Olipa kerran maisema-arkkitehti, joka visioi kauniista jenkki-idyllistä... kymmenittäin samanlaisia taloja rivissä autotalleineen. Joka pihassa hieman toista prameampi Volvo tai Bemari tai jopa Mersu. Ja jokaisen talon kulmalla kaunis tuuhea mongolianvaahtera syksyisessä väriloistossaan. Täällä idyllissä lapset leikkisivät turvallisesti valvovassa (lue kyttäävässä) yhteisössä ja kasvaisivat ihannoimaan materiaa.
Olipa myös kerran eräs perhe, joka osti alueelta tontin...
Tämän samaisen perheen aikuiset kerran suuressa vantaalaisessa puutarhaliikkeessä näkivät pienen mongolianvaahteran tyngän. Tarina ei kerro, kuinka he päätyivät tämän pienen ja kerrassaan surkeasäälittävän olennon adoptoimaan, mutta joka tapauksessa tänä päivänä puu köllöttelee tyytyväisenä aurinkoisella takapihalla odottaen pääsyä maisema-arkkitehtia ilahduttamaan.
Iloksenne tässä yksi kuva vauvastamme.
Tarina jatkuu, ja sitä seurataan tässäkin blogissa, kasvupaikalle istuttamisella ja talven yli selviämisellä... tai sitten karmean brutaalilla kuolemalla, viimeisten hetkien traagisella kuvaamisella ja toki Rakennusviranhaltijan kootuilla väläyksillä. Jännittäkää kanssamme.
*pusuja ja haleja*
Lehdistö tiedote Julkaisu vapaa heti
5 vuotta sitten
1 kommentti:
On tuolla hieman vielä tekemistä ennen kuin se täyttää maisema-arkkitehdin vaatiman 150-200cm pituuden. Jännityksellä odotamme meneekö lopputarkastus läpi tuon kanssa sitten joskus vai jääkö muuttolupakin saamatta, jos tuo ei ole tarpeeksi salskea siihen mennessä;)
Lähetä kommentti