Taas heräsin kilkutukseen

(tai oliko se sirkkeli). Illan viimeisiä ääniä ovat rälläkän sulosoinnut tai yötä myöten rehkivä kaivinkone tai joku muu rakentamisen ääni.

Plääh, tiesinhän minä, että asumme keskellä suurta rakennustyömaata seuraavat 5 vuotta ainakin, kun tähän ryhdyimme. Mutta silti, ollappa edes joskus aamulla seitsemän aikaan hiljaista. Jos nyt muksut sattuvat nukkumaan sinne asti.

Lomailua työleirillä

Pikkuhiljaa, ihan vain hitaasti tosin, mutta kuitenkin pikkuhiljaa, alkavat asiat ja tavarat loksahdella paikoilleen. Vain muutama muuttolaatikko enää koristaa eteistä (nekin voisi tunkea piiloon rojuvarasto-työhuoneeseen, jos jaksaisi). Useimmat Rakentajan työkalut ovat edes puolijärkevissä paikoissa. Enemmän on sellaisia kaappeja, joissa on kahvat, kuin sellaisia joissa ei ole.

Me olemme tehneet muutakin kuin raksanneet. Uineet, kyläilleet, kestinneet vieraita, retkeilleet ... melkein normaaleja asioita. Saunaa olemme ehtineet käyttää, puukiuas on kyllä autuas asia. Puukiuas, keskellä kaupunkia (no aika maalla, mutta silti). Oma piha on ihana, nurmikon kylvökin oli melkein mukavaa.

Autotallikin on kohonnut seinien osalta melkein valmiiksi. Vedenpitävyys ei ole vielä ihan huippuluokkaa (katto kun puuttuu), mutta ehkä tässä talvea kohti mennessä...

Palailen blogille pienen kuvareportaasin kera, jos Rakentaja saa joskus tuon tietokoneen kuntoon. Kas kun keskellä pahinta muutto-viimeistely-stressiä on hienoa formatoida koko roska ja alkaa viritellä sitä uuteen uskoon (ihan kuin ei olisi muutamaa muutakin juttua tässä...)

Miksi aina sataa... ???????

Tennispallon kokoisia rakeita, vettä vaakatasossa, kissoja ja koiria. Oikeasti, yhtenä päivänä oli maa valkoinen. Kesäkuun lopulla, haloo. Nyt pitäisi olla aurinkoa ja hellettä ja ihana pihanlaittosää. Välillä siiderin ja kasvatustieteen perusteoksen kanssa aurinkotuolissa köllötellen.

Mutta ehei, savipiha lilluu vesilammikkona ja askel väärään suuntaan saa uppoamaan polvea myöten.

Tsemppiä vaan Mauri-Muurarille, joka tulee muuraamaan meille autotallin ensi viikon loppuhujakoilla.

Nyt vähän masentaa

Kävipä nimittäin niin, että melkein kaikki tavara oli jo suunnilleen paikoillaan. Kaikista epämääräisintä rojua lukuunottamatta ainakin. Mutta voi itku, vanhan kodin kellarikomero oli vielä melkein kokonaan tyhjentämättä ja nyt sitten noin puolet siitä tyhjennettyämme kokonaisuus on taas rankka kaaos. En jaksa enää.

Jos meillä ei lojuisi Rakentajan työkaluja joka nurkka täynnä ja tosiaan niitä listapaketteja ja laattoja ja hyllynpaloja ja vastaavia, niin kaiken oikean tavaran voisi ehkä saadakin esim. vaatehuoneen hyllyille turvaan. Mutta ei... ne hemmetin työkalut valloittavat joka hyllystä jonkun kulman ja ovat niin hiton näppärästi muka saatavilla. Me emme pääse edes seminormaaliin elämään ikinä *parkuu sydämensä kyllyydestä*.

Nyt kun ei sillä tavalla voida ehkä puhua rakennusleskeydestä enää, niin pitäisikö muuttaa tittelinsä Anonyymit Rakennustavaroiden Uhrit kunniajäseneksi tai jotain... joku kaunis päivä pinoan vielä iloisen roihun pihallemme ja paistan kaiken, mikä edes etäisesti liittyy rakentamiseen (tai mikä muuten vain on väärässä paikassa mielestäni). Tervetuloa muutkin ahdistuneet kantamaan tavaranne kokkoon, tehdään koko Vantaan historian komein paistos ja lopetetaan tämä rakentamistyrannia kodeistamme!

Kiltti mustan citymaasturin omistaja

Voisitko mitenkään hellittää vähän sitä kaasujalkaasi, kun ajat tässä kapeaa tietämme? Olen nyt jonkin aikaa katsellut menoasi ja aina sinulla tuntuu olevan kova kiire. Yritetään muistaa se kolmenkympin rajoitus, ei tämä niin pitkä tie ole.

p.s. Jos vielä kovin monta kertaa näen kiihdyttelyä talomme kohdalla julkaisen myös auton merkin ja rekkarin täällä

Sattuu, auh

Ja syykin on harvinaisen yksiselitteinen, tuo kirottu kova savimaa. Kas kun Rakentajalla on perversio, että meidän pihalla pitäisi olla nurmikko (golf-harrastus mielessä??). Tosin opin juuri puutarha-alan keskustelupalstoilta, että on olemassa Nurmikkoja ja ns. nurmikkoja. Nurmikot ovat kauniita ja samettisen tasaisia ja niissä perustamistoimet on tehty oikein. Ns. nurmikoita ei ole perustettu oikein. Ne sisältävät jotain kasveja, sillä kyllähän maassa kuin maassa jokin kasvi elää, ehkä jopa joku sitkeä ruohotupsukin. Meille tulee takuuvarmasti tuota jälkimmäistä.

Eli meillä siis eilen jyrsittiin maata, haravoitiin ja tasoiteltiin kauniita multakerrostumia, kalkittiin, hemmoteltiin, juteltiin, suostuteltiin, kostutettiin, manattiin jne. Kokonainen muutamankymmenen neliön kaistale jopa, enempää ei vaan sillä käsivoimin työnneltävällä jyrsimellä allekirjoittanut jaksanut. Rakentaja toki muisti vähätellen huomautella naurettavan pienestä alueesta... meinaatko tosiaan Tuohon kylvää. Ääääääh, joskus tekisi kyllä mieli huitaista jyrsimellä herra Kaikkitietävää.

Mutta nyt siis sattuu käsiin. Ja sattuu jalkoihin. Ja hartioihin. Ja sympatian vuoksi vielä päähän, mutta se johtuu kyllä valkoviinistä ja siideristä, uskon. Motivaatio tänään lähteä tyhjentämään vanhasta kodista viimeisiä roinaesiintymiä on katossa.

Pihanhoidosta tuli mieleen naapuruston valmiit talot, siis ne vanhat upeat pihat, joita lähimaastosta löytyy *sinivihertävänpinkin kateellinen*. Tietääkö kukaan mikä upea korkea kirkkaanoranssi iso kukka kukkii nyt? Rakentaja väittää, että kukinto olisi vähän kellomainen... haluaisin niitä pihalleni, upeita ovat.

Iloista Juhannusta blogin ihailijoille

Koittakaahan malttaa pysyä poissa raksalta, ettei muutu talo innostuksessa juhannuskokoksi.

Elämää muuton keskellä

Siinä olisi varmaan puolensa, jos olisi viitsinyt odotella maltillisesti talon valmistumista ennen muuttoa. Voisi oikeasti vaan muuttaa ja laittaa tavarat paikoilleen ja se siitä. Elää normaalia elämää.

Nyt me emme elä normaalia elämää. Nytkään, sillä emmehän me ole mitään normaalin oloista tehneet viimeisen vuoden aikana montaakaan kertaa. Joka nurkka on täynnä muuttolaatikoita. Vanhassa kodissakin on vielä tavaraa tuomatta (hyvänen aika, muutamme tuplakokoiseen kämppään ja tavara ei mahdu minnekään). Sen sijaan, että viettäisimme kaunista sunnuntaiaamua puistossa lasten kanssa, me saumaamme kylppärin seinien viimeisiä laattoja. Kypsää hommaa muuten, ainakin se osuus kun sitä saumatököttiä pestään irti laatoista.

Ja rojua riittää. Työkaluja, puolikkaita laattapaketteja, listoja, pahvia, ruuvia ja mutteria, ääääääh. Siinäkin olisi puolensa, jos tuo autotalli olisi valmiina. Saisi vaatehuoneen käyttöön vaatteille, ei laatoille.

Mukava kesäloma meillä tiedossa selkeästi :-P

Lähipäiväkoti korkattu

Kävin tänään pienten muksujen kanssa tutustumassa lähistön päiväkotiin. Siellähän nuo vintiöt aloittavat sitten elokuussa. Täytyy sanoa, että meillä kävi kyllä uskomaton tuuri, kun kuuntelee lähiseudun päivähoidon tilannetta. Pääsimme juuri siihen päiväkotiin mihin halusimme, ja vieläpä mukavanoloisiin pienryhmiin kumpikin. Joskus on hyötyä siitä, että on säälittävä.

Nyt kun on kaksi vuotta ajanut autolla lapsia päiväkotiin, ei voi kuin sanoa, että viiden korttelin kävelymatka on aika luksusta. Ei tappelua siitä kuka istuu edessä. Ei kuraisia ja kiukkuisia lapsia, joiden kanssa tapellaan siitä, osataanko laittaa turvavyö itse vai ei. Ei itkuraivareita siitä, että autossa soi väärä musiikki tai on kuuma tai kylmä tai liian sopiva.

Päiväkoti vaikutti oikein kivalta paikalta. Henkilökunta otti meidät hyvin vastaan, tuli oikein tervetullut olo. Tilat olivat siistit, puuhaa tuntui riittävän. Arvomaailma tuntui olevan sellainen, että siihen oli hyvä samaistua.

Mutta voi onnea ja parasta. Päiväkodista löytyi Puuhiksen paras tarhakaveri, joka lopetti vuosi sitten nykyisessä paikassa. Vieläpä samasta ryhmästä. Siis Puuhiksen-paras-kaveri-en-ikinä-enää-mene-tarhaan- kun-Kaveri-lopetti-hysteria. Puuhis ja Kaveri olivat aivan ylionnellisia, keinuivat ja kiipeilivät ja saivat aikaan jo tappelunkin. Nyt uskon, että vaikka ero vanhasta päiväkodista tekeekin kipeää (etenkin äidille), niin kyllä me tuonnekin kotiudumme.

Pikkuinenkin otti ryhmänsä heti haltuun. Etenkin aikuiset olivat myytyjä toisen reippauden edessä. Pikkuisella on kyllä sellainen vaikutus, hän on niin aurinkoinen valon lapsi, luottavainen ja avoin. Eihän siinä voi kuin sulaa kylmempikin.

Reilu viikko asumista takana

ja hyvät ovat fiilikset. Koti on kiva ja toimiva, vaikkakin vaiheessa, ja ympäristö mukava. Viikonloppuna pääsin jo vähän pihaakin laittelemaan... muutama kukkanen ja pari pientä omenapuun rääpälettä. Siitä se lähtee.

Muuttovaihe tosin kypsyttää. Kun elämälle välttämättömät tavarat on saatu paikoilleen, niin ei ole enää kiirettä purkaa muita tavaroita. Saati tyhjentää kellaria ja romuja vanhasta samalla kun hakee rautakaupasta milloin koukkuja, milloin proppuja ja milloin häivähdystä sosiaalisesta elämästä. Plääh. Tähän pitäisi kehittää joku palvelu - Stressitön Muutto, Pakkaa Vain Itsesi ja Muuta Valmiiseen Kotiin. Kysyntää olisi varmasti. Hinnoitellakin voisi varmasti itsensä ihan miten vain. Hmmmm, olisikohan tässä se rikastumisen sauma...

Ei meillä tokikaan valmista ole millään muotoa. Listoja puuttuu, hyllyjä puuttuu, varastotilaa puuttuu, terassi siintää jossain kaukaisuudessa, koukkuja seiniin, sokkeleita keittiöön... hommaa riittää seuraavaksi 15 vuodeksi. Sitten alkaakin jo remontointi.

Ruusuista omakotitaloelämää vaan itse kullekin.

Pysäytetään Yliegoiset Kaaharit!

Olipa kerran eräs alue Vantaan perukoilla, jossa rakennettiin paljon. Alueen läpi kulkeva tie muodosti hauskan lenkin peltojen ympäri. Paikallisilla oli tapana käyttää sitä kiihdyttelyratanaan ja työmaaliikenne muodosti varsinaisen rekkarallin...

Ajan saatossa alueelle muutti muutama lapsiperhe, ja määrä koko ajan kasvoi. Tilanne ei varsinaisesti muuten muuttunut: valtaosa ajoi ihan kauniisti, mutta aina tuntui löytyvän yliegoisia teiden ritareita, joita ei alueen 30km/h rajoitus tai edes normaali taajamanopeus koskettanut. Eräänä aamuna sitten muuan perheenäiti ulkoilutti lapsiaan etupihallaan, ja jalkakäytävien puuttuessa antoi heidän pyöräillä tiellä valvovan silmänsä alla. Saapui paikalla iso kallis saksalaista automerkkiä edustava menopeli, eikä hidastanut kohdalla tippaakaan. Nopeutta oli ainakin tuplasti sallittu, luultavasti enemmänkin. Kivet ja hiekka vaan pöllysivät, ja toinen ulkoilleista lapsista joutui kaatamaan pyöränsä ojaan, ettei olisi jäänyt alle. Onneksi lapsella oli sen verran tilannetajua, toisin kuin autoa kuljettaneella herrahenkilöllä.

Eli arvostetut rakkaat naapurit ja muut alueen kävijät: Olkaa kilttejä ja ajakaa varovasti. Alueella ei ole jalkakäytäviä tai kevyen liikenteen reittejä. Kaikki siirtymiset on hoidettava autoteiden kautta. Pieniä lapsia on melkein joka talossa ja vaikkei olisikaan, niin kyllä niitä aikuisiakin on ihan hyvä joskus varoa. Me pidämme kyllä ryntäilevät kersamme mahdollisimman hyvin kurissa ja olemme tietoisia vastuustamme vanhempina. Tiedämme myös, ettei kukaan ole pakottanut meitä tekemään lapsia.

Yrittäkää tekin kuitenkin ymmärtää, että vaikka alla olisikin kottero, jolla pääsee yli kahtasataa, niin jättäkää ne kiihdyttelykokeilunne moottoritielle. Useimpien mielestä makein auto ei ole se, mistä lähtee kovin kiihdytysääni. Vaikka olettekin keskimääräistä parempia kuskeja, niin kannatan silti liikennesääntöjen huomioimista, ihan siltä varalta, jos joku muu vaikka toimii jotenkin oudosti (esim. liikennesääntöjen mukaisesti ajaa 30km/h).

Erittäin hyvä linkki kaikille kaahareidenvastustajille löytyy tästä . Pistetään aloitetta kunnalle, että saisimme alueelle muutaman hidastetöyssyn sekä pihakatukyltit tai vähintään toisesta suunnasta puuttuvat 30km/h aluemerkit paikoilleen (yliegoisille kaahareille tiedoksi, että vaikka merkki puuttuu, siitäkin suunnasta on voimassa 40km/h aluemerkki). Allekirjoittanut lähtee hamstraamaan piikkimattoja ja spraymaalia odotellessa.

Muuttotarkastus takana

ja muuttolupa taskussa. Nyt se on siis totta, me muutamme tänä viikonloppuna.

Epätodellinen olo, nytkö tämä loputtomalta tuntunut piina, ajelu, ramppaaminen, kahden kodin loukku viimein loppuu? Me menemme kotiin, oikeaan Kotiin. Meidän rakkaudella ja vaivalla ja kyynelillä rakennettuun ihan omaan Kotiin.

Taitaa olla pincin skumpan paikka tänään.

Mikä tekee Talosta Kodin?

Me nukuimme koko viikonlopun uudella talolla. Sänky oli ihana, maisema kaunis. Hiljaista oli myös, ei mökääviä naapureita. Luukutin musiikkiakin jonnekin yhteen asti yöllä, tuskin tuo ketään häiritsi. Vuohonjuustoleipä ja espresso aamiaiseksi uuden ruokapöydän äärellä maistuivat ja takkatuli lämmitti ihanasti yön hämärinä tunteina.

Silti palasin hyvillä mielin vanhalle talolle, hengähdys, takaisin kotona. Elämä on toki paljon helpompaa toimivan suihkun ja vessan kanssa, ja tavaroistakin tietää noin suurinpiirtein missä ne ovat. Mutta miten sitten tehdä uudesta talosta Ihan Oikea Koti?

Tavaratko sen tekevät vaiko ihmiset? Lasten touhut vai paluu arkeen? Vai tietoisuus siitä, ettei tänne enää tunge työmiehiä ja tarkastajia meidän reviirille? TV ja pyykkikone? Vaiko aika?

Talo alkaa olla kyllä asuttavassa kunnossa. Osa tavaroista on jo paikoillaankin kaapeissa. Suurin osa työmaaroskasta on poissa, ihan oikeita astioita käytössä. Työkalut kun vielä tunkee kaappeihin, niin siinäpä se. Ja ennen perjantaita on luvattu ne pöntötkin kytkeä. :-)

Uusi sänky, lasi viiniä, uusi koti

ja Internetyhteys. Mitä sitä muuta voi elämältä toivoa? Aijuu, takkatulta. Rakentaja juuri sitä virittää...

Me vietämme nyt ensimmäisen yön uudessa talossa. Laatuaikaa ihan kahden. Jännittävää. Ei täällä ehkä vielä ole kummituksia ehtinyt muuttaa sisään. Tai mistä sitä tietää, vaikka katkeran timpurin haamu hiiviskelisi nurkissa.

Aika mieletön fiilis.

Viikko lopputarkastukseen

Nyt se on sitten vahvistunut, ensi viikon perjantaina meillä on lopputarkastus. Sopivasti ennen ylppäriviikonloppua, niin ei sitten kerkeä paneutua muuttamiseen seuraavina päivinä *huoks*. Tosin aion kyllä jo tänä viikonloppuna laittaa paikkoja mahdollisimman kuntoon: vaatteita kaappeihin, leluja ja astioita paikoilleen ja semmoista.

Paljonhan tuohon jää vielä tekemistä. Listoja ja valoja, laattoja ja peilejä, hyllyjä ja ties mitä. Mutta pääasia, että päästäisiin vihdoin Kotiin. Minä en oikein ole koskaan kotiutunut tuonne nykyiseen asuntoomme, se on aina ollut sellainen tilapäisratkaisu. Paremman puutteessa. Pidemmän päälle sekin nyppii, ettei oikeasti kuulu minnekään.

Rakentaja on viettänyt enemmän kuin paljon aikaa talon kimpussa. Työssäkäyminen on jäänyt vähille, kauhistelen jo seuraavien kuukausien toimeentuloa. Paljon hän on toki tehnytkin, viimeksi nyt keittiön kaappien sivuihin ja taustoihin viritteli peitelevyjä. Tiedättehän, kaappien taustan lastulevyluukki pitää saada piiloon.

Pinkit tasot tulivat eilen, mutta voi ihmetys, ne olivatkin ihan lilat. Ja sopivat täydellisesti, sävy oli aivan sama kuin wc:n seinissä. Olen mykistynyt kyllä. Putkihiippari on muuten luvannut vettä viikonlopuksi. Se voisi helpottaa siivousoperaatiota. Sähköhemmotkin tulevat viimeistelemään paikat viikonloppuna. Huomenna Rakentaja ja Kaivurikuski vääntävät pihan pohjat lopulliseen malliin. Kaivurikuski on huippu!

Jotenkin pahin ahdistus helpotti, kun nyt tiedämme päivän jolloin tämä touhu siirtyy taas uuteen vaiheeseen. Kiire ennen sitä on, mutta nyt kun tietää, ettei se kestä enää kauaa... no, ehkä tästä sittenkin selvitään.