa erilaisia rakennusasioita sopimassa. Tänään aamulla olimme jo tontilla pällistelemässä talon kulmia. Joku rakennusviranomainen kun oli käynyt ne sinne merkkaamassa. Siinä sitten seisoskelin tulevassa makuuhuonessa katsellen pihaa ja haaveilin ajasta, kun piikkikasvit eivät enää sitä hallitse.

Se ei sinänsä vielä haittaa, että elämässä on nyt yhteinen projekti, oma koti, mutta entä sitten, kun nykyinen kotimme alkaa muistuttaa jotain sikolätistä paria astetta pahempaa? Pitääkö vaan kiristää rakentamisen tahtia, että pääsee sieltä mahdollisimman pian pois, vai kannattaisiko asennoitua niin, että nykyisestä kodistakin voisi pitää huolta yleisen viihtyvyyden kannalta????

Vaikkei aina huvitakaan puunata vanhoja tyhmiä nurkkia, niin ehkä kuitenkin parempi on edes yrittää. Sekopäisenä ja onnettomana yleisestä sotkusta ja sekamelskasta ei ehkä ole viksuin aika tehdä uutta kivaa kotiakaan. Ehkäpä onnellisella mielellä se onnistuu hieman paremmassa hengessä... Siinäpä vinkkiä myös Rakentajalle ;-)

En millään keinolla kyllä

keksi juuri nyt mitään hyvää sanottavaa talokauppiaastamme.
Yhteistyön taso on.... no, vähintäänkin olematon.

*kiehuu raivoa*

Projekti Leikkimökki, sorakriisi

Projekti Leikkimökki on edennyt siihen pisteeseen, että ensi viikonloppuna voisimme laittaa sen pystyyn. Johan löytyisi uusille pinkeille työkaluille ensimmäinen käyttökohdekin.

Rakentaja on tehnyt loistokkaan perustussuunnitelman Leikkimökille, vaan mistä löytää kuution verran soraa maksamatta itseään kipeäksi... kun jäi se lottovoittokin eilen saamatta. Meillä on sitä eepeeässää ja harkkojakin ja kuoppa, mutta täytettä kuoppaan tarvitsisimme. Naapureilta Rakentaja jo yritti udella, josko muutamaksi viikoksi lainaisivat muutaman kottikärryllisen. Mitään lupauksia ei kuitenkaan saanut. Oma soramme taitaa tulla vasta kuukauden päästä tontille. Erikseen kuution tilaaminen olisi ehkä.... no kevyesti tyhmää, ja ainakin rahanhaaskausta.

Nyt rakkaat ihmiset kaikki hyvät ideat raksuttamaan, että hirviömme saisivat mökkinsä ensi viikolla rakenteille. Pikkuinen Puuha Pete tiesikin jo ilmoittaa sen olevan leikkitalo.

Rakennusleski epätoivoisissa mietteissä...

Iiiiiiik

Ette ikinä arvaa, mitä ihanaa sain tänään... muutakin kuin "pienen" sadekuuron niskaani, kantaa harkkoja ja kiertoajelun pellollamme Rakentajan autolla. Juu, on se vähän pöhkö joskus ;-))))

No, oikea vastaus on pinkit työkalut...


Luulen, että tässä saattaa vielä käydä niin, että minä raksaan taloa ja Rakentaja kirjoittaa leskiblogia. Etenkin jos jostain löydän pinkin työhaalarin. Vinkatkaa toki, jos tiedätte mistä sellaisia saa.

Saatte vielä kuulla paljon uroteoista, joita pinkeillä työkaluilla on häärätty...

Projekti Leikkimökki, osa 1

Rakentaja on fiksaantunut ajatuksesta, että tontille pitää tehdä leikkimökki. Se on kuulemma loistava rakennusaikainen varasto... tunnettua myös on, että miehinen ego ei kestä vastalauseita, jos on keksinyt jotain mielestään briljanttia. Joten meille tulee siis leikkimökki.

(En ole aivan varma kertooko tämä jotain Rakentajan ankeasta lapsuudesta ilman materiaalista hyvää. Kertokaa rakkaat kanssaihmiset, pitäisikö tästä huolestua, vai onko lapsi vaan terve leikkiessään?)

Aamulla suuntasimme siis muutamaan rautakauppaan, ja kolmannesta vihdoin löytyikin mukava pikkuinen möksä. Viimeinen muuten laatuaan, joten ei teille muille valitettavasti riitä samanlaisia tällä hätää. Kauppias ei tiennyt luvata niitä lisää... ei auta jäädä kuin odottelemaan, jos samanlaisen haluaapi. Haettuamme vielä maalit, pari lapiota, vähän evästä ja muutaman muunkin mutkan kautta siirryimme sitten tontille perustusten tekoon.

Rakentaja on hirmuisen fiksu ja hänellä on niiiiiin hienoja ideoita. Nytkin perustussuunnitelma syntyi autossa (Rakentaja oli eilen illalla juoppokuskina, varasti autoni avaimet ja leikki kuskia koko päivän *möks*). Minäkin opin taas uuden rakentamiskäsitteen, eli eepeeäs on jotain routaeristysjuttua. Opin myös monta asiaa pinkeistä maaleista, niiden ohentamisesta ja oikean sävyn aikaansaamisesta. Näistä opeista voi olla hyötyäkin, tunnista 37 eri pinkin sävyä ja opi tekemään maalit, joilla voit maalata oikeaa sävyä. Tai ainakin miten niitä ostetaan ;-)))

Tässä vähän kuvia teille ihailtavaksi. Rakentaja muuten muisti natista suureen ääneen, kuinka minä vain katselen enkä tee mitään hyödyllistä. Kuka näitä kuvia olisi muka napsinut, jos minunkin olisi pitänyt koko ajan kaivaa?????

Rakentaja aloittelee kaivamista, vielä ihan hyvällä innolla.

Ensimmäisen lapioniskun jälki.


Pari tuntia myöhemmin: lähes valmis kuoppa. Tässä vaiheessa myös itse olin jo joutunut kaivamaan joitakin satoja lapiollisia ja motivaatio alkoi hiipua rankemman kerran. Se on hyvä, että tuli valittua suunnilleen kesän kuumin päivä hommaan. Ikäväähän olisi, jos tulisi kylmä kaivaessa.


Talon ja leikkimökin noin sijainnit tontillamme. Huomatkaa taiteellinen ote piirtämiseen...


Tällainen kasa maata pienestä kuopasta kaivettiin pois. Kovaa savea...
Vasemmalla Rakentaja ja oikealla minä.


Kuopan kaivuun jälkeen pääsinkin romanttiselle piknikille kuopan reunalle
;-)))))


Juustot ja patonki maistuivat kyllä hyviltä. Rakentaja oli vaan niin tylsimys, että kielsi minua ottamasta viiniä niiden kanssa... aika ketkule, ensin vaatii saada leikkiä kuskia ja sitten vielä kieltää juomasta.


Jatkoa (=itkua ja kyyneliä) seuraa Projekti Leikkimökille. Pysykää kanssani...