perjantai 10. elokuuta 2007

Rakentaja ja pääsuunnittelija

pitävät juuri palaveria jatkosta. Päivittelen teille ihan tuoretta Faktaa talosta vielä tänään. Jännittää. Jospa ne saisivat vaikka jotain Konkreettista päätettyä *täpisee*

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pidettin palaveria joo.. ja saatiin kustannusarviokin pankkia varten paperille nimmareilla varustettuna. Piirreltiin savupiipputarjousta varten hormin kuvaa kaikkine tilpehööreineen ja mittoineen paperille ja ihmeteltiin, että mitä kaikkea tarvikkeita voisi alkaa jo metsästämään sekä kyseltiin paalutuksesta tarjouksia, mutta lopullista hintaa ei saa tietenkään ennen kuin on perustussuunnitelma valmiina.
Talokauppiaskin oli tuossa jättänyt vastaajaan viestin, että olivat joutuneet vaihtamaan rungon rakennesuunnittelijaa, kun ensimmäinen ei ilmeisesti osannut käyttää tietokonetta eikä siis saanut rakennekuvia dwg-muodossa aikaiseksi (mikä kuulostaa todella oudolta), mutta nyt pitäisi olla homma hoidossa ja viikon sisään on perustussuunnittelijalla kaikki tarpeellinen tieto kasassa, että saadaan perustussuunnitelmat tehtyä.
Ens viikon tiistaina kaupungin pojat käy merkkaamassa talon paikan tontille ja sovittiin, että käydään tarkistamassa asia pääsuunnittelijan kanssa keskiviikkoaamuna eli Rakennusleski varmaan haluaa silloin tulla mukaan ottamaan merkkitolpista kuvia;)

Heidi kirjoitti...

Onks ne merkkitolpat pinkkejä?

Sami kirjoitti...

Mä veikkaan, että ne on ihan sellaisia puisia, mutta niissä on punainen muoviläpyskä yläpäässä. Voithan sä varmaan ottaa sen pinkin maalipurkin ja mennä tuunaamaan niitä;)

Heidi kirjoitti...

Emmä jaksa, tuunaan mieluummin itseäni ;-))))))