sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Mahdottoman siistiä

Tiedättekö, että tontti saattaa näyttää suuremmalta ja avarammalta, kun kerää sieltä lavallisen roskaa pois? Rakentajalle tämä, kuten mikä tahansa siisteysasia, tuntuu olevan täyttä hepreaa. Tyyppi nimittäin pällisteli ihan äimistyneen näköisenä ympäriinsä tontilla, ihmetellen kuinka siellä näytti paljon mukavammalta. Toivon, että hän tästä viisastuneena alkaa siivota kotonakin paljon useammin ;-)

Viikonloppu siis vierähti siivoillessa tonttia ja taloa. Rakentaja eilen ahkeroi yksikseen ja tänään sitten pääsin itsekin vauhtiin. Kiitos naapureille jätelavan lainasta.

Sisustuksemme sai oikeastaan sellaisen huipentumantapaisen. Muovitimme nimittäin ikkunat ja ovet suojaan betonimiesten pärskimiseltä. Nyt en usko enää, että on mitään millä voisi enää tehdä upeammaksi sisätilojamme. Tästä ei voi mennä kuin alaspäin...

Vietimme muuten tänään iltapäivää tilaillen kylppärikamoja. Sain kuin sainkin kubismialtaat ja yhden kubihanan sekä kaksi kubisuihkua. En tiedä, miksi olen mieltynyt suoriin ja kulmikkaisiin muotoihin. Joku outo perversio taas, sanoisi Rakentaja. Poikkeus vahvistaa säännön, sillä keittiöön on ehdottomasti Saatava korkea kaareva hana. Muu ei tule kysymykseenkään.

(Ennenkuin Rakentaja ärähtää ja pahoittaa mielensä, että häntä on taas arvosteltu, niin todettakoon, että tänään hän kyllä imuroi kotona)

Ei kommentteja: