on meidän perheen nykyinen olotila, missä asioissa milloinkin. Väsyttää tehdä kotitöitä, rasittaa lastenhoito, väsyttää sosiaalinen elämä, rasittaa päättää asioista koskien taloa, väsyttää ylipäätään mikään. Kaikkia väsyttää ja rasittaa tavallaan. Sekin on väsyttävää ja rasittavaa, kestää muiden väsymyksiä ja rasituksia.
En jaksa enää miettiä minkäpaksuinen taso laitetaan keittiöön tai minkä värinen on kodinhoitohuoneen seinä tai mistä saisi lasihyllyjä. En jaksa ajella kodin ja talon väliä väsyneet ja kiukkuiset lapset kyydissä. En jaksa olla ymmärtäväinen tai empaattinen tai kannustava yhdellekään lapselle tai aikuiselle. En jaksa tehdä yhtä aikaa töitä ja taloa ja miettiä muuttoa ja stressata rahaa.
Loppuuko tämä väsyttäminen ja rasittaminen ikinä? Tuleeko joskus aika, kun elämä taas normalisoituu, iltaisin ei tarvitse kaatua sänkyyn joka paikkaan sattuen ja aamulla voi herätä ilman sekuntikelloa, koska ei ole pakko sumplia rautakauppaa, ruokailuja, päiväunia, maalaamista, siivoamista, leikittämistä ja talon suunnittelua yhteen aamupäivään?
Tässä vielä pari kuvaa eiliseltä keittiöstä. Siellä tuo kohoaa.
Järjen jättiläiset timpurit vaan olivat ruuvanneet juuri maalattuihin seiniin tukilaudat kiinni. Hienoa, sitähän tässä kaivattiinkin, että maalataan taas uusiksi.
Lehdistö tiedote Julkaisu vapaa heti
5 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti