perjantai 4. tammikuuta 2008

Muutama pieni putkenpätkä

Järkytykseni oli suuri, kun eilen törmäsin iltahämärissä Taloa kuikuilemaan. Olimme saaneet uuden sisustuselementin: Vihreän Putkihirviön. Se luikerteli pitkin lattiaamme muodostaen kauniita spiraalikuvioita ja näyttäen Hyvin Vaaralliselta. Eikä siinä kaikki. Olohuoneen ja kuraeteis-vaatehuoneen toistaiseksi olemattomaan väliseinään oli ilmestynyt villin näköinen laite nimeltä Jakotukki. Jotenkin sain perverssin vision tuostakin termistä... tästä tuli mieleen, että Rakentajan mielestä minulla on outo mielenlaatu, kun minusta nykyisen lavuaarimme alla oleva putki näyttää kauhean pervolta.

Tämä kaikki putkihärvellys on tuolla nyt siksi, että saisimme ihanan lämpimän lattian, missä köllöttää. Tiedättehän, ei tässä paljoa ole varaa huonekaluja enää miettiä. Olisin halunnut heti testata lämmitystä. Onhan meillä jo vesi ja maalämpökaivo valmiina ja nyt myös tuo putkitus. Ilon pilasi se tosiasia, että yhä puuttuu tavaraa, jotta lämmitys toimisi. En tajua, olemme tuohonkin systeemiin upottaneet tuhansia ja tuhansia rahaa, ja siltikään sitä ei saada toimimaan. Säälittävää piiperrystä.

Tässä teille vielä ihailtavaksi kuvaa Vihreästä Putkihirviöstä sekä Jakopukista ;-)


p.s. Ensi keskiviikkona valetaan lattiat. Sitten eivät enää näy kauniit lattiaratkaisumme. Myönnettäköön tosin, että tuo on hiukan epämukava käveltävä (etenkin korkeakorkoisilla saappailla).

p.s. 2. Kun tunnustusten linjalle lähdettiin, rehellisyyden nimissä sitten myös myönnettäköön, että tiesin tämän olevan tulossa. En siis oikeasti ollut kovin järkyttynyt. Se vain kuulosti kirjoitettuna mukavan dramaattiselta.

Ei kommentteja: