Sisustuksen suosikkielementtejä, osa 1

On vihdoin tullut se kauankaivattu hetki, jolloin talossamme alkaa oikeasti olla jotain esiteltävää. Siis sellaista, joka on oikein hienoakin, kun hyvin rajaa kuvakulman. Varoen ikkunalistojen paikkoja, noin esimerkiksi.

Tässä muutamia suosikkikohtiani talosta, ihania juttuja on paljon enemmänkin, ja yritän niitä tässä pikkuhiljaa teille esitellä sitä mukaa, kun paikat valmistuvat.

Lempparini on ehkä keittiön seinän hylly. Se on niin kubistisen persoonani ilmentymä, että joka kerta siihen katsoessa tulee hyvä mieli. Rakentaja sitä lakkaili rakkaudella ja kiroillen, enkä osaa sanoa, oliko se vaivan arvoinen tekijän näkökulmasta, mutta idean äiti on tyytyväinen.


Alakerran WC valolippoineen, kubialtaineen, isoine peileineen ja värimaailmoineen on toinen kohde, missä sydän meinaa sulaa. Älkää kiinnittäkö huomiota peilin kautta näkyvään puuttuvaan ovilistaan. Valolippakin on Rakentajan käsialaa. Etevä kaveri tuo Rakentaja. Varsin hyödyllinen toisinaan.


Takkaa olen esitellyt jo kyllästymiseen asti, mutta vielä kerran arvon lukijat. Taustalla oleva seinäkivi on myös melkoisen ihana, ei se tuossa pienessä kuvassa pääsekään oikeuksiinsa. Laitan paremman sisustuskivikuvan jossain vaiheessa (jos muistan). Kakkosnelosta meillä riittänee poltettavaksi hamaan ikuisuuteen asti, ei tarvitse koivuhaloista unelmoida.


Ruokatila itsessään, kokonaisuutena, on minusta oikein onnistunut (tässä on taitavasti rajattu pois lattialla majailevat listapaketit). Rakastan tuon seinän väritystä ja tummia kalusteita sitä vasten sekä kubilamppuja seinissä. Pöydästä olisin voinut tarjoilla lähikuvaa myös, olen oikein ihastunut siihen. Huomatkaa muuten, että meillä joka paikka pursuaa kasveja (ihme viidakko). Toinen huomio alla olevasta kuvasta on allekirjoittaneen profiili lasikaapin ovessa ;-)


Tämän päivän kruunaa yläaulan kattoikkunat sekä aurinkoinen seinä. Olen jo suunnitellut tästä ihanasta tilasta itselleni ateljeen, kun jälkikasvu muuttaa pois äidin helmoista.

Rakentaja leikkasi nurmikon

Tämäkin päivä on koittanut, upea piharuohokasvustomme saavutti sen mitan, että sitä piti alkaa pätkiä. Ja niin Rakentaja urheasti käsikäyttöisellä parhaat päivänsä nähneellä ruohonleikkurilla ajeli nurmikon polvia myöten savessa rämpien. Leikkuri märästä ruohonsilpusta tukossa. Lämpöä oli noin 100 astetta ja ilman kosteus varmasti lähenteli kolmeasataa. Mukavaa sunnuntai-iltapäivää itse kullekin...

Noh, pienistä arjen ilmiöistä voisi mussuttaa vaikkapa loppupäivän (aina se työnteon voittaa), muttakun tässäkin blogissa kyse on Suurista Linjoista. Jotenka asiaan. Nurmikko leikattuna oli nimittäin yllättävänkin myönteinen ilmestys. Laikullinen toki, ja täynnä rikkaruohoja, mutta silti kokonaisuus muistutti enemmän pihanurmikkoa kuin vaikkapa heinäpeltoa. En voi kuin olla salaa hiukan ylpeä aikaansaannoksestamme. Etenkin kun päiväkävelyllä katselin alkukesästä laitettuja siirtonurmia lähiympäristössä - rikkaruohoa nekin puskivat ja hinta on ollut luokkaa 20-kertainen. (£$€€£$)

Nyt on sitten tehty ensimmäinen korjauskylvö pahimpiin laikkupaikkoihin. Sää näyttää enemmän kuin kohtalaiselta nurmikon juurtumista ajatellen: vettä, vettä ja lisää vettä. Tervetuloa vaan kaikki maailman vesi, me lennämme aurinkoon karkuun reilun viikon päästä.

Tanssiaiset terassilla

Uskokaa tai älkää, terassinteko alkaa vedellä viimeisiään. Rakentaja on reippaalla tahdillaan muutama lauta per ilta sitä nakertanut, ja kannen osalta se onkin nyt siinä. Hienoine luukkuineen, mistä voidaan pelastaa terassin alle pudonnut kama. Enää puuttuvat kaiteet ja ne ihme poikkilaudat terassin sivuista.

Terassi on Aika Iso. Valtava, etten sanoisi. Meinasinkin, että pitäisikö alkaa pitää naapuruston lavatansseja siinä? Luukuttaa musiikkia neiti Näppärän pinceistä poppivehkeistä, tanssia myöhään yöhön ja aiheuttaa skandaaleja naapurustossa. Tiedättehän, ketkä pöllyttivät heinää leikkimökin takana illan hämärtyessä, kuka kähmi kenenkin pyllyä tanssin pyörteissä ja niin edelleen. On sitä oudompaakin naapurustossa nähty... isoja miehiä leikkimässä kauko-ohjattavalla helikopterilla esimerkiksi ;-) Kivalta sekin kyllä näytti, ei siinä mitään.

Tässä kuvassa vähän esimakua tulevista tansseistamme, neiti Näppärä hame melkein korvissa. Terassi kuvassa vielä ihan vaiheessa, mutta hahmotelkaa toki mittasuhteita.

Kymppitonnin kunniaksi, väripilkkuja ankeudessa

Niin se vaan blogikin on sitten saavuttanut maagiset kymmenentuhatta lukijaa, vau, vaikka allekirjoittanut onkin pettänyt blogia kasvatustieteiden esseiden kanssa. Niinpäniin, faneille kuitenkin kiitokset aktiivisesta vierailutahdista. Lupaan yrittää parantaa tapani taas.

Kymppitonnin kunniaksi ajattelin tarjota teille vaihteeksi jotain positiivistakin. Nimittäin niitä pieniä asioita, jotka tekevät jopa minunkaltaiseni kriisipakkauksen onnelliseksi. Asiaanhan ei vaikuta viime viikolla tullut uusi kamera. Voisinpa sanoa pihan olevan täydessä kukkaloistossaan, ja kaiken kauniisti paikoillaan. Päätelkää kuvista itse asioiden tila, ja tosiasioita tietävät voivat tietysti ihastella hyvinrajattuja kuvakulmia.

Vielä alkukesästä ruusupensaat kituivat täynnä kirvoja, mustina ja surullisina törröttäen. Nyt ne ovat täynnä isoja nuppuja ja yksi kukka jo täydessä loistossaankin. Pinkkiä tietysti.


Ruusuja kasvaa myös leikkimökin seinää vasten. Nämä ruusut sain muistaakseni äitienpäivänä tai vastaavaa. Siellä ne kohta kukkivat kilpaa muiden ihanuuksien kanssa. Tässähän ei tarvitse mainita ollenkaan sitä, että kukkapenkit puskevat inhottavaa rikkaruohoa nopeammin kuin allekirjoittanut edes ajattelee kitkemistä.


Leikkimökin seinää vasten kasvavat myös oudot pallokukat. En tiedä mitä ne ovat olevinaan, mutta värimaailmaltaan ovat lumoavia :-)


Leikkimökin takaa löysin heinien seasta isoja mansikoita piilosta. Ihana pieni mansikkapaikka. Eilen herkuttelin muutaman salaa lapsilta... ihana hetki ja herkullisia olivat.


Herkkuja meillä on muitakin, maissit odottavat kypsymistä ja herneet ovat hirmuisen hyviä. Herneet muuten Puuha Pete oli istuttanut äitienpäivälahjaksi vanhassa päiväkodissaan. Maissit olisimme syöneet eilen, mutta raakojahan ne vielä olivat.


Chilejä meillä kasvaa niin ruukussa kuin kasvimaassakin. Kasvimaan versiot ovat kukkineet ja tekevät jo pikkuchilejä. Nämä ovat vielä vähän vaiheessa... taustalla lasten uima-allas, missä on tullut pulikoitua paljon, vaikka onkin ollut kylmä. Sen huomaa myös savisina pikkutassun jälkinä pitkin kämppää.


Tulevaisuuden viiniviljelmämme tässä kuvassa. Tuolle pitäisi rakentaa hieno tukirakenne, nyt se vähän rönsyää ja karkailee. Tiedättehän, pian se varjostaa pergolaamme notkuen herkullisia rypäleitä, joista teemme ihanaa vuosikertaviiniä.


Tältä kukkaveijarilta odotan vielä paljon... se leviää ja rönsyää ja pian pihamme lainehtii pinkkiä unelmaa. Pinkkejä ruusuja, pinkkejä muita kukkia, pinkki unelma pinkistä elämästä.


Pinkkiä sarjaa tämäkin punahattu. Tuon ohi kulkiessa meinaa sydän sulaa joka kerta. Tiedättekö te rakkaat fanit asioita, jotka ovat niin kauniita, että tuntuu kuin pakahtuisi siihen paikkaan...


Tällaisia ruukkujakin olen viljennyt sinne tänne pitkin pihaa. Väripilkkuja keskelle savea, piikkikasveja ja laikukasta ruohikkoa.


Kuten vaikkapa terassin kulmaan...
Rakentaja on kyllä ollut ahkera terassinsa kanssa, kohta se on valmis ja ihana onkin. Ensi kesän auringonottoilmoja odotellessa. Tarjoilen kuvakollaasin siitä joskus erikseen. Tribuutti Rakentajalle.


Tässä hieman yleismaisemampaa. Ruoho kasvaa paikkapaikoin ihan hienonakin, ja sitten paikkapaikoin taas ei. On se tyhjää parempi. Kun tuo ruohikko ei vaan puskisi sitä penteleen voikukkaa, piikkikasvia ja muuta ihmekasvillisuutta *huokaus*. Tosin nyt taustalla halkopinon vierellä näkyvä komposti saa paljon ruokaa, kun allekirjoittanut hulluna repii ruohon seasta outokasveja.


Lähikuva halkopinosta. Rakentaja on hirmuisen pollea sirkkelinsä kera. Sillä on jämälautaa ja kuormalavoja silpottu polttopuuksi. Kuvassa ehkä öööööö, kymmenesosa kaikesta. Rakentaja myös muistaa mainostaa aina kaikille sirkkelin erinomaisuutta. Jos tulette meille juttelemaan ja allekirjoittanut sattuu olemaan paikalla, pyydän, älkää aloittako keskustelua, joka voi johtaa sirkkeliin.


Yksi asia on vielä ylitse muiden onnellisuustekijöissä. Vaikka teen erillisen sisustusartikkelin jossain vaiheessa, tämä on kympin kunniaksi pakko jakaa teillekin. Kuvitelkaa itse, kaatosade hakkaa ikkunaan, kädessä punaviinilasi, pehmeä sohvankulma ja hyvä kirja. Siinä tietää elämän olevan sittenkin aika ihanaa.


Näissä tunnelmissa, odotellaan kahdenkympin rajaa seuraavaksi.

Taas heräsin kilkutukseen

(tai oliko se sirkkeli). Illan viimeisiä ääniä ovat rälläkän sulosoinnut tai yötä myöten rehkivä kaivinkone tai joku muu rakentamisen ääni.

Plääh, tiesinhän minä, että asumme keskellä suurta rakennustyömaata seuraavat 5 vuotta ainakin, kun tähän ryhdyimme. Mutta silti, ollappa edes joskus aamulla seitsemän aikaan hiljaista. Jos nyt muksut sattuvat nukkumaan sinne asti.

Lomailua työleirillä

Pikkuhiljaa, ihan vain hitaasti tosin, mutta kuitenkin pikkuhiljaa, alkavat asiat ja tavarat loksahdella paikoilleen. Vain muutama muuttolaatikko enää koristaa eteistä (nekin voisi tunkea piiloon rojuvarasto-työhuoneeseen, jos jaksaisi). Useimmat Rakentajan työkalut ovat edes puolijärkevissä paikoissa. Enemmän on sellaisia kaappeja, joissa on kahvat, kuin sellaisia joissa ei ole.

Me olemme tehneet muutakin kuin raksanneet. Uineet, kyläilleet, kestinneet vieraita, retkeilleet ... melkein normaaleja asioita. Saunaa olemme ehtineet käyttää, puukiuas on kyllä autuas asia. Puukiuas, keskellä kaupunkia (no aika maalla, mutta silti). Oma piha on ihana, nurmikon kylvökin oli melkein mukavaa.

Autotallikin on kohonnut seinien osalta melkein valmiiksi. Vedenpitävyys ei ole vielä ihan huippuluokkaa (katto kun puuttuu), mutta ehkä tässä talvea kohti mennessä...

Palailen blogille pienen kuvareportaasin kera, jos Rakentaja saa joskus tuon tietokoneen kuntoon. Kas kun keskellä pahinta muutto-viimeistely-stressiä on hienoa formatoida koko roska ja alkaa viritellä sitä uuteen uskoon (ihan kuin ei olisi muutamaa muutakin juttua tässä...)

Miksi aina sataa... ???????

Tennispallon kokoisia rakeita, vettä vaakatasossa, kissoja ja koiria. Oikeasti, yhtenä päivänä oli maa valkoinen. Kesäkuun lopulla, haloo. Nyt pitäisi olla aurinkoa ja hellettä ja ihana pihanlaittosää. Välillä siiderin ja kasvatustieteen perusteoksen kanssa aurinkotuolissa köllötellen.

Mutta ehei, savipiha lilluu vesilammikkona ja askel väärään suuntaan saa uppoamaan polvea myöten.

Tsemppiä vaan Mauri-Muurarille, joka tulee muuraamaan meille autotallin ensi viikon loppuhujakoilla.

Nyt vähän masentaa

Kävipä nimittäin niin, että melkein kaikki tavara oli jo suunnilleen paikoillaan. Kaikista epämääräisintä rojua lukuunottamatta ainakin. Mutta voi itku, vanhan kodin kellarikomero oli vielä melkein kokonaan tyhjentämättä ja nyt sitten noin puolet siitä tyhjennettyämme kokonaisuus on taas rankka kaaos. En jaksa enää.

Jos meillä ei lojuisi Rakentajan työkaluja joka nurkka täynnä ja tosiaan niitä listapaketteja ja laattoja ja hyllynpaloja ja vastaavia, niin kaiken oikean tavaran voisi ehkä saadakin esim. vaatehuoneen hyllyille turvaan. Mutta ei... ne hemmetin työkalut valloittavat joka hyllystä jonkun kulman ja ovat niin hiton näppärästi muka saatavilla. Me emme pääse edes seminormaaliin elämään ikinä *parkuu sydämensä kyllyydestä*.

Nyt kun ei sillä tavalla voida ehkä puhua rakennusleskeydestä enää, niin pitäisikö muuttaa tittelinsä Anonyymit Rakennustavaroiden Uhrit kunniajäseneksi tai jotain... joku kaunis päivä pinoan vielä iloisen roihun pihallemme ja paistan kaiken, mikä edes etäisesti liittyy rakentamiseen (tai mikä muuten vain on väärässä paikassa mielestäni). Tervetuloa muutkin ahdistuneet kantamaan tavaranne kokkoon, tehdään koko Vantaan historian komein paistos ja lopetetaan tämä rakentamistyrannia kodeistamme!

Kiltti mustan citymaasturin omistaja

Voisitko mitenkään hellittää vähän sitä kaasujalkaasi, kun ajat tässä kapeaa tietämme? Olen nyt jonkin aikaa katsellut menoasi ja aina sinulla tuntuu olevan kova kiire. Yritetään muistaa se kolmenkympin rajoitus, ei tämä niin pitkä tie ole.

p.s. Jos vielä kovin monta kertaa näen kiihdyttelyä talomme kohdalla julkaisen myös auton merkin ja rekkarin täällä

Sattuu, auh

Ja syykin on harvinaisen yksiselitteinen, tuo kirottu kova savimaa. Kas kun Rakentajalla on perversio, että meidän pihalla pitäisi olla nurmikko (golf-harrastus mielessä??). Tosin opin juuri puutarha-alan keskustelupalstoilta, että on olemassa Nurmikkoja ja ns. nurmikkoja. Nurmikot ovat kauniita ja samettisen tasaisia ja niissä perustamistoimet on tehty oikein. Ns. nurmikoita ei ole perustettu oikein. Ne sisältävät jotain kasveja, sillä kyllähän maassa kuin maassa jokin kasvi elää, ehkä jopa joku sitkeä ruohotupsukin. Meille tulee takuuvarmasti tuota jälkimmäistä.

Eli meillä siis eilen jyrsittiin maata, haravoitiin ja tasoiteltiin kauniita multakerrostumia, kalkittiin, hemmoteltiin, juteltiin, suostuteltiin, kostutettiin, manattiin jne. Kokonainen muutamankymmenen neliön kaistale jopa, enempää ei vaan sillä käsivoimin työnneltävällä jyrsimellä allekirjoittanut jaksanut. Rakentaja toki muisti vähätellen huomautella naurettavan pienestä alueesta... meinaatko tosiaan Tuohon kylvää. Ääääääh, joskus tekisi kyllä mieli huitaista jyrsimellä herra Kaikkitietävää.

Mutta nyt siis sattuu käsiin. Ja sattuu jalkoihin. Ja hartioihin. Ja sympatian vuoksi vielä päähän, mutta se johtuu kyllä valkoviinistä ja siideristä, uskon. Motivaatio tänään lähteä tyhjentämään vanhasta kodista viimeisiä roinaesiintymiä on katossa.

Pihanhoidosta tuli mieleen naapuruston valmiit talot, siis ne vanhat upeat pihat, joita lähimaastosta löytyy *sinivihertävänpinkin kateellinen*. Tietääkö kukaan mikä upea korkea kirkkaanoranssi iso kukka kukkii nyt? Rakentaja väittää, että kukinto olisi vähän kellomainen... haluaisin niitä pihalleni, upeita ovat.

Iloista Juhannusta blogin ihailijoille

Koittakaahan malttaa pysyä poissa raksalta, ettei muutu talo innostuksessa juhannuskokoksi.

Elämää muuton keskellä

Siinä olisi varmaan puolensa, jos olisi viitsinyt odotella maltillisesti talon valmistumista ennen muuttoa. Voisi oikeasti vaan muuttaa ja laittaa tavarat paikoilleen ja se siitä. Elää normaalia elämää.

Nyt me emme elä normaalia elämää. Nytkään, sillä emmehän me ole mitään normaalin oloista tehneet viimeisen vuoden aikana montaakaan kertaa. Joka nurkka on täynnä muuttolaatikoita. Vanhassa kodissakin on vielä tavaraa tuomatta (hyvänen aika, muutamme tuplakokoiseen kämppään ja tavara ei mahdu minnekään). Sen sijaan, että viettäisimme kaunista sunnuntaiaamua puistossa lasten kanssa, me saumaamme kylppärin seinien viimeisiä laattoja. Kypsää hommaa muuten, ainakin se osuus kun sitä saumatököttiä pestään irti laatoista.

Ja rojua riittää. Työkaluja, puolikkaita laattapaketteja, listoja, pahvia, ruuvia ja mutteria, ääääääh. Siinäkin olisi puolensa, jos tuo autotalli olisi valmiina. Saisi vaatehuoneen käyttöön vaatteille, ei laatoille.

Mukava kesäloma meillä tiedossa selkeästi :-P

Lähipäiväkoti korkattu

Kävin tänään pienten muksujen kanssa tutustumassa lähistön päiväkotiin. Siellähän nuo vintiöt aloittavat sitten elokuussa. Täytyy sanoa, että meillä kävi kyllä uskomaton tuuri, kun kuuntelee lähiseudun päivähoidon tilannetta. Pääsimme juuri siihen päiväkotiin mihin halusimme, ja vieläpä mukavanoloisiin pienryhmiin kumpikin. Joskus on hyötyä siitä, että on säälittävä.

Nyt kun on kaksi vuotta ajanut autolla lapsia päiväkotiin, ei voi kuin sanoa, että viiden korttelin kävelymatka on aika luksusta. Ei tappelua siitä kuka istuu edessä. Ei kuraisia ja kiukkuisia lapsia, joiden kanssa tapellaan siitä, osataanko laittaa turvavyö itse vai ei. Ei itkuraivareita siitä, että autossa soi väärä musiikki tai on kuuma tai kylmä tai liian sopiva.

Päiväkoti vaikutti oikein kivalta paikalta. Henkilökunta otti meidät hyvin vastaan, tuli oikein tervetullut olo. Tilat olivat siistit, puuhaa tuntui riittävän. Arvomaailma tuntui olevan sellainen, että siihen oli hyvä samaistua.

Mutta voi onnea ja parasta. Päiväkodista löytyi Puuhiksen paras tarhakaveri, joka lopetti vuosi sitten nykyisessä paikassa. Vieläpä samasta ryhmästä. Siis Puuhiksen-paras-kaveri-en-ikinä-enää-mene-tarhaan- kun-Kaveri-lopetti-hysteria. Puuhis ja Kaveri olivat aivan ylionnellisia, keinuivat ja kiipeilivät ja saivat aikaan jo tappelunkin. Nyt uskon, että vaikka ero vanhasta päiväkodista tekeekin kipeää (etenkin äidille), niin kyllä me tuonnekin kotiudumme.

Pikkuinenkin otti ryhmänsä heti haltuun. Etenkin aikuiset olivat myytyjä toisen reippauden edessä. Pikkuisella on kyllä sellainen vaikutus, hän on niin aurinkoinen valon lapsi, luottavainen ja avoin. Eihän siinä voi kuin sulaa kylmempikin.

Reilu viikko asumista takana

ja hyvät ovat fiilikset. Koti on kiva ja toimiva, vaikkakin vaiheessa, ja ympäristö mukava. Viikonloppuna pääsin jo vähän pihaakin laittelemaan... muutama kukkanen ja pari pientä omenapuun rääpälettä. Siitä se lähtee.

Muuttovaihe tosin kypsyttää. Kun elämälle välttämättömät tavarat on saatu paikoilleen, niin ei ole enää kiirettä purkaa muita tavaroita. Saati tyhjentää kellaria ja romuja vanhasta samalla kun hakee rautakaupasta milloin koukkuja, milloin proppuja ja milloin häivähdystä sosiaalisesta elämästä. Plääh. Tähän pitäisi kehittää joku palvelu - Stressitön Muutto, Pakkaa Vain Itsesi ja Muuta Valmiiseen Kotiin. Kysyntää olisi varmasti. Hinnoitellakin voisi varmasti itsensä ihan miten vain. Hmmmm, olisikohan tässä se rikastumisen sauma...

Ei meillä tokikaan valmista ole millään muotoa. Listoja puuttuu, hyllyjä puuttuu, varastotilaa puuttuu, terassi siintää jossain kaukaisuudessa, koukkuja seiniin, sokkeleita keittiöön... hommaa riittää seuraavaksi 15 vuodeksi. Sitten alkaakin jo remontointi.

Ruusuista omakotitaloelämää vaan itse kullekin.

Pysäytetään Yliegoiset Kaaharit!

Olipa kerran eräs alue Vantaan perukoilla, jossa rakennettiin paljon. Alueen läpi kulkeva tie muodosti hauskan lenkin peltojen ympäri. Paikallisilla oli tapana käyttää sitä kiihdyttelyratanaan ja työmaaliikenne muodosti varsinaisen rekkarallin...

Ajan saatossa alueelle muutti muutama lapsiperhe, ja määrä koko ajan kasvoi. Tilanne ei varsinaisesti muuten muuttunut: valtaosa ajoi ihan kauniisti, mutta aina tuntui löytyvän yliegoisia teiden ritareita, joita ei alueen 30km/h rajoitus tai edes normaali taajamanopeus koskettanut. Eräänä aamuna sitten muuan perheenäiti ulkoilutti lapsiaan etupihallaan, ja jalkakäytävien puuttuessa antoi heidän pyöräillä tiellä valvovan silmänsä alla. Saapui paikalla iso kallis saksalaista automerkkiä edustava menopeli, eikä hidastanut kohdalla tippaakaan. Nopeutta oli ainakin tuplasti sallittu, luultavasti enemmänkin. Kivet ja hiekka vaan pöllysivät, ja toinen ulkoilleista lapsista joutui kaatamaan pyöränsä ojaan, ettei olisi jäänyt alle. Onneksi lapsella oli sen verran tilannetajua, toisin kuin autoa kuljettaneella herrahenkilöllä.

Eli arvostetut rakkaat naapurit ja muut alueen kävijät: Olkaa kilttejä ja ajakaa varovasti. Alueella ei ole jalkakäytäviä tai kevyen liikenteen reittejä. Kaikki siirtymiset on hoidettava autoteiden kautta. Pieniä lapsia on melkein joka talossa ja vaikkei olisikaan, niin kyllä niitä aikuisiakin on ihan hyvä joskus varoa. Me pidämme kyllä ryntäilevät kersamme mahdollisimman hyvin kurissa ja olemme tietoisia vastuustamme vanhempina. Tiedämme myös, ettei kukaan ole pakottanut meitä tekemään lapsia.

Yrittäkää tekin kuitenkin ymmärtää, että vaikka alla olisikin kottero, jolla pääsee yli kahtasataa, niin jättäkää ne kiihdyttelykokeilunne moottoritielle. Useimpien mielestä makein auto ei ole se, mistä lähtee kovin kiihdytysääni. Vaikka olettekin keskimääräistä parempia kuskeja, niin kannatan silti liikennesääntöjen huomioimista, ihan siltä varalta, jos joku muu vaikka toimii jotenkin oudosti (esim. liikennesääntöjen mukaisesti ajaa 30km/h).

Erittäin hyvä linkki kaikille kaahareidenvastustajille löytyy tästä . Pistetään aloitetta kunnalle, että saisimme alueelle muutaman hidastetöyssyn sekä pihakatukyltit tai vähintään toisesta suunnasta puuttuvat 30km/h aluemerkit paikoilleen (yliegoisille kaahareille tiedoksi, että vaikka merkki puuttuu, siitäkin suunnasta on voimassa 40km/h aluemerkki). Allekirjoittanut lähtee hamstraamaan piikkimattoja ja spraymaalia odotellessa.