torstai 17. huhtikuuta 2008

Viimeisiä viikkoja

kai viedään tässä tuskassa ja piinassa. Soisi ainakin näin olevan. Pahinta on, kun ei tiedä. Ja kärsivällisyys on niin lopussa ettei muusta väliksikään. Pitääkin sen suloisen Timpurinretaleen olla juuri nyt lomilla, sietäisi olla naputtelemassa viimeisiä laattoja ja jalkalistoja paikoilleen.

Maalaus on edennyt mukavasti, yläkertakin saatiin pohjamaaleihin ja kenties kohta saadaan värit pintaan. Viikolla on tuskaa, kun muksut eivät jaksa käydä tarhapäivien päätteeksi taloa pällistelemässä... joudun luottamaan Rakentajan raportteihin. Plääh.

Ensi maanantaista lähtien aletaan muurata ulkopintoja, pian meidän talo näyttää ihan erilaiselta. Arvioivat, että puolisentoista viikkoa menisi talon pintojen muuraamiseen. Ei se nyt mahdottomalta kuullosta. Sitten eikun valitsemaan väriä rappaukselle. Mikäköhän olisi kiva.... hmmmm.... kenties joku pinkki ;-))))) Mitäs siinä rakennusluvassa nyt lukikaan, olikos se punertava vaaleanruskea (kuulostaa siltä meidän hiekanruskealta eteisenseinältämme).

Maanantaina myös meidän koululaiset käyvät tutustumassa uuteen kouluunsa. Päätimme, että saavat aloittaa siellä jo tänä keväänä, kahdeksi viikoksi kerkeävät uuteen kouluun mennä. Turhaa koko kesää sitten jännittää, että millainen se uusi koulu oikeasti onkaan. Ja tutustuvatpa samalla alueen lapsitarjontaan edes hieman. Helpottaa kesän tuskaa vieraassa paikassa.

Tilasimme myös kaapistoja... ihania isoja peililiukuovia. Turhamainen minäni jo visioi tuntikausien keekoilut peilin edessä. Tuolla nykyisessä läävässämme peilitarjontakin on aivan onneton, kaapistoista nyt puhumattakaan. Peililiukuovissa on vain yksi iso miinus. Ne ovat Järkyttävän hintaisia.

Seuraavaksi pitäisi valita kylpyamme. Mistä löytää neliskulmainen amme, joka mahtuu 170cm-tilaan, joka on halpa mutta tyylikäs ja johon kaksi aikuista mahtuu mukavasti yhtä aikaa? Ei siinä turhia kriteereitä ollutkaan.

Ei kommentteja: